Yle selvitti: Enemmistö eduskuntaryhmien puheenjohtajista vastustaa rokotepakkoa – "Pakko lisää vastahankaisuutta"

Kaksi eduskuntaryhmän puheenjohtajaa yhdestätoista toivoo rokotteita pakollisiksi. Rokotesuojan turvaaminen onnistuu monen mukaan pakkoa paremmin valistuksella.

rokotteet
Lapsi katsoo kun piikkiä valmistellaan rokotukseen.
AOP

Suurin osa eduskuntaryhmien puheenjohtajista ei haluaisi lapsen rokottamisen olevan pakollista, selviää Ylen tekemästä soittokierroksesta.

Keskustelu rokotepakosta nousi pintaan, kun Luodon kunnassa todettiin tuhkarokkotapaus. Alueella rokotuskattavuus on vain 75 prosenttia, kun se koko Suomessa on 95 prosenttia.

A-studio kävi alkuviikosta tutustumassa Luodon tilanteeseen ja käsittelee aihetta lähetyksessään tänään keskiviikkona TV1:llä klo 21.11 alkaen.

Kysyimme kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajilta ratkaisuja siihen, miten rokotekattavuutta voisi parantaa.

¨Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

"Yksilön vakaumus ei saa varantaa muiden terveyttä"

Kokoomuksen ja sinisten eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattavat rokotepakkoa.

Kalle Jokinen (kok.) myöntää, että on vaikeaa sanoa suoraa kantaa.

– On muistettava, että rokotuksia on eritasoisia. Yleisvaaralliseksi luokiteltavien tautien kohdalla rokotepakko pitäisi olla.

Jokinen toteaa, ettei yksilön vakaumus tai välinpitämättömyys saa vaarantaa muiden terveyttä. Pahimmillaan siitä voi seurata epidemia tai kansanterveydellinen ongelma, joka lisäisi kustannuksia.

Myös Simon Elo (sin.) kannattaa jonkinlaista rokotepakkoa.

– Kun rokotteet on aikanaan saatu ja näin on turvallisuutta ja kansanterveyttä nostettu, olisi erikoinen ajatus, ettei tätä enää käytettäisi.

Elo myöntää, että on pohdittava, ajettaisiinko pakotteilla entistä kauemmaksi niitä perheitä, joilla on jo muutenkin haasteita.

Suurin osa uskoo valistukseen

Kahdeksan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa yhdestätoista totesi, ettei lasten rokottaminen pitäisi olla pakollista. Kansanedustajat luottavat rokotuskattavuuden toteutuvan valistuneen neuvonnan kautta.

– Eurooppalaiset kokemukset viittaavat vapaaehtoisuuden toimivan paremmin. Pohjoismaissa vapaaehtoisuudella on päästy parempaan rokotekattavuuteen kuin Itä-Euroopan maissa, joissa on rokotepakko, toteaa keskustan Antti Kaikkonen.

Samoilla linjoilla on SDP:n Antti Lindtman.

– Pakko voi lisätä ihmisissä vastahankaisuutta. Toivomme valistustyyppistä rokotetiedon lisäämistä, jolloin ihmiset tekisivät oikean tiedon varassa ratkaisuja, Leena Meri (ps.) kommentoi.

Monien mielestä rokotesuoja on Suomessa pääosin hyvä. Ongelmaksi nousevat alueelliset erot, josta tuoreena esimerkkinä on Luodon kunnan tuhkarokkotapaus.

Vihreiden Krista Mikkonen ei koe rokotepakkoa tehokkaimmaksi keinoksi. Alueilla, joilla rokotesuoja on heikentynyt, on hänen mielestään kuitenkin puututtava asiaan ja mietittävä keinoja, joilla rokotusastetta saadaan nostettua.

Eduskunnan rokoteryhmään kuuluva Aino-Kaisa Pekonen (vas.) suhtautuu rokotepakkoon varauksella.

– Jos maassa tulisi kriisitilanne ja tautikanta lähtisi leviämään voimakkaasti, silloin miettisin järeitä keinoja.

Samaa mieltä on Tähtiliikkeen Paavo Väyrynen, jonka mukaan laki antaa epidemian kohdalla jo mahdollisuuden turvautua rokotepakkoon.

Peter Östman (kd.) toivoo hanakasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoiden ottavan kantaa rokotepakkoon.

– Jos THL arvioi, että tehostetut toimenpiteet eivät riitä, uskon ja luotan heihin.

Liike Nytin Hjallis Harkimo ei halunnut kommentoida aihetta.

"Vastikkeellisuutta on jo muutenkin"

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) esitti viikonloppuna selvitystä siitä, voitaisiinko lapsen rokottaminen laittaa ehdoksi lapsilisän maksamiselle tai muille perhe-etuuksille.

Tälle esitykselle lämpesivät vain Kalle Jokinen (kok.) ja Simon Elo (sin.).

– Vastikkeellisuutta on jo muutenkin. Hän viittaa siihen, ettei äitiysavustusta saa, jollei ole käynyt neuvolan terveystarkastuksessa tiettyyn määräpäivään mennessä.

Jos lasta ei rokoteta, Elon mukaan todennäköisin keino olisi puuttua etuuksiin. Hän kuitenkin haluaisi kuulla ensin asiantuntijoiden arviot.

RKP:n Thomas Blomqvistin mielestä lapsilisän sitominen rokotteisiin on monimutkainen asia.

– Minun puolestani sitä voidaan selvittää. Mieluummin kuitenkin ne, jotka käyvät rokottamassa lapsensa, saisivat jotain lisää.

"Voiko rahalla muuttaa ideologiaa?"

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on tyrmännyt rokotepakon. Hän on ehdottanut lapsilisän heikennyksen sijaan kuukauden ekstralisää niille perheille, jotka ovat huolehtineet perusrokotukset kuntoon lapsen kouluikään mennessä.

Antti Kaikkonen (kesk.) on samaa mieltä.

– Näin perheet, joille lapsilisät tulevat kipeään tarpeeseen, eivät jäisi vaille etuuksia.

Vasemmistoliiton Pekonen uskoo, että positiiviset ratkaisut kannustavat rokotteisiin.

– En kuitenkaan osaa sanoa, voiko rahalla muuttaa ideologiaa.

Grahn-Laasosen esitykseen viitaten Antti Lindtman (sd.) ei näe taloudellisten sanktioiden olevan välttämättä tehokkain keino.

– Kiireellisintä on ottaa täysimääräisesti käyttöön kaikki ne keinot, jotka lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt, kuten matalan kynnyksen palveluihin pääsyn helpottaminen.

Lindtmanin mielestä terveydenhuollon ohjeistuksia pitäisi parantaa sekä painottaa, että neuvoloilla on velvollisuus tarkistaa rokotusten voimassaolo.

Samalla pitäisi kehittää kaikkia suomalaisia koskevan rokoterekisterin toimivuutta. Myös Pekonen korostaa vahvan neuvolajärjestelmän säilymistä.

– Ei enempää ministeritason uhkailuja. En usko, että se johtaa hyvään lopputulokseen kenenkään kannalta, Leena Meri (ps.) lausuu.

Ei rokotetta, ei lapsilisää? Rokotepakko puhuttaa. Keskiviikon A-studiossa klo 21.11 alkaen keskustelemassa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen. Juontajana Heikki Ali-Hokka. #yleastudio

Lue lisää:

Miksi vanhemmat jättävät lapsensa rokottamatta? Nyt puhuu aihetta selvittänyt tutkija

Perhe- ja peruspalveluministeri tyrmää rokotepakon Suomessa: "Pakko on ajatuksena aika vieras käsite"

Opetusministeri Grahn-Laasonen esittää selvitystä: Rokottaminen lapsilisän ehdoksi – Italia sakottaa jo vanhempia

Sadat ovat hakeneet rokotteen tuhkarokon pelossa – lääkäri pitää uusia tapauksia todennäköisinä lähiviikkoina Luodossa

Ministeri Saarikko ei ymmärrä lapsensa rokottamatta jättäviä vanhempia, vetoaa Luodon äiteihin ja isiin: "Rokottakaa lapsenne"

Tuhkarokolle altistuneita on Pohjanmaalla jo 300, ja heitä tavoitellaan – kotieristys on ainoa vaihtoehto, jos taudilta ei suostu suojautumaan vieläkään