Ministeri Saarikko ei ymmärrä lapsensa rokottamatta jättäviä vanhempia, vetoaa Luodon äiteihin ja isiin: "Rokottakaa lapsenne"

Ministeri ei lämpene pakkorokotuksille, koska ne ovat hänen mielestään vieras ajatus suomalaiselle terveydenhuollolle.

tuhkarokko
Keskustan eduskuntaryhmän peruspalveluministeri Annika Saarikko ja kansanedustaja Juha Pylväs ryhmän kokouksessa eduskunnassa Helsingissä torstaina 8. marraskuuta
Keskustan eduskuntaryhmän peruspalveluministeri Annika Saarikko ja kansanedustaja Juha Pylväs ryhmän kokouksessa eduskunnassa Helsingissä torstaina 8. marraskuuta.Mikko Stig / Lehtikuva

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) pitää Luodossa Pohjanmaalla eilen todettua tuhkarokkotapausta erittäin vakavana asiana.

Saarikon mielestä tartunta on huolestuttava erityisesti siksi, että tauti havaittiin alueella, jossa on huomattavasti keskimääräistä matalampi rokotekattavuus. Tuhkarokkoon sairastunut esikouluikäinen lapsi oli rokottamaton.

Saarikko sanoo, että hänen on vaikea ymmärtää, miksi vanhempi jättää lapsensa rokottamatta ideologisista syistä.

– Silloin äiti ja isä tekee aina valinnan, ei vain oman lapsensa puolesta, vaan yhteisön kaikkien ihmisten puolesta, koska rokotteiden idea perustuu laumasuojaan, ministeri korostaa.

Tuhkarokkoon on sairastunut Suomessa viime vuosina kymmenkunta ihmistä vuodessa.

Ministeristä on ollut vain ajan kysymys, milloin pitkälti Suomesta hävinnyt, vakava ja helposti tarttuva sairaus puhkeaa sellaisella alueella, missä rokotekattavuus ei ole riittävällä tasolla.

Ainakin 300 ihmistä on altistunut Pohjanmaalla tuhkarokkotartunnalle.

Ministeri vetoaa rokotusten puolesta

Ministeri Saarikko kertoo seuraavansa tilanteen kehittymistä tarkoin, ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL pitää hänet ajantasalla myös viikonloppuna.

Ministeri kehuu hyvää yhteistyötä valtakunnan viranomaisten ja alueen terveydenhuollon ammattilaisten välillä.

THL on tiedottanut asiasta, ihmisille on tarjottu mahdollisuus vasta-ainelääkitykseen ja rokotuksiin. Myös taudin oireista ja niiden tunnistamisesta on kerrottu.

Saarikko lähettää lämpimiä terveisiä tuhkarokkoon sairastuneelle pienelle potilaalle, mutta myös vetoaa Luodolla asuviin vanhempiin.

– Toivon hänelle pikaista toipumista, mutta minulla on myös vetoomus alueen äideille ja isille: Rokottakaa lapsenne, Saarikko sanoo.

Ministeri on menossa ensi maanantaina Kokkolaan vihkimään käyttöön sairaalatilan. Vierailusta oli sovittu ennen Luodon tautitapausta. Tartunnasta tullaan Saarikon mukaan takuulla puhumaan vierailun aikana.

Pakkorokottaminen vieras ajatus Suomessa

Annika Saarikko kertoo keskustelleensa virkamiesten kanssa rokotekattavuuden hälyttävästä rajasta, jolloin Suomessa pitäisi ryhtyä toimiin.

– Tällaista signaalia ei ole nyt annettu.

Ministeri ei lämpene pakkorokotuksille. Hänen mielestään ne ovat vieras ajatus suomalaiselle terveydenhuollolle.

Suomessa toiminta perustuu neuvolajärjestelmään, joka tavoittaa perheet jo raskausaikana ja myöhemmin koko lasten ikäluokan.

– Siltä osin rokotekriittisyys, joka ei ole vain suomalainen ilmiö, haastaa tätä järjestelmää, mutta ei pidä liioitella.

– Suomen rokotekattavuus on valtaosin erinomaisella tasolla, paremmassa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Tämä on nyt selvästi alueellinen kysymys, juuri siellä, missä tämä tuhkarokkotartunta nyt on, Saarikko jatkaa.

Saarikko aikoo keskustella asiasta eurooppalaisten ministerikollegoidensa kanssa ensi perjantaina Brysselissä kokoontuvassa terveysneuvostossa.

Asialistalla sattuu olemaan ajankohtaisesti rokotekattavuus ja rokotteiden puolustaminen osana eurooppalaista terveydenhuoltoa.

– Erityisesti sellaisissa Euroopan maissa, joissa on alhainen rokotekattavuus, on havaittu suoranaisia epidemioita. Kun ihmiset liikkuvat, tietysti taudit leviävät, Saarikko toteaa.

Korjattu 17:45 ministerineuvoston kokous on virallinen, ei epävirallinen.

Lue lisää:

4 kysymystä suomalaisten rokotussuojasta – rokotusasiantuntija luottaa enemmän valistukseen kuin pakkoon

"Tämä on aikapommi, jonka laukeamista on odotettu" – lääkärit kehottavat, että Pohjanmaalla tuhkarokolle altistuneet rokotesuojattomat välttäisivät massatapahtumia

Tuhkarokolle altistuneita on Pohjanmaalla jo 300, ja heitä tavoitellaan – kotieristys on ainoa vaihtoehto, jos taudilta ei suostu suojautumaan vieläkään

Luodossa Pohjanmaalla todettu tuhkarokkotapaus, yli sata altistunutta – video: THL:n asiantuntija pitää lisätartuntoja todennäköisinä