Syyttäjä vaatii entiselle kansanedustajalle ehdollista vankeutta seksuaalisesta hyväksikäytöstä – oikeus pui tapausta lähes 12 tuntia

Kotkan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

oikeudenkäynti
Pentti Tiusanen
Kaupunginvaltuutettu Pentti Tiusanen saapui Kymenlaakson käräjäoikeuden istuntoon keskiviikkona. Hän kiistää syyllistyneensä rikokseen.Pyry Sarkiola / Yle

Syyttäjä vaatii kotkalaiselle kaupunginvaltuutetulle Pentti Tiusaselle (vas.) vähintään 10 kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tiusanen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Tapausta käsiteltiin keskiviikkona Kymenlaakson käräjäoikeudessa lähes 12 tunnin ajan. Käsittely käytiin suljetuin ovin ja jutun asiakirjat julistettiin salaisiksi, koska juttuun liittyy arkaluontoisia yksityiselämään liittyviä tietoja. Käsittelyä ei enää jatketa.

Käräjäoikeus antaa asiassa tuomion 19. joulukuuta.

Syytteen tarkasta sisällöstä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Ilta-Sanomille Tiusanen kertoi (siirryt toiseen palveluun) asian liittyvän potilastyöhön. Tiusanen on ammatiltaan kirurgian erikoislääkäri.

Valtuustoryhmä erotti

Vuosina 1995-2011 Vasemmistoliiton kansanedustajana toiminut Tiusanen on tällä hetkellä Kotkan kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja. Kaupunginhallitus on pyytänyt Tiusaselta selvitystä rikossyytteeseen liittyen.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ilmoitti maanantaina erottaneensa yksimielisesti Tiusasen häntä koskevan oikeuskäsittelyn ajaksi.

Tiusanen on ottanut potilaita vastaan terveysyritys Mehiläisessä. Kun rikosepäilyt tulivat maanantaina julki, keskeytti Mehiläinen potilasaikojen varaamisen Tiusaselle.

Yhtiö haluaa ensin selvyyden siitä, mitä on tarkalleen tapahtunut Tiusasella on kuitenkin edelleen voimassaoleva sopimus Mehiläisen kanssa.

Juttua täydennetty 30.11.2018 klo 11:04. Lisätty tieto tuomion antopäivästä.