Osakesäästötilit tulossa käyttöön vuonna 2020 – hallitukselta esitys pitkään esillä olleista tileistä

Pörssisijoituksia on tarkoitus voida jatkossa tehdä osakesäästötilin kautta.

talous
Pörssitalo Helsingissä
Jyrki Lyytikkä / Yle

Osakesäästötilit ovat tulossa käyttöön vuonna 2020. Sijoittajalle porkkana osakesäästötilissä syntyy verotuksen lykkääntymisestä. Asiakas maksaa veroa sijoitusten tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa. Pitkäaikaissijoittamisen verokohtelu on suomalaisen verokeskustelun ikuisuusaihe.

Hallitus antoi tänään esityksensä pitkään esillä olleista tileistä. Hallitus esittää, että tilille saa siirtää enintään 50 000 euroa. Asiakas voi siirtää tilille rahaa, jotka voidaan sijoittaa pörssiosakkeisiin.

Sijoituksia voi tehdä myös monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin, Suomessa esimerkiksi First North -kauppapaikalla.

Hallitus on kertonut tavoittelevansa tileillä piensijoittajien aktiivisen säästämisen ja sijoittamisen edistämistä. Samalla hallituksen mukaan pyritään edistämään pääomien tarjontaa yrityksille.

Samalla muuttuu säästöhenkivakuutusten, kapitalisaatiosopimusten ja ei-verotuettujen vapaaehtoisten määräaikaisten eläkevakuutusten verotus niin, että se vastaa osakesäästötilin verotusta.

Lisää aiheesta:

Suomeen tulee uusi sijoitustapa – Mutta mikä ihme osakesäästötili on?