Roope Mokan kolumni: Kiina ja Yhdysvallat taistelevat nyt siitä, kumpi kehittää tehokkaampia tekoälyjä – Euroopan kohtalo on jäädä jättien datafarmiksi

Maailman teknologinen osaaminen on niin keskittynyttä, että olemme menossa kohti uutta kolonialismia, kirjoittaa tulevaisuudentutkija Roope Mokka.

tulevaisuus
Kolumnisti Roope Mokka
Laura Railamaa, Yle

Minua on riivannut kysymys siitä, mitä tekoälyn kehitys tarkoittaa ihmiskunnalle.

Olen istunut luennoilla yrittäen ymmärtää tekoälyn politiikkaa. Lukenut, kuunnellut ja keskustellut. Olen tavannut akateemikkoja, virkamiehiä ja teknologisteja kolmelta mantereelta.

Minulle on selvinnyt, että tekoälyn kehitys ei tarkoita, että meitä viisaampi voima ottaa vallan. Päinvastoin, tekoäly on erittäin tyhmä. Silti se tulee vaikuttamaan paljon siihen, minkälaista elämää koko pallolla eletään. Minulle on selvinnyt, että tekoäly tarjoaa parempia palveluita, halvempaa työvoimaa ja näin tuhoaa työpaikkoja. Uusi syntyy, mutta vain sinne missä tekoälyä kehitetään.

Siksi ehkäpä kaikkein mielenkiintoisin asia, joka minulle on tekoälystä selvinnyt, on sen mukanaan tuoma uusi kolonialismin aalto.

Nyt kilpaillaan siitä, mikä digitaalisten palveluiden ideologia on.

Kävin marraskuussa tutustumassa kiinalaiseen, eurooppalaiseen ja yhdysvaltalaiseen tekoälytarjontaan älykaupunkimessuilla.

Kiinalainen tekoälyn myyntimies esitteli innoissaan miten liikeherkät, droneilla lentävät ja erittäin pienet langattomat kamerat sekä lämpökamerat tunnistavat ihmisiä ja ajoneuvoja salamannopeasti.

Hän näytti videolta, miten rosvon saa kiinni sekunneissa, kun kaikki kamerat on liitetty tekoälyyn. Poliisin tarvitsee vain tulla paikalle eikä rikosta edes ehti tapahtua.

– Euroopassa tätä teknologiaa käytetään vain vankiloissa, kiinalaismies valitteli.

Yhdysvaltalainen suuren teknologiafirman kauppias taas tarjosi tekoälyä, joka tunnistaa paitsi kasvot myös esineet. Eli tekoäly pystyisi tunnistamaan millaiset lenkkarit sinulla on jalassasi ja kassa osaisi tarjota niihin uusia nauhoja.

– Tiedämme mitä haluat ennen sinua, yhdysvaltalainen kertoi.

Eurooppalaiset taas tarjosivat projekteja, kilpailuja, yhteistyötä, älyä ja kestävyyttä. Korostimme arvoja, päämäärää ja kansalaisoikeuksia. Eurooppalaisilta puuttuivat tuotteet.

Yhdysvaltain visiossa muutamalla yrityksellä on valta.

Messuilla ymmärsin, että nyt kilpaillaan siitä, mikä digitaalisten palveluiden ideologia on. Vastakkain ovat yhdysvaltalainen idea ihmisestä tyydytettävänä kuluttajana ja kiinalainen idea ihmisestä oman asemansa valtiossa hyväksyvänä kansalaisena.

Yhdysvaltain visiossa muutamalla yrityksellä on valta. Ne ohjaavat niin kulutusta kuin julkisuuttakin. Ne omistavat kuluttajan.

Kiinan visiossa Kiina voi olla maailman johtaja, ilman siirtymistä demokratiaan.

Hirvittäviä näkymiä molemmat.

Kiinan suunnitelmissa on olla maailmanlaajuinen johtaja AI:ssa vuoteen 2030 mennessä. Suunnitelmien toteutumiseksi se käyttää valtaa ja rahaa. Pekingiin rakennetaan kahden miljardin tekoälykeskus. Kiinalla on jo 140 miljardin euron rahasto, joka sijoittaa nopeisiin tietokoneisiin, joilla tekoäly pyörii.

Vielä nyt Yhdysvallat johtaa tekoälyn kehittämistä. Jenkkien suurilla teknologiayrityksillä, Googlella, Applella, Facebookilla ja Amazonilla, on sekä rahaa että dataa. Ne ovat ostaneet parhaat nykyteknologiat niiden kehittäjät. Ne pystyvät investoimaan satoja miljardeja tekoälyn kehitykseen.

Kiina kuitenkin pystyy käyttämään keinoja, jotka eivät ole liberaalien demokratioiden saatavilla. Se voi komentaa yrityksiään ja kansalaisiaan.

Kiinan valtio on päättänyt kahmia kaikki maan rajojen sisällä liikkuvan datan samaan varastoon, eli pakottaa kansalaisensa ja alueellaan toimivat yritykset jakamaan kanssaan kaikki tiedot.

Koska tekoäly oppii vain datasta, on datan määrä oleellisimpia kysymyksiä tekoälyn kehittämisessä.

Datan määrässä muut maat eivät pysty kilpailemaan Kiinan kanssa.

On siis mahdollista, että tekoäly tulee siis tarjoamaan meille juuri sellaisia palveluita, kuin Kiinan kommunistinen puolue haluaa kansalaisilleen tarjota. Tai sellaisia joita yhdysvaltalainen kapitalisti näkee kannattavaksi tarjota.

Kiinassa ja Yhdysvalloissa tekoälyn kehittämiseen satsataan satoja miljardeja, Euroopassa muutamia.

Euroopalle on varattu siirtomaan rooli. Tekoäly kuppaa dataa, rahaa ja ruutuaikaa Euroopasta, ja pitää voitot, teknologian ja päätösvallan palveluiden kehittämisestä omassa maassaan.

Ranska julkaisi kovalla kohulla 1,5 miljardin tekoälyrahaston. Saksa suunnittelee kolmen miljardin satsausta. EU haaveilee saavansa yksityisistä ja julkisista rahoista 20 miljardin satsaukset, mutta pystyy investoimaan tekoälyyn vain 1,5 miljardia seuraavina vuosina.

Kiinassa ja Yhdysvalloissa tekoälyn kehittämiseen satsataan satoja miljardeja, Euroopassa muutamia.

Jos Eurooppa haluaa määrittää millaisen yhteiskunnan digitaaliset palvelut luovat, tulee miettiä radikaaleja ajatuksia: koskea pyhiin lehmiin, kuten maataloustukiin tai eläkerahastoihin. Perinteisen teollisuuden tileillä ja osinkoina makaavat miljardit tulee saada suunnattua tekoälyyn. Tulee luoda datavero ja suunnata sen tuotot tekoälyyn.

Ennen kaikkea, Euroopan pitää keksiä mitä tekoälyllä tehdään, muuta kuin kuluttamista ja kuuliaisuutta.

Roope Mokka

Kirjoittaja on tulevaisuudentutkija, joka uskoo, että elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa. Mokka työskentelee ajatushautomo Demos Helsingissä ja on toinen sen perustajista.