Kemijoki otti vastaan 16 000 kuutiota jätevettä Rovaniemellä – jätevesiputken rikkoi alla hiertänyt kivi

Neve kertoo, että Katajarannalta tuli putkivuodon ilmenemisen jälkeen kommentteja, että alueella oli haissut jo muutamia päiviä aiemmin.

Putkirikko
Neve napapiirin energia ja vesi kaivutyö kivi putkirikko
Napapiirin energia ja vesi julkaisi verkkosivuillaan kuvan putkirikon aiheuttaneesta kivestä.Napapiirin energia ja vesi Neve Oy

Napapiirin energia ja vesi Neve selvitti torstaina, miksi jätevesiputki rikkoutui Rovaniemen Katajarannassa tällä viikolla. Neven mukaan putki halkesi, koska sen alla oli hiertänyt iso kivi.

Putkirikko havaittiin keskiviikkoaamulla ja vuoto saatiin korjattu samana iltana kello 20.30 mennessä. Vesiyhtiön mukaan 355 millin viemäriputki rikkoontui haastavalla paikalla aivan joen rannassa, ja siihen nähden korjaus onnistui jopa odotettua nopeammin.

Neve arvioi, että jätevettä ehti vuotaa Kemijokeen noin 16 000 kuutiota eli 16 miljoonaa litraa. Määrä vastaa noin 450 ihmisen vuodessa kuluttamaa vesimäärää.

Määrä vastaa noin 450 ihmisen vuodessa kuluttamaa vesimäärää.

Yhtiö arvioi vuotoa suureksi, mutta Kemijoen vesimäärään nähden jätepäästön pitäisi laimentua nopeasti. Joessa virtaa Neven mukaan vuorokaudessa noin 48 miljoonaa kuutiota vettä.

Jäteveden vuotokohta Kemijokirannassa 28. marraskuuta 2018
Alueen asukkaat olivat kertoneet Nevelle jään mustumisesta.Napapiirin energia ja vesi

Hajut ja musta jää kummastuttivat

Neve kertoi torstaina tiedotteessaan, että Katajarannalta tuli putkivuodon ilmenemisen jälkeen kommentteja, että alueella oli haissut jo muutamia päiviä aiemmin. Osa asukkaista oli huomannut myös jäällä mustumista.

Osa asukkaista oli huomannut myös jäällä mustumista.

Jälkikäteen Neve selvitti, että jätevesimäärien virtauksissa oli poikkeamaa lauantaista 24. marraskuuta alkaen. Putkivuoto tulee usein ilmi vesiyhtiön omassa jätevesimäärien seurannassa, mutta toinen tärkeä herättäjä on asukkaiden havainto.

– Epäilyttävät hajut, outoihin paikkoihin ilmestyneet lammikot tai ojissa lisääntyneet virtaamat kannattaa ilmoittaa ensi tilassa Nevelle. Neven sivuilla on vikailmoituslomake, jonka kautta voi ilmoittaa päästöhavainnoista. Mikäli havainto osoittautuu aiheelliseksi, palkitaan ilmoittaja Neven tuotepaketilla, johtaja Joni Hemmilä kommentoi Neven verkkosivuilla.

Jätevesivuotoa korjataan Rovaniemen Katajarannalla.
Putkirikkoa korjattiin keskiviikkona iltaan saakka.Napapiirin Energia ja Vesi Oy.

Uimista ei suositella vuodon alapuolella

Kaupungin terveysvalvonnan mukaan asukkaiden ei tarvitse huolestua jätevesivuodosta.

"Nähdäksemme vuodosta ei tähän vuodenaikaan aiheudu vaaraa ihmisten terveydelle."

– Nähdäksemme vuodosta ei tähän vuodenaikaan aiheudu vaaraa ihmisten terveydelle, eikä se esimerkiksi estä kalojen elintarvikekäyttöä. Lähistöllä ei ole virallisia eikä muitakaan tiedossa olevia uimapaikkoja. Uimista ja vedenkäyttöä ei tietenkään suositella vuodon alapuolella, terveysvalvonnan johtaja Sini-Sisko Kilpeläinen sanoo Neven verkkosivuilla.

Jos jätevedestä ilmenee joitakin haittoja, neuvoo Neve ihmisiä ottamaan yhteyttä siihen.

– Mikäli havaitset alueella mahdollisia vuodosta aiheutuneita vaikutuksia, ilmoita niistä Nevelle nettisivujen vikailmoituslomakkeella, Hemmilä neuvoo.

Lomake löytyy osoitteesta www.neve.fi/vikailmoitus (siirryt toiseen palveluun).

Korjattu tekstiä ja ingressiä 30.11. kello 11.25 Neve ei saanut ihmisiltä kommentteja hajuista ja mustasta jäästä jo alkuviikosta, vaan kommentteja tuli vasta vuodon ilmettyä pari päivää aiemmin tehdyistä havainnoista.