Tiesitkö, että osa ledivalaisimista on kertakäyttöisiä? Ne voivat myös kestää huomattavasti väitettyä vähemmän

Moniin uusiin led-tekniikalla tehtyihin valaisimiin ei voi vaihtaa valonlähdettä lainkaan.

valaisimet
lasivalaisin led-valo valaisin lamppu
Led-tekniikalla voidaan tehdä hyvin monimuotoisia valaisimia.Antti Haanpää / Yle

Monille tulee yllätyksenä, että uusi hieno ledivalaisin onkin kertakäyttöinen. Jos valaisin rikkoontuu, siihen ei voikaan vaihtaa lamppua, kuten aiemman mallisiin valaisimiin pystyi.

Kajaanilaisen ledvaloputkivalmistajan mukaan kertakäyttöisiä valaisimia on kuluttajamyynnissä huomattavan paljon.

– Mitä erikoisempi muotoilu valaisimessa on, sitä todennäköisemmin valonlähde ei ole vaihdettavissa. Väittäisin, että iso osa kotikäyttöön tarkoitetuista valaisimista viime vuosina on ollut näitä, sanoo Valtavalo oy:n toimitusjohtaja Markku Laatikainen.

Mies valaisin ja johdonpätkä käsissään
Valtavalo oy:n toimitusjohtaja Markku Laatikaisen kädessä kiinteällä valonlähteellä varustettu valaisinMimmi Nietula / Yle

Pientä apua valaisimen valintaan on tuloillaan – joulukuussa päätetään, pitääkö jo pakkauksessa lukea, että valaisimen lamppua ei voi vaihtaa. Pika-avuksi EU:n direktiivimuutoksesta ei ole, sillä se olisi ehdotuksen mukaan tulossa voimaan vasta vuonna 2021.

– Joulukuussa tiedetään, miten ehdotuksen käy, sanoo Energiaviraston erityisasiantuntija Kaisa-Reeta Koskinen.

Ehdotuksen mukaan valaisimen valomoduulin eli valonlähteen on oltava joko vaihdettava tai jos se ei ole kuluttajan vaihdettavissa, on siitä sanottava pakkauksessa. Lisäksi teknisenä vaatimuksena valomoduulin on oltava sellainen, että tuotteiden turvallisuutta valvova viranomainen voi testata sen, vaikka se irrotettaisiin.

Kiinteä led-valaisin ja vaihdettava led-valaisinputki
Vasemmalla kiinteä led-putkivalo, joka on vaihdettava kokonaan rikkontuessaan. Oikealla loisteputken tilalle vaihdettava led-putkilamppu.Mimmi Nietula / Yle

20 000 tuntia ei ole 20 000 tuntia

Ehdotuksen mukaan mitään tekniikkaa ei sinällään kielletä, mutta sen toivotaan ohjaavan markkinoita yhä energiatehokkaampaan suuntaan.

Kertakäyttöisyyttä on perusteltu led-tekniikan pitkällä, jopa kymmenien tuhansien tuntien käyttöiällä. Valtavalo oy:n toimitusjohtajan Markku Laatikaisen mukaan tämä on osittain harhaa.

– Usein unohdetaan, että ledit ja muu elektroniikka ovat hyvin alttiita ikääntymiselle silloin, kun lämpötilat nousevat.

Elektroniikan käyttöikä ilmoitetaan huoneenlämmössä. Jos kaupasta ostetun lampun kestoiäksi ilmoitetaan 20 000 tuntia, lamppu kestää sen silloin, kun sitä käytetään huoneenlämmössä. Elektroniikka-alan sanonta ja laki kuuluu, että 10 asteen lämpötilan nousu puolittaa elektroniikan käyttöiän.

– Kun lamppu nostetaan katon rajaan ja laitetaan suljetun valaisimen sisälle, käyttöympäristön lämpötila on herkästi jopa 20 astetta korkeampi. Eli käyttöikä putoaa neljännekseen, sanoo Laatikainen.

Erilaisia lamppuja  pöydällä
Vanhanmallisten lamppujen liitinkannat ovat standardisoituja.Mimmi Nietula / Yle

Ehdotus pakkausmerkinnän pakollisuudesta ei sinänsä muuta nykyistä tilannetta, jossa kaikenlaisille lampunkannoille löytyy standardisoinnin ansiosta sopiva led-versio. Moninaisuuteen ja oikean lampun valintaan on olemassa yksinkertainen kikka.

– Kaikista paras keino on se, että ottaa vanhan lampun mukaan ja kysyy myyjältä, jos on vielä epävarma. Käytännössä jos kanta on sama, sillä pääsee jo pitkälle, sanoo Laatikainen.

Sen sijaan Markku Laatikaista huolettaa mahdollisuus, että tulevaisuudessa kukin valaisinvalmistaja suunnittelee liitososan erikseen.

– Silloin asiakas on kiinni yhdessä toimittajassa ja sen toimittamissa valonlähteissä. Ja meillä ei ole mitään takeita siitä, että sama valaisinmalli tai sama valaisinvalmistaja olisi viiden tai kymmenen vuoden päästä olemassa.

Siksi Laatikainen toivookin, että myös uudet, vaihdettavat led-valonlähteet olisivat standardisoituja.

– Silloin löytyisi vielä vuosikymmenten päästä korvaava lamppu valaisimeen.

Lue lisää:

Kaupan hyllyllä on yhä enemmän valaisimia, joiden lamppuja ei voi vaihtaa – silti ne voivat olla perinteisiä valaisimia ympäristöystävällisempiä