Kuusi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Tarinoita yksinäisyydestä, kerrostalo pukeutui valoon ja Loiri laulaa jälleen joulun suomalaisten sydämiin

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Viikonloppukooste
Kira
Pasi Peiponen / Yle

"Haluaisin vain kuolla pois, en keksi muuta" – Kuusi tarinaa yksinäisyydestä eri puolelta Suomea

Toimittaja Pasi Peiponen kohtasi vuoden aikana suomalaisia eri puolella Suomea. Syntyi kuvareportaasi suomalaisesta yksinäisyydestä.

Nainen joogaa rannalla.
Liisa Hanén tuli Fuengirolaan marraskuuta pakoon. Nyt hän pyörittää joogayritystä Los Bolichesin suomalaiskeskittymässä.Elena Guillén

Liisa Hanén otti äkkilähdön ja vetää nyt joogaa suomalaisille Aurinkorannikolla, Hannu Hallamaan perhe pakeni sinne venäläisiä – Espanjan suomalaisyhteisö on muuttunut 50-luvulta lähtien

Yhä useampi suomalainen tulee nyt Fuengirolaan töihin tai etätöihin. Lapsiperheitä on niin paljon, että suomalainen koulu natisee liitoksissaan.

Werner Wogels Slushissa.
Werner Vogelsin mukaan Amazonin ei ole verkkokauppa – se on ennen kaikkea teknologiayhtiö.Mårten Lampén / Yle

Milloin Amazon rynnistää Suomeen? Yhtiön teknologiajohtaja Ylen haastattelussa: “En pidättäisi hengitystäni”

Puheentunnistus ja tekoäly mullistavat ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen, ja silloin kännykkä jää taskuun, väittää Suomessa vieraillut Amazonin teknologiajohtaja Werner Vogels. Meillä Amazon on kuitenkin usein otsikoissa aivan muista syistä. Kaupan alalla odotetaan pelonsekaisin tuntein, milloin yhdysvaltalainen verkkokaupan markkinajohtaja avaa logistiikkakeskuksensa Pohjoismaihin.

jouluvalot, Kruununhaka, 28.11.2018
Antti Haanpää / Yle

Valoa pimeyteen

Helsingin Kruununhaassa sijaitseva 90-vuotias kerrostalo on puettu komeaan juhlavalaistukseen ja herättää paljon huomiota pimeydessä. – Valoa kaivataan, kun kaikki valo tuntuu imeytyvän jonnekin täällä Helsingissä. Paljon ollaan saatu palautetta ihmisiltä, varsinkin pimeän marraskuun aikana, jolloin tuli viestejä, puheluita ja talostamme otettuja valokuvia melko runsaasti, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Sanna-Katri Rautava. Rautava kannustaa muitakin taloyhtiöitä lähtemään mukaan valotalkoisiin.

Ihmisyyden tunnustajien jäseniä syömässä.
Niko Mannonen / Yle

40 vuotta sitten joukko suomalaisnuoria muutti yhteen – Nykyään he ovat keski-ikäisiä ja vanhuksia, jotka jakavat yhä rahat, ruoan ja henkiset periaatteet: "Totta kai sitä ihmetellään"

Ihmisyyden tunnustajat on pitänyt yhtä 1970-luvun lopusta asti. Miksi joukko nuoria lähti aikanaan savolaisnaisen perässä perustamaan kommuunia?

Vesa-Matti Loiri
– Joulua vietetään periaatteessa yhdessä, mutta voi sen rauhan kokea myös yksin. Aion kestää sen hyvin, sanoo Vesa-Matti Loiri.Antti Lähteenmäki / Yle

Vesa-Matti Loiri viettää joulun yksin, mutta laulaa joka vuosi sydämen suomalaisten jouluun: "Tämä on viimeinen kiertue"

Loiri on laulanut yhden rakastetuimmista joululauluista, Sydämeeni joulun teen. Se täyttää 30 vuotta.