Lähes 50 teurasmatkalla karkuun päässyttä poroa edelleen kadoksissa Sodankylässä

Vielä ei tiedetä, kuka korvaa paliskunnan rahalliset menetykset.

poronhoito
Poro
Vesa Toppari / Yle

Vajaa 50 poroa on edelleen kadoksissa teurasauton kaatumisen jäljiltä Sodankylässä. Lapin paliskunnan poroja kuljettanut teurasauto kaatui lauantaiaamuna Lokan lähistöllä, toisen poropaliskunnan Oraniemen puolella.

Muutama poro kuoli onnettomuudessa ja toistakymmentä loukkaantunutta jouduttiin lopettamaan. Kahdeksisenkymmentä poroa pääsi pakenemaan autosta.

Onnettomuuspaikalle saapuneen Lapin paliskunnan poroisännän Antti Äärelän mukaan on mahdollista, että edelleen karkuteillä olevat porot ovat loukkaantuneita.

– Kolmisenkymmentä poroa saatiin kiinni ja niillä ei ainakaan päällisin puolin näyttänyt olevan mitään hätää.

Pororekka nurin
Tarja Nikula

Porojen kiinnisaaminen oli Äärelän mukaan hyvin vaikeaa, sillä alueella oli tiheää risukkometsää sekä kalliota ja lumitilanne oli huono. Porot löydettiin helikopterin avulla.

Lapin paliskunnan porot olivat matkalla paliskunnan omalle teurastamolle. Kuljetuksia hoitanut yritys on ollut sama jo pitkään.

– Korvauskysymykset ovat vielä kesken, Äärelä toteaa.