Onko sinun kotikunnassasi rokotekattavuus alle suositusten? Tarkista koneesta, kuinka hyvin kuntasi on rokottautunut tautia vastaan

Kun kunnan rokotekattavuus on 95 prosenttia, voidaan THL:n mukaan puhua hyvästä laumasuojasta. Suomessa on useita kuntia, joissa jäädään alle tuon tavoitteen.

rokotteet
Ruiskun piikki imee nestettä vihreäkorkkisesta pullosta. Taustalla sinivalkoinen tausta.
MPR-rokotteet sisältävät kanan alkion ja ihmisen soluviljelmissä tuotettuja eläviä, taudinaiheuttamiskyvyltään heikennettyjä tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkoviruksia.AOP

Vuonna 2015 syntyneistä lapsista 94 prosenttia on saanut muun muassa tuhkarokolta suojaavan MPR-rokotteen. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tuoreesta rokotekattavuuskatsauksesta. (siirryt toiseen palveluun)

– Alustavien tietojen mukaan näyttää siltä, että vuonna 2016 syntyneissä rokotuskattavuus on vielä parempi, THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio sanoo.

THL on julkaissut myös kuntakohtaiset tiedot MPR-rokotteen kattavuudesta. Voit tarkistaa oman kuntasi rokotekattavuuden jutun lopusta löytyvästä koneesta.

Kone näyttää myös vuonna 2015 syntyneiden määrän. Määrällä on väliä, sillä matalan syntyvyyden kunnissa rokotuskattavuuteen voi vaikuttaa merkittävästi jo se, että muutama lapsijää rokottamatta tai näiden rokotustiedot jäävät siirtymättä rokotusrekisteriin.

Kuntien rokotustiedot puuttuvat myös tietosuojasyistä, jos syntyneiden määrä on alle 15. Kattavuustietoja ei julkaista myöskään niistä kunnista, joista ei ole saatu riittävästi tietoja.

Luoto erottuu tilastoista

Kun puheenaiheeksi otetaan rokotevastaisuus, nousee oitis mieleen Pohjanmaan maakunta ja siellä sijaitseva Luodon kunta.

Kunnassa todettiin viime viikon torstaina tuhkarokko esikouluikäisellä lapsella, jota ei ollut rokotettu. Myös altistuneista useat kymmenet ovat puutteellisesti rokotettuja tai rokottamattomia.

Asiantuntijoiden mukaan oli vain ajan kysymys, milloin rokotevastaisena tunnetulla Pohjanmaan alueella ilmaantuu vastaavaa. MPR-rokotteen kattavuus on Luodon kunnassa vain 75,5 prosenttia, kun sen pitäisi olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan 95 prosenttia laumasuojan aikaansaamiseksi.

Puskuria etelässä, idässä ja pohjoisessa

Erityisasiantuntija Mia Kontion mukaan suurta huolta tuhkarokkotaudin leviämisestä muihin maakuntiin Pohjanmaalla ei ole.

– Ennustaa en voi, mutta jos katsoo rokotekattavuuksia ympäröivissä maakunnissa, on välissä aika hyvää puskuria.

Kaikissa neljässä naapurimaakunnassa rokotekattavuus ylittää THL:n tuoreimpien tilastojen mukaan THL:n määrittelemän rajan.

– Yksittäisiä tapauksia toki voi esiintyä, kun ei esimerkiksi tiedetä, oliko hengellisessä tilaisuudessa muualta tulleita, Kontio kertoo viitaten altistumisriskiin lestadiolaisten rukoushuoneella.

Henkilöä rokotetaan.
MPR-rokotteen ansiosta tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkotapaukset ovat hävinneet Suomesta lähes kokonaan.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Tartunnan saanut lapsi oli vieraillut muun muassa Risöhällin rukoushuoneella, jossa kokoontuu lestadiolaisen herätysliikkeen ruotsinkielinen sisaryhdistys.

"Puskurivyöhykkeen" toisella puolen Pohjois-Pohjanmaalla rokotekattavuus laskee hieman. Siellä 93,5 prosenttia vuonna 2015 syntyneistä on saanut MPR-rokotteen. Alueelta löytyy kuitenkin kuntia, joissa numeroiden valossa rokotuskattavuus on alhainen.

"Voin sanoa, ettei se mikään helppo tauti ollut"

Mitä jos kunta jää reilusti alle THL:n määrittelemän hyvän rokotekattavuusrajan? Otetaan Luodon lisäksi esimerkki Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta Lumijoen kunnasta. Siellä MPR-rokotekattavuus on 89,2 prosenttia

Erityisasiantuntija Mia Kontion mukaan THL:ssä ei olla näistä verrattain alhaisista luvuista kovin huolissaan.

– Lumijoella syntyy määrällisesti vähän lapsia. Näin ollen rokottamattomista lapsista ei tule suurta joukkoa.

Vaikka rokotuskattavuusluvut eivät saa Kontiota vielä hätkähtämään, itse rokotevastaisuus saa Kontion huolestumaan. Hänen mukaan rokotevastaisten keskustelusta puuttuu suhteellisuuden taju.

– Ymmärtävätköhän lapsensa rokottamatta jättävät vanhemmat, kuinka suuret erot rokotteen ja tautiin liittyvien riskien välillä on, Kontio kysyy.

Kontion muistuttaa, että rokotteiden mahdollisista haitoista aiheutuvat seuraukset ovat häviävän pieniä verrattuna sairastetun taudin aiheuttamiin seurauksiin.

Kontio muistuttaa, että perheissä ei aina välttämättä edes tiedetä rokottamattomien lapsien mahdollisista immuunipuutoksista. Tällöin tuhkarokkoon sairastumisella voi olla todella vakavat seuraukset.

– Itse sairastin tuhkarokon aikuisiällä, koska 70-luvun lapsena en ollut rokotetta saanut. Voin sanoa, ettei se mikään helppo tauti ollut.

Lue lisää: Tuhkarokkotapaus aiheutti pienen rokotusbuumin Pohjanmaalla

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vuonna 2015 syntyneiden lasten MPR-rokotusten 1. annoksen kattavuus kunnittain

Tietosuojasyistä emme ilmoita niiden kuntien rokotuskattavuustietoja, joissa syntyneiden lasten määrä on alle 15. Kattavuustietoja ei julkaista myöskään niistä kunnista, joista ei ole saatu riittävästi tietoja.

Kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi todelliset rokotuskattavuusluvut voivat olla rokotusrekisterin lukuja korkeampia.

Matalan syntyvyyden kunnissa rokotuskattavuuteen voi vaikuttaa merkittävästi jo se, että muutama lapsi jää rokottamatta tai näiden rokotustiedot jäävät siirtymättä rokotusrekisteriin.

Jos taulukko ei näy lataa sivu uudelleen.