MuSa haluaa pelata Ykköstäkin omalla kentällään – palloliitto tekee ratkaisunsa tammikuun alkupuolella

Jalkapallon Ykköseen noussut Musan Salama haluaa pysyä aiempaa korkeammallakin sarjatasolla tutulla kotikentällään.

Pori
Musan Salama vastaan Kokkolan GBK
Musan kenttä ei vastaa Palloliiton Ykköselle asettamia olosuhdevaatimuksia.Jenni Joensuu / Yle

Musan Salaman toiveeseen saada pelata ensi kaudella jalkapallon Ykkösessäkin seuran kotikentällä saadaan ratkaisu vuodenvaihteen jälkeen. Palloliitosta ei tihku asiasta ennen tammikuun alkupuolta enempää tietoa. Seuralisenssipäällikkö Mikko Aitkoski sanoo, että ratkaisu on näillä näkymin selvillä tammikuun 10. päivään mennessä.

MuSa nousi ensi kaudeksi Ykköseen, mutta sen kotikenttä ei täytä Ykkösen olosuhdevaatimuksia. Kentältä puuttuu muun muassa valaistus ja katettu katsomo.

MuSa haluaa pysyä omalla kentällään tunnelman vuoksi. MuSa pelasi viimeksi Ykkösessä 2000-luvun alussa. Tuolloin ottelut pelattiin Porin stadionilla, mutta tämä ei ollut seuran kannattajien mieleen.