Piinaako sinua ajatus mikromuovista juomavedessä? Enemmistö suomalaisista on huolissaan muovin määrästä – tässä 7 ratkaisua ongelmaan

Sampoopullot ja makkarapaketit päätyvät usein muovisavuna ilmaan. Parempi pakkaussuunnittelu auttaisi.

muovijäte
työntekijä muovikuppikasan vieressä
Työntekijä pakkaa kertakäyttöisiä noutoruoka-astioita Intian Chennain tehtaalla.Nimalan Arooran / Orb Media

Ahdistaako sinua, että merissä on pian enemmän muovia kuin kalaa?

Entä piinaako ajatus siitä, että juot veden mukana mikromuovia?

Kyllä ja kyllä, vastaa suurin osa suomalaisista.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan tai erittäin huolissaan muovin määrästä maailmassa.

Emme ole ainoita.

Kansainvälisen Orb Median (siirryt toiseen palveluun) 33 maassa tekemän verkkotutkimuksen mukaan 44 prosenttia 42 000 vastaajasta oli huolissaan muovista.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Globaaliin ahdistukseen on syytä. Muovia on maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muovin tuotanto on kaksikymmenkertaistunut 1960-luvulta, eikä kasvulle näy loppua.

Ratkaisujen vertailu puolestaan on vaikeaa.

Kuluttaja löytää itsensä hedelmäosastolta miettimästä, onko ekologisempaa ostaa muoviin pakattu luomuappelsiini vai biohajoavaan hedelmäpussiin menevä tavallinen appelsiini.

Asiantuntijatkaan eivät ole yksimielisiä siitä, miten muovin päätymistä ympäristöön voisi maailmanlaajuisesti vähentää.

Yleensä syyttävä sormi osoittaa muita kuin itseä: Järjestöt ja muovialan yrittäjät kehottavat kuluttajaa kierrättämään. Kemiantutkijat huomauttavat, että muovi on haastava kierrätettävä ja vaativat kierrätyslaitoksilta kehittyneempää teknologiaa. Muovinkierrätyslaitoksilla osoitetaan pakkaussuunnittelijoita. Osa panee toivonsa uusiin materiaaleihin, mutta biomuovi ja biohajoava muovi luovat myös uusia ongelmia.

Mitä meidän siis pitäisi muoville tehdä – ja mitä ei? Katsotaan tarkemmin, kuinka hyviä nämä ratkaisuehdotukset oikeastaan ovat.

Aloitetaan kierrätyksestä, joka ainakin toistaiseksi on realistisin ja tehokkain vaihtoehto muovin vähentämiseksi.

Muovijätettä saksalaisessa varastossa.
Muovijätteen kierrätyslaitos Saksan Essenissä.AOP

1. Kierrätetään enemmän – Mahdollista, mutta hankalampaa kuin luulisi

Kädessäsi on muovinen pinaattilettupakkaus. Jos nyt viet sen muovinkeräyslaatikkoon, onko ongelma ratkaistu?

Nykyään Euroopassa vain noin 30 prosenttia muovista kerätään kierrätystä varten. (siirryt toiseen palveluun)

Kaikki Euroopan komissiosta kansalaisjärjestöihin ovat yhtä mieltä siitä, että tätä osuutta on kasvatettava.

Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Jos lähistölläsi on muovinkeräyslaatikko, olet maailman mittakaavassa poikkeus. Suurin osa maailman ihmisistä voi edelleen vain haaveilla toimivasta jätehuollosta. Muovijäte jää kaatopaikoille ja ojiin.

pilaantunut kala muovipullossa, jossa on vettä
Maailman meriin päätyy vuosittain 8 miljoonaa tonnia muovijätettä. Se uhkaa tutkijoiden mukaan 690:tä eri merieläinlajia.Jabulani Dlamini / Orb Media

Eikä kierrättäminen ole itsestään selvää, vaikka jätehuolto olisi hyvässä kunnossa ja muovinkeräyspiste omassa roskakatoksessa. Paha mieli tai huono sää vähentävät tutkitusti jätteiden lajitteluintoa.

Yhdysvalloissa Marylandin yliopiston kampuksella jätteistä kierrätettiin puolet enemmän silloin, kun yliopiston koripallojoukkue voitti kuin silloin, kun se hävisi, kertoo Oklahoman yliopiston laaja tutkimus.

Lontoon Kensingtonin kotitalouksissa taas kierrätetyn jätteen määrä laski kilon jokaista satanutta millimetriä kohden. On helppo uskoa, että sama voi tapahtua kaamosajan räntäsateissa Suomessa.

Kierrätyksen vähäisyydestä voi kuitenkin osoittaa kuluttajaa korkeintaan syyttävällä pikkusormella. Kaikkialla maailmassa selvästi suurin osa muoviroskasta on yritysten tuottamaa pakkausjätettä.

Tilastografiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Luvut ovat saman suuntaiset niin Suomessa, Yhdysvalloissa kuin vaikkapa Intiassa. Intialainen B. Swaminathan on tehnyt työuransa muoviteollisuudessa kehittyvissä maissa ympäri Afrikkaa ja Aasiaa. Sadat miljoonat muovituotteet ovat matkanneet hänen käsiensä läpi.

– Sampoo, partavaahto, hammastahna. Kaikki on kertakäyttöisissä pakkauksissa. Mistä ne tulevat? Erittäin isoilta merkeiltä ja isoista yrityksistä, hän sanoo Orb Medialle.

Siksi muovijätteen tuottajia on patistettu osallistumaan kierrätystalkoisiin. Suomessakin yritykset rahoittavat muovinkeräystä ja palautuspullojärjestelmää.

Pohjoismaissa pulloja kierrätetään eniten maailmassa (siirryt toiseen palveluun). Suomessa kauppoihin palautuu yli 90 prosenttia muovipulloista. Niistä tulee uusien juomapullojen raaka-ainetta ja esimerkiksi pakkausmateriaalia.

Paremmalla pullokierrätyksellä olisi iso merkitys myös muualla, sillä monet maailman runsasväkisimmät maat, kuten Intia, ovat riippuvaisia pullovedestä.

– Meidän malliamme kohtaan on kyllä maailmalla paljon kiinnostusta. Joka kuukausi meillä käy vieraita, sanoo toimitusjohtaja Pasi Nurminen palautusjärjestelmää hallinnoivasta Palpasta.

Skotlanti on kahden vuoden sisällä ottamassa käyttöön palautuspullojärjestelmän, johon on otettu mallia Pohjoismaista.

Muun muovin keräyksessä ei Suomessa päästä läheskään palautuspulloja vastaaviin lukemiin. Ruotsissa muovia kerätään kuluttajaa kohden kahdeksan kertaa enemmän kuin Suomessa. Täällä tosin keräyskin aloitettiin vasta kaksi vuotta sitten.

Nykylain mukaan 10 000 asukkaan taajamaan riittää yksi muovinkeräysastia (siirryt toiseen palveluun).

Niistä muovi päätyy Fortumin jätteenkäsittelylaitokseen Riihimäelle.

Tällä hetkellä noin 60 prosenttia siitä jatkokäsitellään. Loppu poltetaan, sillä kaikkia kerättäviä muovilaatuja ei toistaiseksi voida uusiokäyttää.

Silti Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja Kalle Saarimaa on sitä mieltä, että kuluttajat kannattaa koulia lajittelemaan kaikki muovit keräykseen.

– Teknologinen ratkaisu uuden muovityypin kierrättämiseen voi löytyä vaikka vuodessa. Siksi olisi paras ohjata kuluttajat keräämään kaikki muovi.

Grafiikka muovisen vesipullon elämästä.
Ilkka Kemppinen / Yle

2. Kehitetään muovijätteen jatkojalostusta – Välttämätöntä mutta kallista

Katso tarkemmin kädessäsi olevaa pakkausta. Mistä aineista se on tehty? Onko siinä väriaineita? Onko sen sisällä ruuan jämiä? Olet päässyt yhteen muoviongelman ytimistä.

Muovi ei ole yksi aine, kuten vaikkapa lyijy, vaan sitä tehdään monesta erilaisesta materiaalista ja eri tavoin. Pelkästään erilaisia muoviyhdistelmiä on yli 5 000. Kun päälle lisätään väriaineet ja muut lisukkeet, yhdistelmiä on jo kymmeniätuhansia.

Tämä hankaloittaa muovin puhdistamista ja jatkokäsittelyä. Koska muovilaatuja on niin paljon, kaikkea roskaa ei voi panna samaan pataan jälleenkäsittelylaitoksella.

– Muovilaatujen määrästä koituvaa ongelmaa lisää jatkokäsittelyn kannalta vielä se, että muovi pystyy imemään itseensä aineita ja luovuttamaan niitä, sanoo Itä-Suomen yliopistossa muoveja tutkiva Samuel Hartikainen.

Niinpä kaikki jälleenkäsittelylaitoksilta ulos putkahtava kierrätysmuovi ei ole korkealaatuista, eikä sitä voi käyttää mihin tahansa. Vuonna 2015 vain kuusi prosenttia yritysten Euroopassa ostamasta muovista oli kierrätysmuovia. (siirryt toiseen palveluun)

Automarketin makkarahylly.
Muovinen makkarapakkaus on hankala jälleenkäsiteltävä.Pauliina Tolvanen / Yle

Kierrätetystä muovista ei voi vielä tehdä esimerkiksi uusia elintarvikepakkauksia.

Jos panet vesipullon muovinkeräyslaatikkoon, siitä ei enää koskaan tule uutta pulloa. Se voi päätyä esimerkiksi korkealaatuisesta kierrätysmuovista tehtävän kukkaruukun osaksi.

Heikompilaatuinen keräysmuovi saa uuden elämän esimerkiksi nippusiteinä tai terassilankkuina.

Kuluttaja ei voi vaikuttaa siihen, tuleeko hänen keräämistään pakkauksista korkealaatuista muovia vai ei. Jälleenkäsittelyn ongelma on ratkaistava muualla kuin jätekatoksessa.

Tutkija Samuel Hartikainen pitää parhaana vaihtoehtona kemiallista kierrättämistä, jonka kokeilut ovat vasta aluillaan.

Korkeassa lämpötilassa muovi sulatettaisiin takaisin öljyksi, siis muovin lähtöaineeksi.

– Jos tämä toimii, sinne voidaan panna sekä likainen että puhdas muovi, ja kemian avulla erotella epäpuhtaudet ja muut lisäaineet. Mutta se on tietysti kalliimpaa kuin mekaaninen kierrättäminen.

Hartikaisen mukaan Keski-Euroopassa on jo rakenteilla tällaisia kemiallisia kierrätyslaitoksia.

Hartikainen ja liiketoimintajohtaja Kalle Saarimaa Fortumista ovat yhtä mieltä siitä, että keräysmuovin kierrätysprosenttia on kasvatettava. Tällä hetkellä tavoite on, että 75 prosenttia palautusmuovista päätyisi kiertoon nykyisen 60 prosentin sijaan. Saarimaa uskoo, että siihen on mahdollista päästä myös nykyisellä mekaanisella kierrätyksellä.

– Tärkein asia nyt on pakkaussuunnittelu. Pakkaukset pitäisi valmistaa kierrätettäviksi, Saarimaa sanoo.

3. Parannetaan pakkaussuunnittelua – Miten saada valmistajat innostumaan?

työtekijä ja kierrätettäviä muovipulloja tehtaassa
Ben Johnson muovijätteen jälleenkäsittelylaitoksella Britannian Avonmouthissa.Nicola Muirhead / Orb Media

Muovi on mahtava pakkausmateriaali – se on kevyttä ja halpaa. Se ei myöskään päästä läpi vettä eikä happea, joten se sopii erityisen hyvin elintarvikepakkauksiin.

– Muovipakkaukset edistävät ruuan säilyvyyttä, joten ne ovat tarpeellisia, sanoo teollisen ekologian tutkija Arturo Castillo Imperial Collegesta Lontoosta Orb Medialle.

– Ne vain pitäisi suunnitella sellaisiksi, että ne olisi helpompi kierrättää tai mahdollisesti jopa käyttää uudestaan.

Nyt näin ei juurikaan tehdä. Pakkaussuunnittelijoiden ensisijainen tavoite on lisätä myyntiä eli suunnitella sellaisia pakkauksia, joita kuluttajat pitävät mahdollisimman houkuttelevina.

– Tällä hetkellä mikään ei kannusta suunnittelijoita tekemään pakkauksista kierrätettäviä, sanoo myös liiketoimintajohtaja Kalle Saarimaa Riihimäen muovinkierrätyslaitokselta.

Samaa mieltä on hänen brittiläisellä jätteenkäsittelylaitoksella työskentelevä Ben Johnson.

Johnsonin mukaan yksi keino saada valmistajat kiinnostumaan pakkausten kierrätettävyydestä on raha. Viranomaiset voisivat panna valmistajat maksamaan enemmän hankalasti kierrätettävien, useista muovilaaduista valmistettujen pakkausten hävittämisestä.

Kierrätyskelvoton pakkaus olisi näin myös kuluttajalle kalliimpi. Jos pakkauksesta olisi helppo jalostaa jotain uutta, se olisi halvempi.

Muovitutkija Samuel Hartikainen muistuttaa, että tämäkään ei riitä, jos kierrätysmateriaalista valmistettu tuote ei ole tarpeellinen.

– Jos me emme rehellisesti saa raaka-ainetta takaisin raaka-aineeksi, niin että siitä voidaan tehdä uutta ja järkevää, kaikki on vähän kuin piilotustaloutta, hän sanoo.

Eikä kaikki muovi tietenkään päädy jätteenkäsittelylaitokselle. Muoviroskia hautuu pelloissa kaikkialla Suomesta Keniaan ja lilluu vesistöissä Aurajoesta Gangesiin. Ne tappavat valaita Intian valtameressä ja tukehduttaa lintuja Pohjanmerellä. (siirryt toiseen palveluun)

Miten muovin saisi hävitettyä ympäristöstä nyt heti?

4. Siivotaan muovi pois – Auttaa mutta ei tarpeeksi

mies ja jätesäkkejä rannalla
Basil Pather kerää päivittäin roskaa luonnonsuojelualueella Etelä-Afrikassa.Jabulani Dlamini / Orb Media

Kovin kiire on siellä, missä ympäristö on kaikkein herkintä. Kuten Etelä-Afrikan kallisarvoisissa mangrovemetsissä, joita muovi tukehduttaa.

– Muovi takertuu mangrovepuiden hengitysjuuriin ja estää niitä saamasta happea. Joten puut kuolevat, kertoo metsänvartija Basil Pather suistoalueella Durbanin kaupungin lähellä.

– Se tarttuu helposti myös lintuihin ja muihin eläimiin, hän sanoo Orb Medialle.

Muovipusseja, tyhjiä vesipulloja ja kertakäyttöastioita virtaa Umgeni-nimisen joen yläjuoksulta, jossa on väliaikaisista asumuksista koostuvia hökkelikyliä.

Mangrovemetsää yritetään pelastaa siivoamalla suojelualuetta henkilökunnan ja vapaaehtoisten voimin. Muovia kertyy 75 hehtaarin alueelta 1–5 tonnia joka viikko.

– Tonnikin viikossa on paljon muovia, kun sitä ei pitäisi olla ollenkaan, metsänvartija toteaa.

Karttagrafiikka maailman merten muovijätteestä.
Ilkka Kemppinen / Yle

Tyynellämerellä on tänä syksynä aloitettu suuremman mittakaavan siivousoperaatio.

Hollantilainen The Ocean Cleanup -järjestö on kuljettanut surullisenkuuluisan Tyynenmeren jätepyörteen luo 600 metriä pitkän puomin, jolla se aikoo kerätä muovijätteen merestä ja kuljettaa sen laivalla mantereelle kierrätettäväksi. (siirryt toiseen palveluun)

Järjestön tavoitteena on ollut hävittää kolme kertaa Ranskan kokoinen pyörre 90-prosenttisesti vuoteen 2040 mennessä.

Ensitietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun)puomi ei kuitenkaan ole toiminut aivan toivotulla tavalla.

Siivoaminen – niin turhauttavaa kuin se onkin – on välttämätöntä, jos kelluvien kaatopaikkojen kokoa halutaan yrittää rajoittaa.

Yksi siivousratkaisu on kehitteillä myös Suomessa. VTT:n tutkijan Joosu Kuivasen mielestä merissä lilluvan roskan kimppuun kannattaisi käydä muovia syövien bakteerien avulla.

Muovinsyöjäbakteeri löydettiin pari vuotta sitten japanilaiselta muovipullojen kierrätyslaitokselta. Kuivanen haluaisi etsiä niitä lisää ja kehittää niitä geneettisesti, jotta ne saataisiin syömään muovia nopeammin.

Samalla muovia kuitenkin virtaa meriin koko ajan lisää. Ajatus muovista, joka hajoaa itsestään, tuntuu yhä mukavammalta.

Karttagrafiikka joista jotka tuottavat 90% merten muovijätteestä
Ilkka Kemppinen / Yle

5. Siirrytään biohajoavaan muoviin – jos se oikeasti hajoaa

Muovipussi tai tomaattirasia, joka hajoaa jäljettömiin muutamassa kuukaudessa. Biohajoava muovi kuulostaa täydelliseltä ratkaisulta maailman muoviongelmaan.

Elintarviketeollisuuskin on huomannut, että mehun tai lounaan ostaminen mukaan ei tunnu kuluttajasta niin pahalta, jos kuppi tai rasia on pahvia tai jotain muuta kompostoituvaa materiaalia.

Biohajoava muovi on joko fossiilisista tai uusiutuvista raaka-aineista valmistettua muovia, joka lisättyjen kemikaalien ansiosta hajoaa tavallista nopeammin.

Lääketieteen tarpeisiin biohajoavasta muovista on jo pitkään valmistettu itsestään sulavaa haavalankaa tai elimistössä liukenevia hormonikierukoita. Jo nyt on olemassa biohajoavaa muovia, joka liukenee jopa meriveteen.

Vaatimattoman muovipussin valmistukseen tällaiset materiaalit ovat kuitenkin nykyisellään liian kalliita.

– Tavalliselle kuluttajalle päätyvä biohajoava muovi on todennäköisimmin PLA:ta eli polymaitohappoa, kertoo tutkimusprofessori Ali Harlin Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.

Hajotakseen vedeksi ja hiilidioksidiksi se vaatii teolliset kompostointiolosuhteet – tietyn kosteuden, happamuuden ja yli 60 asteen lämpötilan. Hajoamiseen menee näissä oloissa noin puoli vuotta.

Tähän ei aina päästä edes kaikilla biojätteen käsittelylaitoksilla, vaan pussinpaloja joudutaan noukkimaan pois mekaanisesti.

Biohajoavat pussit tekevät sottaisen biojätteen käsittelystä kuitenkin sen verran kätevää, että laitokset eivät niitä juuri vastusta.

Luontoon biohajoavaa muovia ei saa heittää. Niin suomalaisessa metsässä kuin aurinkorannallakin hajoaminen on hyvin hidasta.

Muovivapaan Ekoplaza-liikkeen myyjä Robert Koster.
Robert Koster on myyjä hollantilaisessa pop up -kaupassa, jonka hyllyillä ei ole lainkaan tavallista muovia. Pakkaukset on tehty biohajoavasta muovista tai muista materiaaleista.Sasha Silvala / Yle

Sitten on vielä biomuovi. Se on eri asia kuin biohajoava muovi.

Tavallisesta muovista biomuovi eroaa siinä, että sitä ei ole valmistettu öljystä vaan uusiutuvista kasvi- tai eläinpohjaisista raaka-aineista. Biomuovi vähentää riippuvuutta öljystä ja sen valmistuksen hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät.

Mutta biomuovi ei välttämättä ole biohajoavaa, eli se voi hajota luonnossa yhtä hitaasti kuin kuin tavallinen muovi.

Ja tavallisen muovin tapaan myös biomuovi muodostaa mikromuovia – pikkuriikkisiä muovihippusia, joita kerääntyy veteen, ilmaan ja maahan.

Kalliin hinnan ja raaka-aineen heikon saatavuuden takia biomuovia käytetään nykyisellään hyvin vähän. Suomalainen kuluttaja tapaa sitä useimmin maitopurkkien korkeissa ja päällysteissä.

Valtaosa markkinoilla olevasta biomuovista on valmistettu eteläamerikkalaisesta sokeriruo’osta, jota on alun perin viljelty biopolttoaineeksi. Muovia voi tehdä myös esimerkiksi puusta tai öljykasveista biodieselin valmistuksen sivutuotteena.

Meksiko kertoo (siirryt toiseen palveluun) tekevänsä biomuovia jopa avokadon kivistä. Erittäin runsaasti vettä ja viljelyalaa vaativaa avokadoa olisi kuitenkin järjetöntä viljellä niin paljon, että se vastaisi muovin kysyntään.

– Biopohjaisten muovien ongelma on se, että ne ovat biopohjaisia, tiivistää yliopettaja, tutkimusvastaava Liisa Lehtinen Turun ammattikorkeakoulusta.

Jos kaikki muovi tehtäisiin kasvipohjaisista aineista, niiden viljelyyn tarvittaisiin äärimmäisen laajoja peltoaloja. Se voisi pienentää kehitysmaiden omaa ruuantuotantoa. Ympäristöseuraukset olisivat vähintään arvaamattomat.

Olisiko muovi sittenkin parempi yrittää korvata jollain muulla?

Grafiikka missä verrataan biomuovin, muovin ja biohajoavan muovin ominaisuuksia.
Ilkka Kemppinen / Yle

6. Korvataan muovi muilla materiaaleilla – Mutta jos muovi katoaisi, olisimme hukassa

Toistaiseksi muoville on etsitty korvaajia lähinnä silloin, kun jokin muovituote on kielletty.

Euroopan parlamentti päätti lokakuussa kieltää pillit ja muoviset pumpulipuikot, eli erilaisen kertakäyttömuovin.

Esimerkiksi Stora Enso ja Sulapac-yhtiö ovat jo kertoneet (siirryt toiseen palveluun) tuovansa markkinoilla puusta tehtyjä juomapillejä.

Tähän mennessä kansainvälisesti eniten on kuitenkin rajoitettu muovipussien käyttöä.

33 maata on kieltänyt muovipussit kokonaan. Suurin osa maista on Afrikassa, jossa ympäristöön leviävät muovipussit ovat iso ongelma.

Yksi tiukimmista muovipussikielloista on Keniassa. 70 jakelijaa joutui syytteeseen muovipussikiellon rikkomisesta vuoden 2018 alkupuoliskolla. Kielto on kuitenkin johtanut siihen, että muovipussit on korvattu paksummilla, polypropeenikuidusta valmistetuilla kasseilla. Siis toisenlaisella muovilla. Viranomaiset ovat kehittämässä muovipussikiellolle uusia sääntöjä.

P. Marimuthu omistaa Intiassa tehtaan, joka tuottaa päivittäin miljoonia muovisia pakkauksia.
P. Marimuthu omistaa Intiassa tehtaan, joka tuottaa päivittäin miljoonia muovisia pakkauksia.Nimalan Arooran / Orb media

Intialainen tehtailija P. Marimuthu ei näe muoville korvaajaa. Hän johtaa Intian Chennaissa tehtaita, jotka tuottavat yli kaksi miljardia muovista haarukkaa, jugurttikippoa ja sampoopulloa joka vuosi.

– Me elämme muoviaikaa. Mikä voisi olla muoville vaihtoehto, kukaan ei vastaa siihen, hän sanoo Orb Medialle.

Muovipussin korvaaminen paperipussilla tuntuu ekologiselta, mutta paperikassin valmistus aiheuttaa merkittävästi enemmän ilman ja veden saastumista kuin muovipussin valmistus. Samalla tavoin lasipullon valmistus kuluttaa viisi kertaa (siirryt toiseen palveluun) enemmän energiaa kuin muovipullon valmistus.

Muovitutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta ei usko, että muovia voidaan kokonaan korvata tai luopua sen käytöstä.

– Mutta muovia pitäisi vaihtaa muuhun siellä, missä voi, ja hoitaa pahimmat tapaukset ensin pois.

– Saataisiinko vaikka styroksilevy ensin korvattua? Se on kevyttä, ja sitä käytetään paljon, mutta se leviää helposti ja on myös yleisimpiä roskia vesistössä, Hartikainen sanoo.

Jos kaikki muovi nyt katoaisi maapallolta, siitäkin seuraisi ongelmia.

Hartikaisen mukaan muovipula voisi johtaa kaaokseen erityisesti länsimaiden ruuanjakelussa, kun ruokaa ei saataisi tehtailla pakattua.

Tuotantolinjat on suunniteltu sen mukaan, että ruoka saadaan mahdollisimman suoraan pakkaukseen. Pakkausjärjestelmät taas ovat niin herkkiä, että pelkän muovilaadun vaihtaminen voi vaatia kuukausien työn.

Maitoa pitäisi hakea oman pullon kanssa meijeristä.

Muovijätettä rannalla.
Keväällä mereltä ajautui Balin turistirannoille kasoittain muoviroskaa.Made Nagi / EPA

7. Vähennetään kulutusta – Mutta syyllistäminen ei ole tehokasta

Muistatko vielä alun pinaattilättypakkauksen? Entä jos ostaisit sen sijaan irtopinaattia ja jauhoja?

Kaikkein huolestuneimmat pyrkivät kokonaan muovittomaan elämään.

Se tarkoittaa käytännössä myös kuluttamisen vähentämistä kokonaisuutena.

Mutta kuinka paljon kulutuksen pitäisi vähentyä, että myös tuotanto oikeasti vähenisi? Tähän ei ole olemassa suoraa vastausta.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n mukaan materiaalien käyttö ei kääntyisi laskuun, vaikka koko maailman talouskasvu hidastuisi.

Ja jos ryhdytään miettimään maailman talouskasvun hidastumista, ollaan lettupakkauksen kanssa seisovan kuluttajan kannalta jo aika syvissä vesissä.

merihevosten hännät kietoutuneina pumpulipuikon ympärille
Kertakäyttöiset muovituotteet päätyvät usein meriin merieliöstön riesaksi.AOP

Lapin yliopiston professorin Jarno Valkosen mukaan yksi konkreettinen tapa olisi pyrkiä vaikuttamaan kulutuksella suoraan muovipakkauksia tehtaileviin yrityksiin.

– Jo 1980-luvulla Saksassa oli kuluttajaliikkeitä, jotka kieltäytyivät ottamasta kartonkipakkauksia kaupasta kotiin. He eivät ottaneet mukaan esimerkiksi sellaista kartonkimuropakettia, jonka sisällä murot ovat pussissa.

– Pitäisi alkaa miettiä, onko meillä olemassa protestoinnin keinoja näiden tyhjänpäiväisten muovipakkausten kohdalla.

Valkosen mielestä joulun alla on lupa harrastaa pientä kansalaistottelemattomuutta.

– Ne moninkertaiset muoviset lelupakkaukset pitäisi jättää kauppaan. Ei niitä kaikkia yksinkertaisesti tarvita.

Kuluttajan syyllistäminen muovin käytöstä ei Valkosen mukaan auta. Se voi herättää vastareaktion, joka saa hylkäämään kaikki omaan elämäntapaan kohdistuvat muutosehdotukset.

Silti hänestäkin jokainen voisi hankkia kestävän vesipullon ja jättää edes pahvimukien kannet kahvilan tiskille.

Järjestöt ja myös kansainvälinen yhteisö haluavat kiinnittää kuluttajien valistamisen lisäksi yhä suurempaa huomiota yritysten toimintaan.

Euroopan komission muovistrategian mukaan EU-maa voisi tulevaisuudessa määrätä yrityksen esimerkiksi maksamaan rahastoon, jonka varoilla siivotaan muovia. Tai yritykset voitaisiin velvoittaa osallistumaan nykyistä enemmän kierrätyksen järjestämiseen.

Vastaavia suunnitelmia on EU:n lisäksi ainakin Etelä-Afrikassa (siirryt toiseen palveluun) ja Etelä-Koreassa (siirryt toiseen palveluun).

Näissä suunnitelmissa korostuu, että muoviongelmaan ei ole yhtä ratkaisua.

Yritykset on saatava näkemään kierrätysmuovin käyttö välttämättömänä ympäristötekona, ei pelkästään imagon kohotuksena. Keräysmuovia on opittava käsittelemään tehokkaammin. Suunnittelijoiden on alettava rakentaa pakkauksia nimenomaan kierrättämistä varten.

Kuluttajan tehtäväksi jää viedä pinaattilettupakkaus muovinkeräysastiaan, vaikka sataisi räntää.

Raportoinnissa on tehty yhteistyötä Orb Median toimittajan Dan Morrisonin kanssa. Orb Median artikkelin voi käydä lukemassa osoitteessa www.orbmedia.org (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Asiantuntija: Jos ahdistuu muovipaketista enemmän kuin Thaimaan matkasta, mittasuhteet ovat vinksallaan – Video: Vein pakkausmuovini arvioitavaksi

Tiesitkö, että juot pulloveden mukana muovia? Laaja, kansainvälinen selvitys paljastaa, että pullovesissä on runsaasti mikromuoveja

Mikromuovia on jo syvällä maaperässä – kukaan ei vielä tiedä, mitä pysyvä muovikerros maaperässä tekee maapallolle

Tyynenmeren jätepyörre jopa 16 kertaa isompi kuin on luultu – Suursiivous alkaa ensi kesänä

Mitä muovijätteelle tapahtuu? – "Kuluttajamuovia ei ole koskaan viety ulkomaille"

Huonon maineen saanut muovi on usein järkevin pakkausmateriaali – kunhan sitä käyttää vastuullisesti