Suomen pankki on huolissaan käteisen saatavuudesta – "Ihmisellä täytyy olla oikeus omiin rahoihinsa"

Käteistä tarjoavien pankkikonttorien määrä vähenee jatkuvasti ja käteisen nostaminen ja tallettaminen on monin paikoin maksullista.

käteisraha
Kahdenkymmenen euron seteleitä.
Henrietta Hassinen / Yle

Suomen Pankki on huolissaan käteisen saatavuudesta. Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki arvioi Taloustoimittajien tapaamisessa, että käteispalvelujen supistuminen on monin paikoin tapahtunut liian nopeasti, jolloin osa kansalaisista jää ilman tarvitsemaansa palvelua.

– Reilut kymmenen prosenttia suomalaisista kertoo käteisen edelleen olevan heidän pääasiallinen maksutapansa, Välimäki sanoi.

Suomen Pankki valmistelee käteispalvelujen turvaamiseksi linjauksia, jotka kohdistuvat tilipankeille ja muille palveluntarjoajille. Välimäen mukaan Suomen Pankki edellyttää, että pankkien asiakkailla on oltava oikeus tehdä tililtään kohtuullinen määrä ilmaisia käteisostoja.

Nykyisin käteistä tarjoavien pankkikonttorien määrä hupenee jatkuvasti ja samalla käteisen nostot ja -talletukset ovat alkaneet muuttua maksullisiksi. Esimerkiksi Ålandsbanken perii alle 80 euron nostoista 80 sentin maksun. Kehitys on Suomen Pankin mielestä huolestuttava.

– Ihmisellä täytyy olla oikeus omiin rahoihinsa. Pankkitilillä olevat varat ovat juridisesti pankin velkaa asiakkaalle – velan perimisestä ei kai pitäisi joutua maksamaan? Jos pankkien maksupolitiikka johtaa siihen, että ihmiset nostavat kerralla enemmän, se voi aiheuttaa ongelmia. Kun lompakoissa ja kodeissa pidetään entistä suurempaa rahamäärää, lisääntyy myös huoli ryöstöistä ja varkauksista, Välimäki varoitteli.

Käteinen kaupan kassalta ei riitä ratkaisuksi. Jos lainsäädäntö edellyttää, että ihmisillä on oltava pankkitili, jolle palkat ja etuudet maksetaan, täytyy ihmisen saada rahansa ulos muutenkin kuin kuluttamalla.

Pankit ja kauppaketjut tarjoavat käteisnostopaikaksi kauppojen kassoja, mutta Välimäen mukaan se ei kuitenkaan ole riittävä ratkaisu. Kaikki kaupat eivät tarjoa tätä palvelua, eikä se ole saatavilla kaikkien pankkien asiakkaille.

– Pankit ovat luottolaitoslain mukaan velvollisia huolehtimaan asiakkaidensa peruspankkipalvelujen toteutumisesta. Oikeus nostaa ja tallettaa käteistä tililleen on yksi peruspankkipalveluista.