Yksi kuoli auton ajauduttua kallioleikkaukseen Kangasniemellä, valtatien 13 liikenne ohjataan kiertotielle

Tielle kaatunut pakettiauto estää liikenteen Mikkelin ja Jyväskylän välillä.

tieliikenneonnettomuudet
poliisi kuvitus
Tiina Jutila / Yle

Yksi ihminen on kuollut valtatiellä 13 tapahtuneessa onnettomuudessa Etelä-Savon Kangasniemellä.

44-vuotiaan kangasniemeläismiehen kuljettama pakettiauto ajautui kallioleikkaukseen ja kaatui poikittain tielle. Pakettiauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa.

Autossa ei ollut muita ihmisiä. Onnettomuus sattui keskiviikkona hieman kymmenen jälkeen.

Valtatien 13 liikenteen arvioidaan olevan poikki noin kello 13.30 saakka Mikkelin ja Jyväskylän välisellä tieosuudella. Tarkempi onnettomuuspaikka on noin seitsemän kilometriä Kangasniemeltä Jyväskylän suuntaan.

Henkilöautoille on järjestetty onnettomuuspaikan ohi kiertotie Seppäläntien kautta. Pelastuslaitos toivoo raskaan liikenteen kulkevan Toivakan kautta.

Poliisi on aloittanut tapahtuneen osalta tutkinnan ja tutkii onnettomuuden syytä.

Päivitetty kello 11.56: Muutettu uutisen otsikkoa ja tarkennettu tietoja. Lisätty tieto yhdestä kuolonuhrista.

Päivitetty kello 12.50: Lisätty tieto kuljettajan iästä.