EU:n komissiolta miljoona-avustus Turun yliopiston johtamalle hankkeelle

Tavoitteena on edistää kulttuuri- ja luovien alojen taloudellista kasvua ja vaikuttavuutta.

Turku
Turun yliopiston pääkirjasto.
Jouni Koutonen / Yle

Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopiston johtamalle hankkeelle kolmen vuoden tutkimusrahoituksen. Kokonaisrahoitus on lähes kolme miljoonaa euroa, josta Turun yliopiston osuus on noin 1,1 miljoonaa.

Hankkeen tavoitteena on edistää kulttuuri- ja luovien alojen taloudellista kasvua ja vaikuttavuutta. Työvälineinä ovat muun muassa tilastoanalyysi ja tapauskohtaiset tutkimukset.

Turun kauppakorkeakoulun johtamisen ja yrittäjyyden laitoksen koordinoimaan konsortioon kuuluu yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä, kulttuurijohtajia ja luovan alan asiantuntijoita kuudesta Euroopan eri maasta.