Tässäkö ratkaisu joululahjoista tukkeutuviin pakettiautomaatteihin? Posti kokeilee siirrettäviä kontteja

Posti ennakoi jälleen uutta ennätystä joulun pakettitoimituksiin.

postin toiminta
Postin joulunajaksi avaama väliaikainen konttiposti, jonka sisällä on pakettiautomaatti.
Joensuussa Postin pakettikontti palvelee jouluun asti huoltoaseman pihalla.Pauliina Tolvanen / Yle

Marraskuun lopun Black Friday -alennusmyyntipäivästä on tullut lähtölaukaus loppuvuoden pakettisesongille.

Viime viikolla pelkästään Posti jakoi lähes 1,3 miljoonaa pakettia. Se on eniten koko Postin historiassa. Ennätyksen odotetaan kuitenkin rikkoutuvan vielä tämän vuoden puolella: viime vuonna vilkkain pakettiviikko osui joulun alle ja näin uskotaan käyvän myös tänä vuonna.

Myös Matkahuollolle marras–joulukuu on vuoden vilkkainta aikaa. Runsaassa kuukaudessa yhtiö kuljettaa noin kolmanneksen koko vuoden paketeista.

Konteista ratkaisu täyttyviin pakettiautomaatteihin

Miljoonien pakettien toimittaminen panee kuljetusketjun tiukille. Ruuhkien välttämiseksi sekä Posti että Matkahuolto ovat tehostaneet kuljetuksia ja lisänneet noutopisteiden määrää. Molemmat yhtiöt ovat esimerkiksi avanneet vuoden aikana uusia pakettiautomaatteja.

Joulusesongin aikana pakettiautomaatit täyttyvät kuitenkin nopeasti, ja lähetyksiä joudutaan ohjaamaan muihin noutopisteisiin. Posti kokeilee tänä vuonna tilan puutteeseen uudenlaista konttiratkaisua.

Postin konttiin rakentama automaattiposti.
Kontin sisällä on postin pakettiautomaatti.Pauliina Tolvanen / Yle

Muun muassa Joensuussa ja Sipoossa huoltoaseman pihalle on tuotu liikuteltava kontti, jonka sisältä löytyy postin pakettiautomaatti.

– Konttiin ohjataan paketteja, jotka eivät ole mahtuneet alueen pakettiautomaattiin. Mikäli kontti osoittautuu toimivaksi, niitä lisätään varmasti, Postin pakettivastaava Peter Staven lupaa.

Kontti tuo lisää tilaa, mutta kaikkia ongelmia se ei ratkaise.

– Verkkokaupasta voi ostaa vaikka joulukuusen tai taulutelevision. Osa verkkokaupoista estää isojen lähetysten ohjaamisen automaattiin, mutta silloin tällöin tulee vastaan tilanteita, ettei paketti mahdu automaatin lokeroon, Staven kertoo.

Tällöin paketti ohjataan joko postiin tai joulun ajaksi avattuun väliaikaiseen noutopisteeseen.

Kyltti seinässä.
Tänä vuonna Postilla on noin 110 väliaikaista noutopistettä.Petri Lassheikki / Yle

Väliaikaisia noutopisteitä kirjakaupoista rautakauppoihin

Kaikkiaan Postilla on noin 110 väliaikaista noutopistettä. Muun muassa useat rautakaupat ja erikoisliikkeet auttavat pakettien välittämisessä vastaanottajille.

Joensuun Utrassa käsityöpuotia pyörittävä Tarja Kähkönen hoitaa nyt ensimmäistä kertaa yhtä Postin väliaikaisista noutopisteistä.

– Saan työstä pienen korvauksen, mutta minulle ensimmäinen ja tärkein hyöty on, että ihmiset tulevat käymään ja tutustumaan. Vaikka vain sen paketin hakemisen verran, Kähkönen toteaa.

Kähkösen puoti on auki vain muutaman tunnin iltaisin, mutta Postille se sopi. Paketeille on pitänyt rakentaa puotiin lisähyllyjä, mutta ainakin toistaiseksi tila on riittänyt.

– Etukäteen ei tiedä, monta pakettia minäkin päivänä tulee. Mutta puoliso on ollut apuna ja kaikki palvellaan, Kähkönen sanoo.

Postin arvion mukaan pakettilähetyksiä riittää jaettavaksi aina aattoon asti.