Tänä jouluna lahjoitetaan yksinäisille aikaa ja ystävyyttä: "Yksinäisyys on suomalaisten kansansairaus"

Yltäkylläisyyden keskellä ihmiset haluavat jakaa omastaan jouluna. Yksinäisyyttä voi vähentää toimimalla itse tai tukemalla yksinäisyyttä ehkäisevää työtä.

yksinäisyys
Tanja Jänicke kauppasi Nappi Naapurin aineettomia lahjoja Tuomaan markkinoiden Kauniiden tekojen kioskilla.
Tanja Jänicke kauppasi Nappi Naapurin aineettomia lahjoja Tuomaan markkinoiden Kauniiden tekojen kioskilla.Pekka Tynell / Yle

Hilloja, joulukoristeita, käsitöitä, hunajaa, saippuaa, kalaa. Helsingin Senaatintorin Tuomaan markkinoiden kojuilla on kuhinaa, kun ihmiset katselevat ostettavaa itselleen ja läheisilleen.

Joulukoristeita Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla
Tuomaan markkinoilla ihasteltiin joulukoristeita.Pekka Tynell / Yle

Kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä monen auttamisen halu herää. Markkinoilla on tuota tarvetta varten oma "Kauniiden tekojen kioski". Kojulla hyörii myös Yhteismaa ry:n perustajajäsen ja tuottaja Tanja Jänicke. Yhteismaa on kioskissa esillä olevan sosiaalisen median alustan Nappi Naapurin takana.

Nappi Naapurin joulutempaus haastaa ihmisiä antamaan aineettomia lahjoja tuntemattomille naapureille. Käytännössä se toimii niin, että somessa voi esitellä itsensä naapuristolle ja kertoa haluavansa lahjoittaa vaikka joululounaan yksinelävälle naapurille. Tai vastaavasti, sinne voi jättää ilmoituksen, jos tarvitsee vaikka apua jouluostoksien kantoapua. Molemminpuolista naapuriapua siis.

– Yllättävän paljon ihmiset ovat jo laittaneet ilmoituksia tarjoamistaan lahjoista, Jänicke iloitsee.

Nappi Naapurin joulutempaus on ollut vasta pari päivää käynnissä. Lahjatarjouksissa on haluttu antaa esimerkiksi siivousapua ja tarjota jouluglögit tuntemattomille. Jänicken mukaan palveluun on tullut jo muutamia pyyntöjäkin ja niihin on löydetty halukkaat hyväntekijät. Jänicken mukaan jokainen tuntemattoman naapurin kohtaaminen on askel kohti Nappi Naapurin tavoitetta vähentää yksinäisyyttä.

– Yksinäisyys on oikea suomalaisten kansansairaus, hän sanoo.

– Meillä on sellainen ajatus, että arjessa naapureiden sosiaaliset suhteet voivat jo vähentää yksinäisyyden tunnetta, hän jatkaa.

Jänicke kertoo yllättyneensä, että moni etsii Nappi Naapurin kautta seuraa ja ystäviä.

– Moni on avoimesti sanonut, että olen yksinäinen ja kaipaisin seuraa, ehkä yksinäisyys ei olekaan enää tabu, tai sitten tämä palvelu auttaa sanomaan sen ääneen.

Naapurusto media Nappi Naapurin  avuntarjouksia
Nappi Naapurille jätettyjä aineettomia lahjoja.Pekka Tynell / Yle

Jos ihmisellä on jo kaikkea, anna hänelle aikaa

Pääkaupunkiseudulla on voinut ostaa aikaa yksinäiselle jo pitkään HelsinkiMission kautta. Sosiaalialan järjestö tekee työtä yksinäisten lapsiperheiden, nuorten ja senioreiden eteen ympäri vuoden, mutta joulun aikaan kaikki voivat tukea työtä ostamalla aikalahjan.

Nappi Naapuri kannustaa ihmisiä itse kohtaamaan yksinäisiä, mutta HelsinkiMission aikalahjan ostaja voi ilahduttaa lahjan saajaa kauniilla ajatuksella siitä, että hän on halunnut tukea yksinäistä. Aikalahjalla siis ostetaan koulutettu vapaaehtoinen tapaamaan yksinäistä.

Avunsaajat ovat HelsinkiMission toiminnan piirissä.

– Näitä aikalahjoja on ollut jo kymmenen vuoden ajan ja niiden tunnettuus kasvaa pikkuhiljaa, kertoo HelsinkiMission viestintäpäällikkö Kristiina Backberg.

HelsinkiMissiolle joulu on lahjoittamisen sesonkiaikaa. Onneksi, sillä avuntarvitsijoitakin on paljon. Järjestöllä on työssä mukana 800 aktiivista vapaaehtoista.

– Tässä kulutuksen keskellä tämä on hieno asia, sillä moni haluaa antaa jonkun ajatuksen tai aineettoman asian tai tehdä hyvää, Backberg jatkaa.

– Meillä on paljon vanhuksia, joilla oma terveys alkaa heiketä ja elämänpiiri supistuu, Backberg sanoo.

– Omat lapset eivät myöskään voi korvata ystävien seuraa, sen tietävät kaikki, joilla on lapsia. Silloin tällainen vapaaehtoinen tukihenkilö arjessa on kaikkein tärkeintä, hän jatkaa.

Tuomaan Markkinat Senaatintorilla Helsingissä
Ihmisiä Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla.Pekka Tynell / Yle

Hyvän tekeminen korostuu jouluna

Joulu on perinteisesti hyvän tekemisen ja lahjoittamisen aikaa. Perinteitä tutkinut arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta sanoo, että hyvän tekemiseen on monta perinnettä.

Kristilliseen perinteeseen kuuluu joululahjojen antaminen, sillä niinhän tekivät jo itämaan tietäjät, jotka toivat lahjoja vastasyntyneelle Jeesukselle.

– Perinnetutkijana täytyy sanoa, että mukana on vielä vanhempaakin perinnettä, Nirkko kertoo.

– Siinä oli se vuodenvaihde, jolloin tulevaisuus oli muovattavissa. Silloin tehtiin monenlaista tulevaisuuden suhteen, ja jos teki tuolloin jotain hyvää, niin oli oikeus vaatia itselleenkin hyvää tulevaa, hän jatkaa.

Tuskin nykyihminen enää yrittää ansaita parempaa tulevaisuutta tekemällä jouluna hyvää, mutta jonkinlainen taitekohta se on vuodessa.

– Joulunvaihteessa myös päivitetään niitä läheisiä, kun mietitään kenelle lähetetään joulukorttia ja kuka on sellainen, jota pitäisi muistaa. Sehän voi olla myös se vähempiosainen, kun itsellä on liikaakin, Nirkko pohdiskelee.

Nirkon mukaan samanlaista hyvän tekemistä löytyy kaikkialta kristinuskon alueelta, mutta myös muista kulttuureista.

– Juhlien aikaan liittyy ylipäänsä tällainen lähimmäisen rakkauden osoittaminen, hän sanoo.

Nirkon mukaan joulu on erinomainen mahdollisuus pitää hyvää tapaa yllä. Sillä ei ole väliä tekeekö hyvää pelkän tavan vuoksi, vaan pääasia on tehdä hyvää.

Lue lisää:

23-vuotias opiskelija laittoi omat rahansa likoon ja tarjoaa joulun kymmenille yksinäisille: "On muitakin, jotka eivät voi tai halua viettää joulua oman perheen kanssa"

Joulun tärkein lahja ostetaan nyt tuntemattomalle – 7-vuotias Niklas Kröger valitsi paketin, joka pelastaa ikätoverin joulun