Matti Pakarinen rakastaa hevosiaan – ja siksi hänestä ainoa oikea ratkaisu on lopettaa ne itse ja syödä, kun aika koittaa

Oman eläimen lopettaminen on raskas päätös kenelle tahansa eläinystävälle. Rautalampilainen hevosmies haluaa lopettaa omat hevosensa aina itse, vaikkei selviydykään siitä kuivin silmin.

Eläinten kuolema
Matti Pakarinen
Toni Pitkänen / Yle

– Iita on viimeisen päälle hieno tamma.

18-vuotias isokokoinen tamma on nykyään lähinnä lemmikkinä. Mutta sillä voi olla vielä paljon hyviä vuosia edessä, tietää omistaja, Matti Pakarinen. Hevonen voi elää helposti kolmekymppiseksikin, jos sitä pidetään hyvin.

– Hevosen hyvät eläkepäivät ovat sellaiset, että sitä ei vain lihoteta aitauksessa, vaan sillä on mielekästä tekemistä. Hevonen tykkää työnteosta, Pakarinen sanoo.

Matti Pakarinen
Matti Pakarisella on kymmenen hevosta. Niistä seitsemän on suomenhevosia.Toni Pitkänen / Yle

Mutta kun Pakariselle tulee aika luopua pitkäaikaisesta toveristaan, hän on päättänyt ratkaista sen toisin kuin useimmat hevosenomistajat. Hän haluaa lopettaa Iitan itse. Näin suonenjokinen hevosmies on tehnyt siitä asti, kun omisti ensimmäisen hevosensa.

– Jos hevonen kärsii, on paras kaverin teko pistää se pois. Minkään elukan kärsimistä en siedä.

"Uskon, että meidän tytöt ymmärtää"

Hevosesta luopuminen on vaikea paikka kenelle tahansa. Tämän tietää hyvin myös Arja Hälinen, joka pitää Kuopiossa ratsastuskeskusta.

– Varsinkin harrastepuolella hevoset ovat kavereita. On selvä, että siitä aiheutuu surua, hän sanoo.

Matti Pakarinen.
18-vuotias Iita-hevonen on nykyään enimmäkseen lemmikkinä.Toni Pitkänen / Yle

Yleensä ratsastuskoulussa yritetään löytää hevoselle hyvä eläkepaikka – sellainen, josta sitä ei enää anneta eteenpäin eikä pakoteta liian raskaaseen käyttöön. Aina joskus hevonen on kuitenkin lopetettava ratsu-uran päätteeksi.

– Jos hevonen on niin sairas, että se kärsii olemassaolosta, eikö se ole silloin oikein? Uskon, että meidän tytöt ymmärtää, että sairasta hevosta ei voi pitää hengissä, Hälinen sanoo.

"Parasta on, että hevonen ei itse aavista mitään"

Kuka tahansa ei voi lopettaa eläintä, vaan sitä säätelee muun muassa eläinsuojelulaki. Eläimen saa lopettaa vain henkilö, jolla on riittävät tiedot ja taidot tehtävään. Työ on tehtävä mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.

Useimmat vievät hevosen lopetettavaksi esimerkiksi hevosklinikalle tai kutsuvat eläinlääkärin paikalle. Rautalampilainen Matti Pakarinen ei ole kuitenkaan halunnut antaa hevosiaan vieraan lopetettavaksi.

– Olen ottanut sen periaatteen, että minkä kaverikseni kasvatan, viimeinen palvelus on lopettaa se.

Yleensä hän päättää jo edellisenä päivänä kellonajan, jolloin teko on tehtävä. On hyvä, jos päivä on kaunis.

– Kun päättää, että iltapäivällä siihen ja siihen aikaan, se tulee samalla itsellekin selväksi. Mutta paras on, että hevonen ei itse aavista mitään.

Matti Pakarinen.
– Siinä on jokin semmoinen taika, että kaikki eivät siihen pysty, Matti Pakarinen sanoo hevosen lopettamisesta.Toni Pitkänen / Yle

Siinä työssä pitää olla tarkka. Huonosti tehtynä hevoselle voi aiheutua tarpeetonta kärsimystä. Ensin Pakarinen tainnuttaa hevosen pulttipistoolilla ja sen jälkeen laskee veret.

Kuulostaa kovalta. Mutta jos luulee, että Pakarinen suoriutuu tehtävästä tunteettomana, on väärässä.

– Aina tulee vähän tippa silmään..., hän aloittaa.

Ja sitten tulee tippa silmään.

– Ei minusta kovista ole tullut milloinkaan, mies naurahtaa hetken päästä.

"On synti, että pistetään hyvää ruokaa maan alle"

Kun hevonen on lopetettu, sen voi viedä tuhkaamoon tai teurasjätteen käsittelylaitokseen Honkajoelle. Hevosen voi myös haudata esimerkiksi kotitilalleen, kunhan se ei ole pohjavesialuetta.

Vain harva hevonen teurastetaan ruoaksi. Osasyy tähän on se, että eläimen elinaikanaan saama lääkitys rajoittaa sen käyttöä elintarvikkeena.

– Niistä pitäisi olla niin pitkältä ajalta lääkintätieto, että ei lähdetä sen kanssa leikkimään. Ne menee monttuun ja sillä hyvä, Savisaaren ratsastuskeskuksen yrittäjä Arja Hälinen sanoo.

Kyse ei ole pelkästään siitä, etteikö Suomessa syötäisi hevosenlihaa. Sitä tuotiin Hippoksen mukaan viime vuonna maahan (siirryt toiseen palveluun) puolitoista miljoonaa kiloa. Sen sijaan kotimaassa vain pieni osa hevosista teurastetaan elintarvikkeeksi. Ratsutilallisen mielestä yksi syy on se, että teurastamot ovat kaukana.

– On kohtuutonta laittaa älykästä eläintä karjankuljetusvaunuun. Teurastamon pitäisi olla lähellä ja helposti tavoitettavissa, että voisi vaikka itse viedä, Hälinen sanoo.

Pakarinen noudattaa myös tässä omaa luonnonläheistä periaatettaan, joka muissa eläinystävissä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Hänen tilallaan hevoset päätyvät yleensä teuraaksi – ja sitä kautta perheen ja perheen koirien ruoaksi.

– Hevonen on parhaiten ruokittu ja treenattu eläin. Jos joku asia on minusta synti, niin se, että pistetään hyvää, käyttökelpoista ruokaa maan alle, hän sanoo.

– Olen tämmöinen vähän vihreä näissä asioissa.

Traaginen tulipalo oli lopettaa hevosmiehen uran alkuunsa

Suonenjokisen hevosmiehen "vihreys" on peruja isovanhemmiltaan, jotka pitivät hevosia. Hän muistaa istuneensa jo viiden vanhana reessä tukkipinon päällä viemässä uittopuita jäälle 1960-luvun lopulla.

Mutta kun hän oli 11-vuotias, perheeseen sattui tragedia, joka oli vähällä lopettaa uran hevosmiehenä alkuunsa.

Matti Pakarinen.
Toni Pitkänen / Yle

Tuolloin savupiipusta leijaillut kipinä laskeutui pärekatolle ja sytytti sen palamaan. Perheen isoisän sydän petti, kun hän yritti kantaa vettä katolle. Kotieläimet pelastuivat, mutta navetta kalustoineen tuhoutui. Hevosesta päätettiin luopua.

– Meillä oli jo pellit varattu katon uusimista varten, Pakarinen muistelee.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Pakarinen osti tilan äidiltään ja viljeli aluksi mansikkaa. Vuosien varrella hän hankki lisää hevosia ja nyt hänellä on niitä kymmenen.

"Ei kai siitä kukaan tykkää"

"Suomenhevonen, tämän maan arvokkain palvelija", lukee Pakarisen aitassa. Myös hänen tärkein elinkeinonsa liittyy nykyään hevosiin.

– Teen juurakoista mittatilauslänkiä ympäri Suomen.

Matti Pakarinen.
Toni Pitkänen / Yle

Lisäksi hän pitää valjastus- ja metsäajokursseja ja järjestää hevosajeluita. Viime viikolla hän ajoi hevosellaan hautajaisissa ja pikkujouluissa, jouluna ajoa on tulossa enemmänkin.

Aina joskus eteen tulee se vaikea tehtävä. Pakarinen sanoo auttaneensa hirvimiehiäkin sairaan hevosen lopettamisessa. Tämä kertoo hänestä siitä, miten suuri kynnys suuren kauniin eläimen lopettamiselle on.

– Ihmiset eivät uskalla itse lopettaa ja mielellään lopettaisivat kotona.

Mutta vaikka tehtävä on raskas, Pakarinen on tuntenut sen velvollisuudekseen ja kunnia-asiakseen.

– Ei kai siitä kukaan tykkää.

10.12.2018 juttua korjattu: Pakarinen on rautalampilainen eikä suonenjokinen, kuten jutun alkuperäisessä versiossa virheellisesti luki.