Kokkola nousi viharikostilaston kolmoseksi Helsingin ja Turun jälkeen – "Poliisin arjessa kasvua ei ole nähtävissä"

Yleisimmät viharikokset olivat Kokkolassa sanallisia loukkauksia sekä omaisuusrikoksia.

viharikokset
Viharikoskuva
Yle Uutisgrafiikka

Viharikokset ovat lisääntyneet Keski-Pohjanmaalla, erityisesti Kokkolassa.

Kokkolassa poliisi kirjasi viime vuonna 16 rikosilmoitusta epäillyistä viharikoksista, kertoo poliisiammattikorkeakoulun raportti (siirryt toiseen palveluun). Edellisvuoteen verrattuna tapausten määrä jopa tuplaantui.

Jos rikosten määrä suhteutetaan 100 000 asukasta kohti, yltää Kokkola silloin kaupunkien listalla kolmanneksi Helsingin ja Turun jälkeen.

Viharikoksella tarkoitetaan rikosta, jonka taustalla vaikuttavat tekijän ennakkoluulot tai vihamielisyys esimerkiksi uhrin etnistä taustaa ja uskontoa tai seksuaalista suuntautumista kohtaan.

Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Anders Åfors ei näe mitään yksittäistä selittäjää kasvulle. Määrään voi osittain vaikuttaa myös se, miten poliisi kirjaa rikoksen järjestelmäänsä.

– Jos poliisipartio kokee, että esimerkiksi pahoinpitelyyn liittyy uhrin etninen tausta, silloin he luokittelevat sen viharikokseksi. Tutkinnassa voi kuitenkin selvitä, että taustalla ei olekaan mitään sellaista. Varsinkin vahingonteoissa käy usein näin.

Kokkolan naapurikaupungissa, Pietarsaaressa viharikoksia kirjattiin vain kaksi. Muissa Pietarsaaren seudun kunnissa ei tilastoitu vuonna 2017 yhtään viharikosta.

Kasvu ei näy kenttätyössä

Poliisin arjessa viharikokset eivät silti näytä lisääntyneen, sanoo rikoskomisario Anders Åfors.

– Ne eivät näy piikkinä kentällä tai tutkinnanjohtajan työssäkään. Aika vähän on tutkinnassa juttuja, joissa ulkomaalaiset ovat tekijöinä tai uhreina.

Yleisimpiä viharikoksia Kokkolassa olivat viime vuonna omaisuusrikokset ja sanalliset loukkaukset. Lisäksi kirjattiin renkaiden puhkomisia ja ikkunoiden rikkomisia. Myös viharikokseksi luokiteltu puukotus tapahtui viime vuonna.

Keski-Pohjanmaalla tehtiin ilmoituksia viharikoksista jopa eniten koko maassa, kun ilmoitusten määrän suhteutetaan maakunnassa asuvien ulkomaalaisten määrään. Tilanne johtuu pääasiassa Kokkolan luvuista, sillä muualla maakunnassa viharikosilmoituksia tehtiin vain kaksi.

Koko maassa poliisin tietoon tulleet viharikokset lisääntyivät viime vuonna kahdeksan prosenttia.