Kiina tulistui tutkijan toiminnasta – ihmisen perimän muokkaustutkimukset jäähylle kaksosvauvojen tapauksen vuoksi

Kiinalaistutkijan geenimuokkausväitteistä on aloitettu ainakin kaksi erillistä tutkintaa.

perimä
He Jiankui
He JiankuiAles Hofford / EPA

Kiinan hallitus määräsi torstaina, että ihmisen perimän muokkaukseen liittyvät tutkimukset pitää väliaikaisesti keskeyttää.

Käskyn syynä on kansainvälinen kohu, joka syntyi, kun kiinalainen tutkija He Jiankui sanoi muunnelleensa kaksosvauvojen geenejä.

Shenzeniläinen He Jiankui kertoi uutistoimisto AP:lle, että hän oli muokannut kaksostyttöjen dna:ta sikiöaikana siten, että nämä eivät voi saada hi-virusta. He Jiankuin väitettä ei ole toistaiseksi vahvistettu todeksi.

– Tämä tapauksen luonne on äärimmäisen inhottava. Asianomaiset tahot on määrätty väliaikaisesti keskeyttämään henkilöstönsä tieteelliset tutkimukset, Kiinan terveysministeriö sekä tiede- ja teknologiaministeriö sanoivat Kiinan valtion uutistoimisto Xinhuan mukaan.

Myös kiinalaiset tutkijat ovat tuominneet Hen toimet. Southern University of Science and Technology -yliopisto kertoo aloittaneensa tutkinnan tapauksesta. He on virkavapaalla yliopiston apulaisprofessorin tehtävästä.

Guangdongin maakunnan terveyskomissio kertoi verkkosivullaan keskiviikkona, että se on perustanut yhdessä Shenzenin kaupungin kanssa työryhmän tutkimaan Hen tapausta.

Lue myös:

Kiinalaistutkija väittää muokanneensa kaksosvauvojen perimää – tiedeyhteisö epäilee hanketta ja pitää sitä hirviömäisenä

Lähteet: Reuters