Joulukeräykset alkavat – Kokkolassa sadat lapsiperheet saavat lahjakortin joulua varten

Lyhyet
Joulupaketteja ja lahjanarua.
Riikka Rautiainen / Yle

Erilaiset joulukeräykset vähävaraisille perheille ovat alkamassa. Osa järjestöistä kerää edelleen lahjoitettavaksi rahaa, osa lahjoja.

Esimerkiksi Hyvä Joulumieli -keräyksen avaus pidetään tänään Kokkolassa. Keräyksessä kerätään varoja jo vuoden päähän.

Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan aluetyöntekijä Henna Oikarin mukaan Keski-Pohjanmaalla annetaan tänä jouluna satoja 70 euron lahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille. Näin lapsiperheet pääsevät jouluruokien ja joulutunnelman makuun.

Koko maassa lahjakortteja annetaan 28 000. Myös Kokkolan Nuorkauppakamari järjestää keräyksen, jonka tarkoitus on kerätä joululahjoja Kokkolan seudun 0-17-vuotiaille vähäosaisille lapsille ja nuorille.