Nuorten psykiatriset ongelmat Porissa entistä vakavampia – "Hyvä, että nuoret osaavat nykyään tulla hakemaan apua"

Porissa tarvitsee psykiatrista apua vuodessa noin 1 700 nuorta, joista puolet on vakavia tapauksia.

Lapset ja nuoret
nainen katsoo ikkunasta
Nuorten mielenterveysongelmiin yritetään puuttua mahdollisimman varhain. Koulut ovat tässä avainasemassa.Henrietta Hassinen / Yle

Nuorten psykiatriset ongelmat ovat Porissa vaikeutuneet verrattuna aiempaan. Porin psykososiaalisten palvelujen päällikkö Matti Järvinen kertoo, että vakavien tapausten määrä on kasvanut huomattavasti parin viime vuoden aikana.

Porissa hakeutuu psykiatriselle vastaanotolle vuodessa noin 1 700 nuorta, joista puolet on vakavia tapauksia. Kyse on 13–22-vuotiaista nuorista. Lievien tapausten kohdalla vastaanotolla käyneiden määrä on kasvanut noin kymmenen prosenttia.

Nuorilla käyntien syynä ovat useimmiten opiskelun keskeytyminen, ahdistuneisuus, masennus ja itsensä viiltely. Myös seurustelusuhteen ongelmat voivat tuoda nuoren vastaanotolle.

Ajanvarauksella nuori pääsee Porissa vastaanotolle kahdessa-kolmessa viikossa. Kerran viikossa on mahdollisuus päästä keskustelemaan ilman ajanvarausta.

Ongelmiin halutaan puuttua mahdollisimman varhain

Psykososiaalisten palvelujen päällikkö Matti Järvinen pitää hyvänä, että nuoret osaavat nykyään tulla hakemaan apua.

– Olisi paljon huolestuttavampaa, jos ei olisi käyntejä, mutta silti samat ongelmat.

Viranomaisten tavoitteena on, että yhteistyöllä nuorten ongelmiin voitaisiiin päästä kiinni mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Koulut ovat tässä avainasemassa. Erityisesti pitäisi päästä kiinni ammatillisissa oppilaitoksissa keskeyttäviin nuoriin.

Vanhempien vaikeudet heijastuvat usein lapsiin

Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Anna Mäkelä Satakunnan sairaanhoitopiiristä sanoo, että eniten mielenterveyden ongelmia lapsilla ja nuorilla on perheissä, joissa on muutenkin vaikeuksia.

Riskitekijöitä ovat esimerkiksi vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelmat ja köyhät kotiolot. Myös nuoren oma päihteiden käyttö, kaverien puute tai traumaattiset kokemukset, kuten väkivallan näkeminen tai koulukiusaaminen, ovat merkittäviä riskitekijöitä nuorten masennuksessa.