Kolme isoa Lotto-voittoa lunastamatta – joukossa 200 000 euron potti

Veikkauksen mukaan on erittäin harvinaista, että iso voittopotti on pitkään lunastamatta.

rahapelit
Ihminen täyttää lottokuponkia.
Laura Tolonen / Yle

Lottokierroksen numero 40 suurimmista voitoista osa on edelleen lunastamatta.

Veikkauksen mukaan silloin suurin potti tuli tuloksella 6+1-oikein. Tulos antoi noin 190 000 euron voiton. Voittopotit pelattiin Äänekoskella ja Helsingissä.

Äänekoskella pelattu kuponki oli kymmenen pelaajan kimppapeli. Niistä osuuksista kaksi on vielä lunastamatta. Kummankin voitto-osuus on noin 19 000 euroa.

Toinen oli yksin pelattu kuponki. Se pelattiin Helsingissä Kasarmitorin S-marketissa. Potin suuruus on noin 200 000 euroa.

Veikkauksen mukaan on erittäin todennäköistä, etteivät voittajat tiedä voittaneensa.

– Jossain on nyt kolme todella arvokasta tositetta, joista yhden arvo on peräti 190 000 euroa ja niiden kahden muunkin noin 19 000 euroa. On erittäin todennäköistä, etteivät voittajat itsekään tiedä sitä, että mahdollisesti jossain lompakon kätköissä pölyttyvä paperinpalanen on noin arvokas, sanoo Veikkauksen tiedottaja Pauliina Salonoja tiedotteessa.

Salonojan mukaan on erittäin harvinaista, että näin isojen voittojen lunastaminen kestää näin kauan, nyt melkein kaksi kuukautta.

Veikkauksen voittojen lunastusaika on yksi vuosi arvonnan päättymisestä.