Sanna Timonen valittiin ensimmäisenä naisena kenttärovastiksi: "Toivon, että joku päivä nainen armeijassa on niin normaalia, ettei sukupuolta tarvitse erikseen todeta"

Vaikka kaikki armeijan virat ovat olleet myös naisten tavoiteltavissa vuodesta 1995 lähtien, vasta nyt Suomeen nimitettiin ensimmäinen naiskenttärovasti.

naiset
Sanna Timonen katsoo kameraa. Taustalla näkyy puunrunkoa ja keltainen rakennus.
Emilia Korpela / Yle

Sanna Timonen on iloinen uudesta nimityksestään. Vuoden vaihteessa hän aloittaa työt kenttärovastina. Inttivuotenaan Timonen ei voinut vielä kuvitellakaan, mihin hänen tiensä veisi. Vasta kun hän selvisi asepalveluksesta, hän sai vahvistuksen sille, että hän oli oikealla polulla.

Jo palveluksen aikana Timosen piti laittaa itsensä likoon ryhmän puolesta.

Timonen joutui marssimaan läpi yön osana ryhmätaitokilpailua suorittaessaan vapaaehtoista asepalvelusta. Omien tavaroiden lisäksi Timonen oli kantanut joukkueen usean kilon painavaa radiota. Toukokuisen aamun alkaessa sarastaa hän vihdoin saapui ryhmänsä kanssa perille ja vastassa oli heidän kouluttajansa.

Timosen mieleen on jäänyt hyvin, kuinka kouluttaja totesi virne naamallaan, että "kai se niin on, että kovimmat jätkät kantavat painavimmat tavarat". Vaikka Timosen inttiajoista on vuosia, on hänen mieleensä jäänyt paljon muistoja raskaista hetkistä sateisen metsän keskellä. Ja erityisesti se, kuinka niistä hetkistä on selvinnyt.

Ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys, että Timonen päätyisi marssimaan armeijanvihreissä. Ennen kuin Timonen päätyi kantamaan painavaa kuormaa metsään, hänen täytyi ratkaista muutama mieltä painava kysymys.

"Naisena täytyy tehdä kaksinkertaisesti töitä"

Lukiossa Sanna Timonen mietti, onko oikein, että vain miehet lähtevät kutsuntoihin. Kun hän sai tietää, että asepalveluksessa olisi mahdollisuus toimia varusmiespappina, päätös armeijaan lähdöstä vahvistui.

Ennen armeijaan menoa Timonen joutui pohtimaan, onko kristityn oikein suorittaa aseellista palvelua.

Hän tuli tulokseen, että puolustusvoimat on puolustamista varten ja myös kristitty saa puolustaa maataan. Hän myös toivoo, että aseisiin tarttuminen olisi viimeinen keino, kun kaikkea muuta on yritetty.

Kun Timonen sai mietittyä vastaukset häntä vaivanneisiin kysymyksiin, oli varmaa, että hän halusi käydä armeijan.

Sanna Timonen puhujanpöntön takana puhumassa mikrofoniin armeijauniformussa. Taustalla seisoo paljon ihmisiä kuuntelemassa.
Sanna Timonen sotilasvalatilaisuudessa Vekarajärvellä.Puolustusvoimat

Timonen oli ennen armeijaan lähtöä harrastanut partiota, joten metsässä toimiminen oli hänelle tuttua. Vaikka hänellä oli enemmän kokemusta esimerkiksi nuotion tekemisestä ja luonnossa vaeltamisesta kuin usealla muulla, kohtasi hän ensin epäluuloja. Miehet epäilivät, täytyisikö heidän kantaa pienikokoisen naisen tavarat?

– Naisena täytyy tehdä kaksinkertaisesti töitä, että voittaa luottamuksen. Kun muut huomasivat, että osaan hoitaa hommani, olin kuin yksi jätkistä.

Naiset tekevät pioneerityötä armeijassa

Vaikka Timonen ei ollut vielä varusmiesaikana pappi, joukkuetoverit kutsuivat häntä heidän papikseen.

Nykyisin Timosen toimiessa sotilaspastorina, monet varusmiehet ovat sanoneet, että on helpompi jutella nuorehkon naisen kanssa kuin miehen. Usein varusmiehet tulevat puhumaan sotilaspastorille paljon muustakin kuin hengellisistä asioista.

– Monet tulevat puhumaan koti- ja perheasioista. Saattaa olla, että pystyn avaamaan tyttöystävän näkökulmaa tai antamaan muuten toisenlaista näkökulmaa.

Timosen mielestä hänen tärkein tehtävänsä on olla vieressä ja kuunnella. Hänestä ei ole tärkeää se, että löytää oikeat sanat, vaan että puhujalle tulee olo, että jotakuta kiinnostaa aidosti hänen ongelmansa.

Sanna Timonen kertoo, että sekä tutut että tuntemattomat ovat olleet innoissaan ja onnitellut häntä nimityksestään kenttärovastiksi. Kenttärovasti rinnastetaan maa- ja ilmavoimissa everstiluutnantin arvoon. Tänä vuonna nimitettiin ensimmäinen nainen myös everstiluutnantiksi, kun Inka Niskasesta tuli Suomen korkea-arvoisin naisupseeri.

Timonen on saanut kuulla kuitenkin myös, että nainen on sotilaana ja pappina väärässä paikassa.

Jyväskylän yliopiston pro gradu -tutkielmassa (siirryt toiseen palveluun) (Jyväskylän yliopisto) kävi ilmi, että upseerinaiset puhuvat armeijasta sukupuolineutraalina ja haastateltavat toivoivat, ettei sukupuolella ole väliä.

Tutkimuksen mukaan todellisuudessa sukupuolineutraalius oli kuitenkin näennäistä ja puolustusvoimissa arvostetaan yhä maskuliinisia piirteitä.

Varusmiehiä valkoisissa uniformuissa nuotion ympärillä. Etualalla Sanna Timonen lukee hartaustekstiä vihosta.
Sotilaspastorit ovat usein mukana yön yli kestävillä leireillä pitämässä huolta varusmiesten jaksamisesta. Tässä pidetään nuotion äärellä kenttäehtoollista.Puolustusvoimat

Suomessa vihittiin ensimmäiset naispapit vuonna 1988. Muissa Pohjoismaissa oli tuolloin naispappeja ehtinyt jo olla kymmeniä vuosia. Tanskassa naisia on ollut pappeina vuodesta 1948 ja Ruotsissa vuodesta 1958.

Kasarmin portit avautuivat Suomessa myös naisille vuonna 1995. Palveluun pääsy avasi naisille myös mahdollisuuden päästä mihin tahansa tehtävään armeijassa. Kaikista varusmiehistä naisia on silti vain kaksi prosenttia. Myös naisupseereita on sama osuus, kaksi prosenttia.

Naisilla on ollut siis mahdollisuus tehdä sotilaspastorin tehtäviä 1990-luvun puolesta välistä alkaen. Nainen nimitettiin ensimmäisen kerran sotilaspastoriksi kuitenkin vasta vuonna 2007, kun Vänrikki Suvi Kouri valittiin tehtävään. (siirryt toiseen palveluun) Hän onkin tehnyt Jyväskylän yliopiston tutkielman naisupseerien selviytymisstrategioista.

Kourin nimityksestä on jo vuosia, ja siksi Sanna Timosen mielestä on aikakin, että nainen toimii kenttärovastina. Kenttärovasti on taas yhden pykälän sotilaspastoria ylempänä armeijan hierarkiassa, sillä hänen vastuulleen kuuluu alueellinen kirkollinen työ.

Naisen nimittäminen kenttärovastiksi on siis yksi etappi siihen, että naisia nähtäisiin kaikissa armeijan viroissa. Jännitettäväksi jää, koska näemme Suomen ensimmäisen naiskenttäpiispan.

Timonen kokee, että hän on muiden naisten tapaan joutunut tekemään pioneerityötä ollessaan töissä armeijassa. Häntä ei siksi ärsytä nais-etuliitteen käyttäminen oman ammattinimikkeen edessä.

– Toivon, että joku päivä nainen armeijassa on niin normaalia, ettei sukupuolta tarvitse erikseen todeta. Varmasti kaikki me naissotilaspapit olemme joutuneet tekemään töitä sen eteen, että olemme sotilaita ja pappeja, jotka ovat historiallisesti miehisiä ammatteja.