1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keski-Suomi

Raskaan liikenteen kuljettajat sytyttävät kynttilöitä teiden varsille

Rekat ja bussit pysähtyvät tien pientareelle minuutin ajaksi. Lisäksi kuljettajat sytyttävät kynttilän.

Keski-Suomi
Hautakynttilöitä
Kuljettajat sytyttävät kynttilöitä teiden varsilla lauantaina kello 12.Päivi Meritähti / Yle

Raskaan- ja henkilöliikenteen kuljettajat pysähtyvät ajoneuvonsa niille sijoille tien viereen minuutin ajaksi. Lisäksi kuljettajat sytyttävät eri puolilla maata muistokynttilöitä tien pientareelle lauantaina klo 12 eri puolilla maata tiellä menehtyneiden uhrien muistoksi.

Tänä vuonna liikenteessä ovat hälyttävästi lisääntyneet raskaan kaluston ja linja-autojen kanssa "tuntemattomasta syystä" tapahtuneet kuolonkolarit. Usein kyse on itsemurhasta.

Tragedia vie eloon jääneiltä osallisilta pahimmillaan työkyvyn ja jättää traumat loppuelämän ajaksi.

Facebookiin perustettu 41, Kun yksikin on liikaa -tapahtuma sai reilussa viikossa liki 20 000 osallistujaa.

Lue seuraavaksi