Tietokirjallisuuden Finlandian voittaja Seppo Aalto: "Tässä kaikessa koskettaa se kollektiivinen kauheus"

Seppo Aallon Kapina tehtailla -kirja käsittelee Suomen sisällissotaa tehdastyöntekijöiden näkökulmasta.

Tieto-Finlandia-palkinto
Seppo Aalto
Seppo AaltoTimo Korhonen / AOP

"Kirjan paikallistarkkuus on hiuksia nostattavaa ja tapahtumien asettaminen laajempiin yhteyksiin kertoo syvästä yhteiskunnallisesta tutkimustyöstä ja ymmärryksestä. Tämä tietoteos muistuttaa, kuinka ohuen kuoren varassa sivistys ja järki lepäävät ja miten helposti irrationaaliset voimat voivat lähteä liikkeelle otollisissa olosuhteissa".

Näin toteaa tämänvuotisen tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valitsija Virpi Suutari.

Suomen sisällissodasta löytyy paljon tietoa.

Sata vuotta sitten Kuusankosken Kymintehtaiden työläiset nousivat vallankumoukseen, ja tämän vallankumouksen ympärille kietoutuu Seppo Aallon Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918 -kirja.

– Ajatus kirjasta lähti liikkeelle jo vuosikymmen sitten. Olen itse Kuusankoskelta kotoisin ja tutustuin Mirja Turusen Veripellot-kirjaan, joka kertoo vuoden 1918 Kouvolasta. Tuure Nybergin Kuusankosken kansalaissodan 1918 tapahtumat -kirjassa taas oli runsaasti tietoja sodassa ammutuista henkilöistä. Olin kuullut aiemminkin, että Kuusankoski oli ollut sodan aikaan hurja paikka. Kapina tehtailla -kirjaani ryhdyin tekemään muilta kiireiltäni kaksi vuotta sitten, Aalto kertoo.

Aallon mukaan sisällissodasta kertovien teosten kirjoittaminen ei Suomessa ole vaikeaa.

– Meillä on ehkä Euroopan parhaiten dokumentoitu sisällissota. Siitä löytyy muistitietoa ja esimerkiksi kaikki punaiset kuulusteltiin valtionrikosoikeudessa, jonka aktit ovat säilyneet. Lisäksi on olemassa materiaalia sekä punaisten että valkoisten puolelta. Kuusankosken tutkimista on helpottanut sekin, että Kymintehtaiden suojeluskunta julkaisi 10-vuotiskirjan, jossa oli suojeluskuntalaisten kokemuksia ja haastatteluja sodasta sekä sotaa edeltävästä ajasta. Siitä tosin vaietaan, kun valkoiset valloittivat Kuusankosken, ja kun verilöyly alkoi.

Paperitehtaiden varjossa

Vuonna 1918 Kymintehtaat oli koko Euroopan suurin ja mahtavin paperitehdas, jossa oli parhaimmillaan yli 3 000 työntekijää. Tehdas otti ja antoi: aikakauden olosuhteisiin nähden se huolehti työntekijöistään hyvin järjestämällä näille asuntoja, terveydenhoitoa ja koulutusta, mutta toisaalta se myös hallitsi kaikin mahdollisin keinoin alaistensa elämää tavoilla, jotka eivät olisi nyky-yhteiskunnassa enää mahdollisia.

– 1900-luvun alussa patriarkaalisella kaudella teolllisuuden työväestö ei Suomessa ollut tehtaan varjossa – se varjo oli valoa verrattuna maaseutuun, josta löytyi Suomen todellinen köyhälistö. Mutta sitten oli esimerkiksi 12 tunnin työpäiviä, paljon tapaturmia ja Kymintehtailla oli omat poliisivoimatkin. Valta oli tehtaalla.

1800-lopulla paperiteollisuuteen tuli runsaasti uutta tekniikka, mikä vaati aivan uudenlaista ammattityövoimaa. Vaatimustaso nousi korkeammaksi, ja esimerkiksi lukeminen ja laskeminen olivat välttämättömiä taitoja. Kymintehtaah omistava Kymiyhtiö panosti työntekijöiden koulutukseen ja paradoksaalista kyllä, tästä lähti myös itämään vallankumouksen siemen.

– Kun ihmiset oppivat lukemaan, myös työväenliike sai kipinää. Työväenlehtiä alkoi ilmestyä ja tietoisuus omasta asemasta nousi. Voi siis sanoa, että Kymiyhtiö oikeastaan koulutti kapinallisten ensimmäisen ja toisen sukupolven.

Tehdastyöväestön keskuudessa alkoi vallata alaa etenkin marxilaisuus.

– Tehdastyöläisillä oli hyvin samanlaiset taustat ja heidän maailmansa oli melko tasa-arvoinen. Marxilaisuudessa työväestön etu menee yksilön edelle ja sen ideana on, että työväestö luo rikkautta ja hyvinvointia, eivät tehtaanherrat. Tällainen ajattelutapa kolahti tehdastyöläisiin, koska he eivät olleet oman toimintansa subjekteja, vaan tehdas oli se, joka pystyi antamaan potkut ja päättämään heidän elämästään. Niin sitten lähdettiin ajamaan omia etuja kollektiivisesti eteenpäin.

Sodankäynnin käsittämätön julmuus

Kapina tehtailla -kirjassa seurataan Kuusankoskelta käsin sisällissotaan johtaneita tapahtumia, itse sisällisotaa sekä sen jälkilöylyjä. Sodankäynnin julmuus näytetään koko karuudessaan. Seppo Aallolle aiheen tekee läheiseksi se, että hänen isänsä työskenteli Kymintehtailla kirvesmiehenä. Myös hänen isovanhempansa olivat tehtailla töissä.

– Eihän tässä sodassa ole pelkästään yhtä ihmiskohtaloa, joka koskettaa. Se mikä koskettaa on se kollektiivinen kauheus, mitä Kymintehtailla esimerkiksi tapahtui toukokuussa vuonna 1918 valkoisten toimesta. Se yhteisön hätä, siihen en ole pystynyt sanoja löytämään, Aalto toteaa.

Kumpikin osapuoli syyllistyi julmuuksiin, mutta Aallon mukaan punaisella ja valkoisella terrorilla oli selkeitä eroja.

– Punaisten terroria on pidetty sattumanvaraisena – eli että ammuttiin tavallisia siviilejä. Rintamalla tapahtuneet asiat ovat tietenkin asia erikseen, mutta esimerkiksi Kymenlaaksossa käy hyvin selville, että punainen terrori oli sotilasjohdon organisoimaa, ja sitä auttoi tehokas vakoiluosasto, joka toimi tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Esimerkiksi tavallisella porvarillisesti ajattelevalla ihmisellä ei tässä mielessä ollut Kymenlaaksossa hätää. Tosin esimerkiksi Kouvola oli punaisen terrorin pahimpia paikkoja ja siellä ammuttiin 125 valkoista ja sodan loppuvaiheessa terrori myös kiihtyi. Silloin ammuttiin ihmisiä, jotka saattoivat häiritä punaisten perääntymistä Venäjälle tai muuten vaarallisiksi koettuja henkilöitä sekä tehtaanherroja.

Valkoinen terrori taas oli punaista huomattavasti totaalisempaa.

– Valkoinen terrori oli valkoisen sotilasjohdon järjestämää ja se koski kaikkia kapinallisia. Siitä tulee pahaa jälkeä, kun yhden paikkakunnan vastarinta murretaan totaalisesti. Ensin ammutaan tutkimatta suuri joukko työväen vaikuttajia ja sitten pistetään laittomat sotaoikeudet pystyyn. Näin saatiin aikaan pelkotila, joka kohdistui koko yhteisöön ja lamaannutti sen. Tähän liittyi myös kosto: väärän kuninkaan päivä tarkoitti sitä, että punaiset käänsivät herrasväen maailman ympäri.

Myös Kymintehtaissa sodan jälkimainingit lainehtivat pitkään.

– Kuusankoski oli täysin sokissa. Vielä 1930-luvulla, kun Lapuan liike alkoi nousemaan, tehtailla pelättiin, että nyt ne tulevat ja tekevät sen kaiken uudestaan.

Useita historiantutkimukseen liittyviä teoksia kirjoittanut Seppo Aalto sanoo, että Suomen sisällisodassa on vielä paljon tutkittavaa.

– Karjalan seutu on vielä pitkälti tutkimatta, eikä tutkimus ole mennyt vielä tarpeeksi syvälle. Toisaalta minua kiinnostaa se, mitä valkoisessa Suomessa on tapahtunut, sitäkin on tutkittu vähän.

Kuuntele Seppo Aallon haastattelu viime helmikuulta Yle Areenassa.