Popeda, Ismo Alanko ja Jarkko Martikainen ensi kesänä Kajaanissa – uusi festari tavoittelee 5000 kävijää

Heinäkuussa järjestettävä Kajaani Fest – Lammen Loiskeet julkisti ensimmäiset esiintyjät.

Kajaani
Pate Mustajärvi
Popeda esiintyi viime kesänä juhlakonsertissaan Tampereen Ratinassa.Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Ensi heinäkuun alussa Kajaanihallissa ja alueen monitoimikentällä järjestettävän Kajaani Fest – Lammen Loiskeet -tapahtuman pääesiintyjiä ovat Popeda ja Ismo Alanko.

– Popeda käy kaikenikäisille. Sitten siihen päälle on myös esiintyjät nuoremmille. Lauantain esiintyjät ovat enemmän yli kolmekymmentäviisi vuotiaille. Ihmisten musiikkimaku on hyvin laajaa, mutta näin olemme teemoittaneet, sanoo festivaalin järjestäjä Jouko Palorinne.

Festivaaleilla nähdään myös suomiräpin sanansaattaja Paleface ja kuhmolaislähtöinen Litku Klemetti sekä Kajaanissa soittamisen aloittanut Jarkko Martikainen yhdessä Luotetut Miehet nimisen kokoonpanon kanssa.

– Odotamme tapahtumaan yhteensä 5000 kävijää, sanoo Palorinne.

Kajaani Fest – Lammen Loiskeet järjestetään 5.-6. heinäkuuta kahdella esiintymislavalla Kajaanihallissa ja Kaupunginlammen monitoimikentällä. Festivaaleille esiintyy yhteensä noin parikymmentä artistia.

Lammen Loiskeet järjestää etkot tapahtuman Kajaanihallissa jo huhtikuussa. Tuolloin esiintyvät Ellinoora, Irina ja Telaketju.