Toimittajalta: Alvar Aalto olisi mielissään, jos tietäisi, että museon katolla pussaillaan

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi sekä taidemuseo Amos Rex muuttivat lopullisesti mielikuvan Helsingistä, kirjoittaa Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

arkkitehtuuri (erikoisala)
Jonni Aromaa
Jonni AromaaAntti Haanpää / Yle

Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo oli pitkään suomalaisen arkkitehtuurin näyteikkuna Helsingissä. Vielä 1990-luvun jälkipuolella se näytti olevan ainoa kiinnostava rakennus matkalla lentokentältä keskustaan. Silloin ei ollut Kehärataa, ja lentomatkustajat saapuivat Helsinkiin bussilla. Finlandia-talosta tulivat mieleen kylmä sota ja presidentti Kekkonen, kunnes nykytaiteen museo Kiasma muutti kaiken.

Amerikkalaisen Steven Hollin suunnittelema Kiasma ennakoi vau-arkkitehtuurin saapumista Suomeen. Sellaista rakennusta täällä ei ollut ennen nähty. Muistan hyvin, millainen myrsky siitä syntyi, kun epäsymmetrisen rakennuksen havainnekuvat julkistettiin. Vastustajien mielestä rakennus häpäisi sen edessä seisovan marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan. Ja kun museon työmaata suojaava aita maalattiin vielä vaaleanpunaiseksi, skandaali oli valmis.

Viisitoista vuotta sitten ulkomaalaiset ystäväni ihmettelivät, miten Suomen pääkaupungin paraatipaikalla oli niin paljon hyödyntämätöntä tilaa. He viittasivat VR:n entisiin makasiineihin eduskuntataloa vastapäätä. Tilanne muuttui 2010-luvun alussa, kun Musiikkitalo avattiin makasiinien paikalle. Turkulaisen LPR-arkkitehtien suunnitteleman kohteen elämys on kuitenkin piilotettu rakennuksen sisälle. Siellä odottaa tukkisumista innoituksensa saanut viinitarhan mallinen konserttisali.

Vasta viisi vuotta sitten kävi selväksi, että Helsingin keskusta muuttuu lopullisesti. Siihen tarvittiin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, jossa etsittiin suunnittelijaa Helsingin uudelle keskustakirjastolle. Suunnittelukilpailun voitti Käännös- niminen ehdotus, jonka helsinkiläistoimisto oli tehnyt. Ehdotuksia tuli yli viisisataa eri puolilta maailmaa. ALA-arkkitehtien suunnitelma tuntui suomalaisittain vallankumoukselliselta. Sen ansiosta Helsinki tuntui nousevan kertaheitolla dynaamiselta vaikuttavien kaupunkien joukkoon.

Kaupunkien kilpailu matkailijoista ja kokousvieraista kiihtyy, ja kaupungit tarvitsevat vetovoimaisia kohteita. Tähän kisaan suomalaisella nykyarkkitehtuurilla on paljon annettavaa. Ilahdun joka kerta, kun näen jonon kiemurtelevan taidemuseo Amos Rexin (JKMM-arkkitehdit) edessä. Miten moni kaupunkilainen tai matkailija on jo lähettänyt selfien museon katolta tai pussaillut siellä? Voiko kaupunkitila olla enää paremmassa käytössä?

Amos Rexistä olisi varmasti mielissään myös Alvar Aalto, joka teki 1960-luvulla Helsingille keskustasuunnitelman. Se ei tosin koskaan toteutunut. Suunnitelmassa kulttuurilaitosten julkisivut olisivat heijastuneet Töölönlahden pintaan. Nyt taideinstituutiot ovat siellä täällä, mutta yhtä en ymmärrä. Miten Musiikkitalo saatiin näyttämään väärään paikkaan pudonneelta lentokentän rahtiterminaalilta?