Suomalaiset menettävät miljoonia euroja tilausansoihin – lakimies neuvoo, mitä tehdä jos näin käy

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Paula Hannulan mukaan oikeusministeriössä pohditaan parhaillaan keinoja kuluttajaviranomaisten toiminnan parantamiseksi.

Kuluttaja-asiat
Nainen puhelimessa.
Kuluttaja-asiamies tahtoo tiukempaa sääntelyä monia häiritsevän puhelinmyynnin hillitsemiseksi. Jatkossa puhelinmyyntiin saatetaan tarvita kuluttajan ennakkosuostumus. Toni Pitkänen / Yle

Noin 200 000 kuluttajaa joutuu vuosittain tilausansoihin, joissa he menettävät yhteensä noin 5–10 miljoonaa euroa, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoo tiedotteessaan.

Arviot perustuvat KKV:n toteuttamaan kuluttajakyselyyn, jossa selvitettiin tilausansojen esiintyvyyttä ja niiden aiheuttamien haittojen suuruusluokkaa. KKV:n mukaan kuluttajien menetykset ovat pois ostovoimasta ja ne horjuttavat luottamusta yritysten ja verkkokaupan luotettavuuteen. Rehelliset yritykset kärsivät siitä, että lainvastaisesti toimivat yritykset saavat niihin nähden kilpailuetua. Viranomaisilta tilausansat vievät resursseja muulta valvonnalta.

Selvitykseen haastateltiin puhelimitse yhteensä 1 032 iältään 18–84-vuotiasta henkilöä. Heistä viisi prosenttia oli joutunut tilausansaan tutkimushetkeä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Saatujen tulosten perusteella KKV arvioi, että vuosittain tilausansaan joutuu noin 200 000 kuluttajaa, joista lähes 150 000:lle aiheutuu taloudellisia menetyksiä. Niiden suuruusluokka on vuosittain yhteensä noin 5–10 miljoonaa euroa.

Taloudellisten menetysten lisäksi 90 prosentille tilausansaan joutuneista on aiheutunut muita haittoja, kuten stressiä ja uupumusta sekä terveyshaittoja, kuten unettomuutta.

Kyselyn mukaan (siirryt toiseen palveluun) tilausansaan joutui useimmiten esimerkiksi ylimpänä koulutusasteenaan peruskoulutason tai ammatillisen koulutuksen suorittaneita sekä eläkeläisiä.

Vain pieni osa tulee viranomaisten tietoon

Ainoastaan pieni osa kuluttajien kokemista tilausansoista tulee kuluttajaviranomaisten tietoon. Euroopan komission tulostaulun mukaan vain neljä prosenttia suomalaiskuluttajista ottaa yhteyttä kuluttajaviranomaisiin ongelmatilanteissa.

– Meidän saamamme yhteydenotot ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta. Ilmiö on todellisuudessa niin mittava, että tilausansat ovat työllistäneet kuluttajaviranomaisia koko 2010-luvun. Teemmekin jatkuvasti tiivistä yhteistyötä tilausansojen torjumiseksi sekä Suomessa että kansainvälisesti, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen sanoo tiedotteessa.

Toimi näin, jos olet joutunut tilausansaan

Kilpailu- ja Kuluttajaviraston lakimies Paula Hannula neuvoo kääntymään Kuluttajaneuvonnan puoleen, jos tuntee joutuneensa tilausansan uhriksi. Myös itse voi yrittää saada oikeutta.

  • Tilausasioissa on maksutapoina lasku- ja korttimaksaminen.
  • Jos saat laskun, joka on mielestäsi perusteeton, niin siitä tulee reklamoida eräpäivään mennessä laskun lähettäjälle.
  • Säilytä kaikki materiaali, mitä olet yritykseltä saanut.
  • Korttimaksujen osalta voi reklamoida maksun lähettäjälle, mutta myös pankille, jos ei ole antanut suostumustaan korttimaksuun lainkaan.
  • Pankin tulee selvittää asiaa ja osoittaa, että suostumus on annettu, jos kuluttajan näkemyksen mukaan sitä ei ole annettu.
  • Pankilta voi myös korttimaksujen osalta saada rahat takaisin silloin, kun maksutapahtuma on ollut oikeudeton, eli sillä ei ole kuluttajan suostumusta.

Hannulan muistuttaa myös mahdollisesta peruuttamisoikeudesta, jos on sitoutunut sopimukseen. Yritysten asiakaspalveluiden täytyy toimia niin, että peruutusilmoituksia otetaan vastaan.

– Tilausansojen kanssa on ollut ongelmia siinä, että asiakaspalveluun ei ole saanut aina yhteyttä niin, että olisi voinut tehdä peruutusilmoituksen. Kannattaakin tutustua tilausvahvistukseen ja muuhun materiaaliin. Kuluttajaneuvontaan kannattaa olla yhteydessä jos laskutetaan tai korttia veloitetaan perusteetta. Tai jos ei onnistu peruuttamaan tilaustaan, Hannula ohjeistaa.

Hannula kertoo, että kuluttaja-asiamiehen keinoja huijareita vastaan ollaan parhaillaan parantamassa. Oikeusministeriössä pohditaan kuluttajaviranomaisten mahdollisuuksia kotimaassa ja rajat ylittävissä tapauksissa. Rikollisessa toiminnassa voidaan tosin nyt jatkossakin kääntyä myös muiden viranomaisten puoleen.

Lue myös: Kuluttaja-asiamies: Aikakauslehtien markkinointi on harhaanjohtavaa ja tilauksissa kohtuuttomia irtisanomisehtoja