Aluehallintovirasto teki harvinaisen päätöksen: keskellä teollisuusaluetta sijaitseva sisällissodan aikainen joukkohauta voidaan siirtää muualle

Vierumäen teollisuusalueella sijaitseva joukkohauta aiotaan siirtää Heinolan keskustassa sijaitsevalle hautausmaalle.

joukkohautaus
1918 sisällissodan joukkohaudan muistomerkki Vierumäellä Heinolassa.
Muistomerkki Vierumäen joukkohaudalle pystytettiin yli 30 vuotta tapahtumien jälkeen vuonna 1949. Nyt hauta on keskellä vilkasta teollisuusaluetta.Juha-Petri Koponen / Yle

Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut harvinaisen luvan joukkohaudan vainajien siirtämiseen. Lupa koskee vuoden 1918 sisällissodan uhreja, jotka on haudattu joukkohautaan keskelle teollisuusaluetta Heinolan Vierumäellä.

Aluehallintovirasto on käsitellyt lupaa vuoden alusta saakka. Siirtolupaa vainajille ovat hakeneet Heinolan kaupunki ja Versowood Oy, joka haluaa joukkohaudan pois teollisuusalueeltaan muun muassa turvallisuussyistä.

Myönteistä siirtolupaa perustellaan muun muassa sillä, että vainajat on haudattu Vierumäelle olosuhteiden pakosta eikä heidän poiskuljettamiseen kotipaikkakunnalle ole aikoinaan ollut mahdollisuutta.

Aluehallintoviraston mukaan vainajat on pyrittävä tunnistamaan ja selvittämään heidän mahdolliset elossa olevat omaisensa. Tähän tulee käyttää tarvittaessa DNA-testejä.

Henkilöllisyys voidaan todentaa myös vainajan mukana olevasta esineistöstä. Vainajien siirron aikataulu on viela auki. Myöskään vainajien tunnistamisesta ja siirrosta aiheutuvista kustannuksista tai niiden maksajasta ei ole vielä tietoa.

Sisällisodan aikainen joukkohauta sijaitsee Heinolan kaupungin ja Versowood Oy:n omistamilla mailla. Tarkkaa tietoa teollisuusalueen keskelle haudattujen vainajien lukumäärästä ei ole. Joukkohaudalla olevassa muistokivessä viitataan yli kolmeensataan aatteensa puolesta kaatuneeseen, mutta Ylen tammikuussa haastattelemien asiantuntijoiden arvioissa vainajien määrä liikkuu parinkymmenen ja parinsadan välillä.

1918 sisällissodan joukkohaudan muistomerkki Vierumäellä Heinolassa.
Vainajien mahdollinen siirto joukkohaudasta olisi työläs ja kallis urakka, mutta asiantuntijat pitävät sitä tärkeänäJuha-Petri Koponen / Yle

Vainajille on suunniteltu tilaa Heinolan hautausmaalta – lisäksi on mahdollista, että vainajia siirretään muualle mahdollisten omaisten toiveiden mukaan. Aluehallintovirasto on saanut yhteydenottoja omaisilta, joissa toivotaan mahdollisuutta siirtää vainaja sukuhautaan.

Vainajan siirtolupahakemukset ovat Suomessa verraten harvinaisia. Yleensä tuhkan tai ruumiiden siirtolupahakemukset koskettavat yksittäisiä vainajia, joiden nimi on tiedossa. Eri puolilla maata monia sisällissodan jäljiltä syntyneitä joukkohautoja on jo siirretty uuteen ympäristöön. Vierumäen joukkohauta on poikkeuksellinen, koska tiedossa ei ole vainajien tarkka lukumäärä eikä se, keitä he ovat.