Lasten teatteritapahtuma Kuulas on vuoden festivaali – saa kiitosta huipputason tarjonnasta koko perheelle

Kouvolassa järjestettävä Kuulas saa kiitosta monipuolisesta ja taiteellisesti korkeatasoisesta ohjelmistosta.

teatteritaide
BabySauna-esitys, Riikka Siirala
BabySauna-esitys, Riikka SiiralaJuha Korhonen / Yle

Kouvolassa järjestettävä lasten teatteritapahtuma Kuulas on valittu vuoden festivaaliksi 2019.

Valinnan tehnyt Finland Festivals toteaa, että Kuulas on aina osannut yhdistää huipputason teatteriesitykset, työpajat ja katuteatterin riemastuttavalla tavalla. Samalla kiitellään festivaalin korkeaa taiteellista tasoa ja tarjontaa koko perheelle.

Kuulas järjestetään ensi vuonna toukokuun puolivälissä ja sen ohjelmisto julkaistaan maaliskuussa. Kuusankoskella on järjestetty lapsille teatteritapahtumaa vuodesta 1988 alkaen ja Kuulas -nimi otettiin käyttöön kymmenen vuotta sitten.

Festivaalin päätuottaja on Työväen Näyttämöiden liitto. Yhteistyökumppaneina toimivat Kouvolan kaupunki, Kouvolan Teatteri ja Kuusankosken Teatteri.

Finland Festivals on valinnut vuoden festivaalin vuodesta 1999 lähtien. Kunnian ovat saaneet aiemmin muun muassa Sodankylän elokuvajuhlat ja Maailma kylässä -festivaalin.