Autoveroon tuntuva muutos – hallituksen pikapäätös leikkaa keskihintaisen auton verosta lähes tuhat euroa

Syyskuussa käyttöönotettu vanha taulukko rokotti autokauppaa muutaman kuukauden ajan. Autoala on hyvin tyytyväinen hallituksen pikapäätökseen.

autovero
Uusia autoja vantaalaisessa autoliikkeessä.
Auton omistajanvaihdos jouduttiin tekemään vanhaan tapaan katsastuskonttorilla tällä viikolla, koska Trafi sulki verkkopalvelunsa. Kaikkia uusia autoja ei myöskään voitu luovuttaa asiakkaille.Sasha Silvala / Yle

Vasta syyskuussa käyttöönotettu autoverotaulukko muuttuu nyt pikavauhdilla.

Hallituksen esitys muuttaa verotuksen perusteella olevaa päästömittaustasoa (siirryt toiseen palveluun) niin, että vuositasolla autoveron tuotosta leikkautuu noin 90 miljoonaa euroa. Tuo summa veroa olisi kertynyt enemmän, jos syyskuinen muutos olisi jätetty korjaamatta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo twiitissään hallituksen esityksestä.

– Kyllä tämä hyvää tarkoittaa. Kun syyskuun alussa tuli koko Euroopassa voimaan tämä uusi päästömittaustapa, niin se nosti autojen päästömittausten tuloksia ja sitä myötä korotti myös autoveroa. Nyt tämä sitten neutralisoi sen vaikutuksen, kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Kallion mukaan Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa muutos tehtiin.

Käytännössä hiilidioksidipäästöön perustuva autoveron taso pysyy nyt suurin piirtein samalla tasolla kuin se oli ennen syyskyyn alun muutosta. Tuossa välissä uusi WLTP-päästömittaustapa (siirryt toiseen palveluun) rokotti erityisesti keski- ja suuripäästöisten autojen verotusta. Tämä laittoi suomalaiset ostamaan esimerkiksi suuret autot käytettyinä ulkomailta.

Uusi taulukko otettiin käyttöön VTT:n tutkimien (siirryt toiseen palveluun) todellisten mittausarvojen perusteella.

Autoalalla ollaan hyvin tyytyväisiä hallituksen pikapäätökseen

Toimitusjohtaja Tero Kallio on hyvin tyytyväinen hallituksen päätökseen.

Hän laskee, että yhden keskihintaisen ja keskipäästöisen auton kohdalla nyt käyttöön otettava taulukko tarkoittaa tavalliselle autonostajalle vajaan tuhannen euron säästöä euroa. Samalla hän odottaa autokauppaan selvää piristysruisketta.

– Kyllä minä uskon näin. Epätietoisuus häipyy ja päästään tekemään normaalia autokauppaa ja kuluttajat varmasti palaavat ennustetulla volyymilla autokaupan pariin.

Veron neutralisoinnin lisäksi Kallio kehuu hallituksen pikapäätöstä muuttaa mittaustapaa.

– Tämä toteutustapa oli erinomainen. Suoraan oppikirjasta. Yön yli ja yllättäen. Niin, että sitä odottelua ja markkinahäiriötä ei tule.

Uusia verotasoja sovelletaan uusien autojen verotuksessa jo tänään 3. joulukuuta alkaen. Lakiesitys asiasta lähtee eduskunnalle keskiviikkona 5. joulukuuta. Tässä välissä autonsa ostaneet eivät saa kompensaatiota.

Seuraava autoveron alennuspäivä onkin sitten jo vuodenvaihteessa, kun hallitus päätti ohjelmansa mukaisesti toteuttaa autoveroon vielä yhden alennuksen. Se leikkaa autoverosta laskennallisesti noin 50 miljoonaa euroa.

Lue myös:

Uusi pakokaasumittaus laittaa autojen markkinat uusjakoon: Joka merkillä voittajia ja häviäjiä

Autojen hiilidioksidipäästöt lasketaan pian toisin kuin ennen: hinnat voivat muuttua ja toimitusajat venyä

Autokauppa käy nyt kuumana – Ota huomioon ainakin nämä vinkit miettiessäsi ostopäätöstä