Likaisilla tossuilla ei saa nousta pöydälle - muita sääntöjä tässä päiväkodissa ei juuri olekaan

Hirsimäen päiväkodissa ei ole turhia kieltoja. Palkitussa päiväkodissa lapset ideoivat itse liikkumistaan.

varhaiskasvatus
Lapset pelaavat sählyä.
Sähly on suosittu liikuntamuoto Hirsimäen päiväkodissa. Liikuntasalin ovet ovat aina avoinna ja eri ryhmien lapset pelaavat yhdessä.Jari Pussinen / Yle

Hämeenlinnassa sijaitsevan Hirsimäen päiväkodin käytävällä juoksee kymmenen lapsen joukko. Juostessaan he ohittavat ruokalan tuolit ja pöydät, kurvaavat tiukasta mutkasta kohti pitkää suoraa ja jatkavat hyppäämällä pehmeiden tyynyjen yli kohti seuraavaa kierrosta.

– Täällä saa juosta taloa ympäri niin monta kertaa kuin haluaa. Mä meen kolmekymmentä kertaa aika usein, kertoo kuusivuotias Noona

– Meillä on periaatteessa vain yksi sääntö. Ei saa kiivetä tuolille eikä pöydälle likaisilla tossuilla. Pianoa ei saa itse avata koska siinä voi jäädä sormet väliin, Noona vielä muistuttaa ennen kuin jatkaa juoksuaan.

Päiväkodin käytävät ovat vapaasti lasten käytössä. Hirsimäen johtava ajatus on sallivuus.
Päiväkodin käytävät ovat vapaasti lasten käytössä. Hirsimäen johtava ajatus on sallivuus.Jari Pussinen / Yle

Sallivuus kasvattaa lasten itseluottamusta

Hirsimäessä keskeisenä ajatuksena on sallivuus ja lasten vapaa leikki. Päiväkodissa on purettu aikuislähtöistä toimintaa ja mietitään mitä asioita on oikeasti tarpeen kieltää.

Henkilökunnalta se vaatii totuttujen toimintamallien kyseenalaistamista, kertoo hankekoordinaattorina työskentelevä Joni Virtanen.

– Itsereflektointi on tärkeää. Jokaisen ei –sanan jälkeen on hyvä pysähtyä miettimään mikä siihen oli syynä. Oliko se tässä tilanteessa tarpeellista vai olinko esteenä lasten ideoille. Meillä varhaiskasvattajilla pitää olla rohkeutta ja uskallusta purkaa itse luomiamme sääntöjä ja normeja, joita päiväkotimaailmassa vielä paljon on.

Liikuntatuokioiden sijaan arjen liikkumista

Virtanen puhuu liikunnan sijaan liikkumisesta. Hirsimäen päiväkodissakin on ohjattuja liikuntatuokioita mutta suurin osa lasten päivästä täyttyy omatoimisesta liikkumisesta. Päiväkodin sisätiloja on muokattu tähän tarkoitukseen sopivaksi.

Huonekaluja voi siirrellä ja pienissä tiloissa käytetään hyväksi huoneen eri tasoja. Käytävillä on köysiä ja renkaita ja lattoille on teipattu hyppimiseen ja tasapainoiluun houkuttelevia tarroja.

Liikuntavälineet ovat samalla tavalla lasten saatavilla kuin pelit, lelut ja tehtäväkirjatkin.

Päiväkodin arjessa istutaan liikaa

Joni Virtanen kertoo huolestuneena, että lapsen päivästä suuri osa voi mennä istumiseen jos tähän ei kiinnitetä huomiota.

– Ulkoilussakin suuri osa voi kulua terassilla muun ryhmän saapumista odotellessa, ja sitten siirrytäänkin jo syömään ja päivälevolle. Liikkumiseen ei jää mahdollisuutta.

– Meillä ei ole liikuntasalissa erikseen ryhmien vuoroja, vaan ovet ovat auki kaikille halukkaille. Tila on jaettu pelikenttään ja vapaan liikkumisen tilaan ja lapset vaihtavat toimintaa oman halunsa mukaisesti. Henkilökunta liikkuu tiloihin lasten mukaan ja aikuiset auttavat toisiaan, Virtanen kertoo.

Liikuntavälineet ovat samalla tavalla saatavilla kuin nuket, autot, lautapelit tai hiekkalapiot. Vatsalautojen suosio on ollut päiväkodissa suuri.
Vatsalaudat ovat Hirsimäen päiväkodin uusin hankinta.Jari Pussinen / Yle

Lasten raati suunnittelee yhteisiä tapahtumia

Päiväkodissa kokoontuu kuukausittain lasten raati, jossa on mukana yksi edustaja jokaisesta ryhmästä.

Raati suunnittelee yhdessä koko päiväkodin yhteisiä tapahtumia. Aikuiset eivät tyrmää lasten ideoita, vaan työstävät niitä eteenpäin. Nyt työn alla on sählyturnaus.

Esikoululaiset Luka ja Elmo toivovat turnaukseen katsomoa ja kenttäkuulutuksia. Myös kahvilaa ehdotetaan ja ohjaajat kirjaavat senkin ylös.

Elmo muistelee yhä viime vuoden tähtihetkeään kun kaksi hämeenlinnan pallokerhon liigakiekkoilijaa kävi pelaamassa sählyä lasten kanssa.

– Mä pelasin Joonas Lehtivuoren joukkueessa mutta Ukko-Pekka Luukkosen joukkue voitti, Elmo kertoo ja hymyilee leveästi.

Raadin jälkeen päiväkodin arki jatkuu normaalisti. Liikuntasalin kenttä täyttyy sählyn pelaajista. 4-vuotias Verneri tulee mukaan kentälle tuomariksi. Salin ulkopuolella juoksuralli jatkuu taas uusin juoksijoin.

Hirsimäen päiväkoti palkittiin Ilo kasvaa liikkuen –varhaiskasvatusyksikkönä 2018.