Vauvaperheet jättäytyvät tuhkarokon pelossa kotiin – asiantuntija rauhoittelee: Eläkää normaalia elämää

Vauvaperheet pelkäävät Pohjanmaalla tuhkarokkotartuntaa. Moni jättää joulunalausajan yleisötilaisuudet väliin. Ei tarvitse, rauhoittelee asiantuntija.

tuhkarokko
Äiti pitää sylissään pientä vauvaansa
Jenni Pehkonen ei halua viedä 5,5 kuukautista Eetua yleisötapahtumiin.Ville Viitamäki / Yle

Rokottamattoman luotolaislapsen sairastuminen tuhkarokkoon huolettaa pietarsaarelaista Jenni Pehkosta. Hänen nuorin lapsensa on vasta 5,5-kuukautinen, eikä ikänsä takia ole vielä saanut MPR-rokotetta.

– Suojelen vauvaani tartunnalta. Jätän ehdottomasti väliin kaikki massatapahtumat. En mennyt joulunavaukseen, enkä joulujuhliin, Peltonen kertoo.

Hän ei ole yksin. Moni pietarsaarelaisäiti, myös Marjut Hepokangas, kertoo vauvaikäisten vanhempien jättäytyvän mieluummin kotiin.

– Monet tuttuni sanovat, että haluaisivat joulun alla käydä perheenä useammassakin paikassa ja tilaisuudessa, mutta eivät uskalla nyt liikkua vauvan kanssa, Hepokangas kertoo.

Hänen liikkumisiaan tuhkarokkopelko ei rajoita, koska omat lapset on jo rokotettu. 3,5-vuotiaalle nuorimmaiselle on tarjottu mahdollisuutta myös tehosterokotteeseen. Virallisen rokotusohjelman mukaan lapsi saisi rokotteen vasta 6-vuotiaana.

– Pähkäilen päätöstä pitkien rokotusjonojen takia. Jos tuhkarokkotapauksia tulee enemmän, kuopus tehosterokotetaan aivan varmasti, Hepokangas sanoo.

"Joulutapahtumiin voi mennä normaalisti"

Pietarsaarelaiset lapsiperheet ovat Hepokankaan mukaan tällä hetkellä huolestuneita, mutta eivät paniikissa.

Myös naapurikaupungissa Kokkolassa osa vanhemmista on rajoittanut liikkumistaan vauvan kanssa. Huoli tuhkarokon tarttumisesta näkyy esimerkiksi Kokkolan uimahallin vauvauinnissa, johon tuli viikonloppuna runsaasti peruutuksia.

Infektiotautien torjunta ja rokotukset –yksikön päällikkö, ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä, rauhoittelee vauvaperheitä ja kannustaa elämään aivan tavallista elämää.

Hänen mukaansa liikkumista edes pienen, rokottamattoman vauvan kanssa ei ole syytä rajoittaa tässä vaiheessa, jos ei ole altistuneiden joukossa.

– Menkää vauvauintiin, kauppaan ja joulutapahtumiin aivan normaalisti. Meillä on yksi vahvistettu tuhkarokkotapaus Luodossa, eikä sairastunut henkilö tartuta enää ketään, muistuttaa Puumalainen.

Hänen mukaansa tartuntariski on olemattoman pieni.

– Jos uusia tapauksia ei todeta, tästä ei syntynyt edes tartuntaketjua saati epidemiaa. Ja vaikka tulisi jatkotartunta, ei tauti ole väestössä laajasti leviämässä.

Jos jatkotartuntoja tulee, selvitetään uuden sairastuneen lähipiiri ja tapauksesta altistuneet eli sama kuvio alkaa alusta.

Myös oma rokotesuoja mietityttää

Monia pohjalaisvanhempia mietityttää tällä hetkellä myös oma rokotesuoja. Neuvolakortit ovat vuosien saatossa kadonneet, eikä omasta rokottamisesta ole muistikuvaa.

Myös isovanhemmat miettivät, onko esimerkiksi 1970-luvulla syntyneet omat lapset saaneet rokotusta.

– Osa on asunut Ruotsissa, eikä muista, onko siellä rokotettu vai ei. Toisaalta moni on myös muistellut sairastaneensa tuhkarokon, Hepokangas kertoo.

Tuhkarokko ja rokottaminen puhuttavat työpaikkojen kahvitauoilla ja sosiaalisessa mediassa.

– Näyttää siltä, että eniten rokotuskeskustelua käydään ihmisten omilla Facebook-sivuilla, sanoo Marjut Hepokangas, joka itse on Jeppis Mammat -ryhmän ylläpitäjä.

Pietarsaarelaiset Jenni Pehkonen ja Marjut Hepokangas eivät ymmärrä rokotevastaisuutta muuta kuin siinä tapauksessa, että lapsen perussairaus estää rokotteen ottamisen.

Hepokangas on tyytyväinen, ettei rokotekeskustelu ole ryöpsähtänyt rajuna Jeppis Mammojen Facebook-sivulla. Hänen mielestään on parempi, että ihmiset keskustelevat omalla nimellään kavereiden sivuilla kuin melskaisivat nimimerkin takaa yleisillä foorumeilla.

– Nyt ei tarvita vihapuhetta, eikä syyllistäminen auta tässä tilanteessa. Rokotevastaiset pitäisi vain saada ymmärtämään, että yleinen etu menee oman edun edelle.

Kotikaranteenia käytetään Suomessa harvoin eikä sitä valvota – "Kukaan ei varmasti halua olla se, joka levittää tautia eteenpäin"

Tuhkarokolle altistuneista valtaosa tavoitettu, rokotukset aloitetaan myös kouluissa – lähipäivät näyttävät, mihin tilanne kääntyy

Uusia tuhkarokkotartuntoja ei ole ilmennyt – muutama lapsi on määrätty kotieristykseen

Sadat ovat hakeneet rokotteen tuhkarokon pelossa – lääkäri pitää uusia tapauksia todennäköisinä lähiviikkoina Luodossa