Lasilehmä DDR:stä saapui Suomeen yli 50 vuotta sitten – Heidi-lehmän avulla opetaan yhä, miten valtava onkaan pötsi

Lehmä oli aluksi Valion omistuksessa. Valiolle se tuotiin Itä-Saksasta. Nyt lehmä majailee Helsingin yliopiston kampuksella.

tutkimus
Tutkimuskäytössä ole läpinäkyvä lasinen lehmä Heidi.
Helsingin yliopiston Viikin kampuksella sijaitsee läpinäkyvä lehmä Heidi, jonka avulla opiskelijoille yhä havainnollistetaan mm. pötsin valtavaa kokoa.

1960-luvulla Helsingin yliopisto sai lahjoituksen meijeriyhtiö Valiolta: luonnollisen kokoisen läpinäkyvän lehmän. Lehmän nimi on Heidi, ja se palvelee edelleen yliopiston Viikin kampuksella.

– Sitä kutsutaan lasilehmäksi, mutta itse asiassa kuori on muovia, joka on hyvin läpinäkyvää, eikä se kellastu tai naarmuunnu. Lehmä sopii hyvin anatomian esittelyyn, jota varten se on rakennettu: näkee koko eläimen anatomian, kotieläintieteen professori Aila Vanhatalo Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta kuvaili Yle Radio 1:n Ykkösaamussa maanantaina.

Vanhatalon mukaan Valiolle lehmä oli tullut Dresdenissä sijaitsevasta Hygieniamuseosta, joka perustettiin vuonna 1912.

– Anatomiaa esitteleviä lehmäfiguureja oli alun perin kahdeksan. 1930-luvulla ihmisestä kehitettiin vastaavanlainen malli. Natsien vallassaolon aikana Hygieniamuseo valjastettiin heidän tarkoituksiinsa, Vanhatalo kertoi Ykkösaamussa.

Tuttu monille opiskelijoille

Siitä professorilla ei ole tietoa, miksi Valio aikoinaan hankki Heidi-lehmän, mutta hän arvelee, että se tilattiin jotain näyttelyä varten. Viikissä läpinäkyvä lehmä on opiskelijoiden nähtävillä.

– Varmasti kaikki Viikissä kotieläintiedettä opiskelleet muistavat Heidi-lehmän. Itselläni on ollut tapana, kun opetan märehtijän ruuansulatuksen fysiologiaa, havainnollistan kuinka valtavan tilan pötsi vie lehmän vatsaontelosta. Siinä mielessä Heidi on ihan käyttökelpoinen havaintoväline yhä.

Varmasti kaikki Viikissä kotieläintiedettä opiskelleet muistavat Heidi-lehmän.

Alun perin lehmässä oli yli 100 pientä lamppua, jotka synkronoitiin anatomiaa koskevan selostuksen kanssa. Selostuksen takia Heidiä onkin kutsuttu puhuvaksi lehmäksi: nauhalta kuului selostus siitä osasta eläintä, jossa valo paloi. Enää lamput eivät toimi.