Lehti: Väyrysellä yli 4000 kannattajakorttia

Väyrynen kertoo asettuvansa ehdolle eduskuntavaaleihin joko Lapin tai Uudenmaan vaalipiirissä.

Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen.
Paavo Väyrynen on perustamassa jälleen uutta puoluetta.Yle

Kansanedustaja Paavo Väyrynen (tl.) on saanut kerättyä runsaat 4000 kannattajakorttia uuden puolueen perustamiseksi. Väyrynen kertoo asiasta Kouvolan Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Kannattajakortteja tarvitaan vähintään 5000, jotta Seitsemän tähden liike voidaan rekisteröidä puolueeksi. Väyrynen uskoo, että tavoitteeseen päästään. Seitsemän tähden liikkeen eduskuntavaaliehdokkaat aiotaan julkaista vasta sitten, kun puolue on rekisterissä.

Väyrynen kannattajineen on perustamassa uutta puoluetta, koska Väyrysen aiemmin perustama Kansalaispuolue on ajautunut riitoihin. Riitaa on puitu Helsingin käräjäoikeudessa, mutta se on jatkumassa myöhemmin Helsingin hovioikeudessa.

Joko Lappi tai Uusimaa

Väyrynen kertoo asettuvansa ehdolle eduskuntavaaleihin joko Lapin tai Uudenmaan vaalipiirissä. Väyrynen mietti aiemmin lähtevänsä ehdolle myös Euroopan parlamentin vaaleihin, mutta päätti pari viikkoa sitten jättäytyä niistä pois.

Vajaa kuukausi sitten pitkän linjan poliitikko kertoi puolisonsa sairastuneen vakavasti.

Moninkertainen entinen ministeri ja kansanedustaja keräsi viime eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiirissä 6897 ääntä. Äänipotti oli Lapin toiseksi suurin. Hän oli vielä tuolloin keskustan ehdokas.