Suomalaisille tutut jääkairat ovat mestarityötä – pääsevät nyt kalastusmuseoon

Riihimäelle suunniteltu Suomen kalastusmuseo on saanut kokoelmiinsa kattavan kokoelman Vanaja-kairoja. Niitä valmistettiin parhaimpina vuosina jopa 15 000.

pilkintä
Ai Lappalainen ja Reijo Aaltonen
Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Lappalainen (vas.) vastaanotti Vanaja-kairaa valmistaneelta Reijo Aaltoselta kattavan kokoelman Vanaja-kairoja.Timo Leponiemi / Yle

Vanaja-kaira on tuttu kymmenille tuhansille suomalaisille pilkkijöille. Sitä myytiin myös ulkomaille, kuten Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan. Vanaja-kairojen valmistus sai alkukipinän Vanajan autotehtaalla Hämeenlinnassa. Työporukassa oli iso joukko pilkkimiehiä, mutta tuohon aikaan kunnon jääkairoja ei tahtonut saada mistään.

Aluksi Reijo Aaltonen valmisti Asseri-isänsä kanssa Vanaja-kairoja omakotitalon alakerrassa. Myöhemmin kairatehtaalle valmistui oma halli Mäkelän teollisuusalueelle Hämeenlinnassa. Vuosien varrella kairaa kehitettiin niin, että sitä oli helpompi tehdä ja teroittaa. Uudemmissa malleissa terän purevuus ja kestävyys olivat aiempaa parempia.

– Vuosien varrella kierukan malli muuttui paljon ja terän mallissa tapahtui valtavia muutoksia. Joka ainoa kaira on terältään vähän erilainen.

Puukapulasta vintiläkairaan

Vanhimmissa malleissa oli puukapula, jolla kairaa väännettiin. Myöhemmin kairoihin tuli hirsinäveristä eli käsikäyttöisistä puuporista kehitetty vintilä, joka nopeutti pilkkiavannon tekemistä, Reijo Aaltonen esittelee liki parinkymmenen erilaisen kairan rivistöä.

– Jos jää on pehmeää monikerrosjäätä, minä otan aina ensimmäisenä vanhan puukapulakairan. Sitä pystyy nostamaan ja painamaan, sillä jaksaa vääntää.

– Hyvässä jäässä vintiläkaira on ehdottomasti nopeampi. Se vetää koko ajan. Mutta jos jäässä on seassa vähänkin pehmeää jäätä, vintiläkaira puree siihen kiinni ja jää jumiin.

Älä hakkaa kairalla jäätä!

Jo kairan teroittaminen vaatii ammattimiestä. Pelkästään kairan lyöminen jäähän pilaa terän, eikä tee se itse -mieheltä teroitus onnistu, varoittaa Reijo Aaltonen. Jotta kaira purisi jäähän hyvin, terän täytyy olla oikeanmallinen.

– Kairan teroittamista ei pysty opettamaan, se täytyy opetella kantapään kautta.

Oikeaa terän asentoa varten Reijo Aaltosella on kotinsa työpajassa "kuppi", jolla terän asento voidaan tarkistaa.

Reijo Aaltonen ja "kairakuppi"
Reijo Aaltonen tarkistaa kairanterän oikean asennon "kupissa".Timo Leponiemi / Yle

Kairakokoelma kertyi vaihdokeista

Reijo Aaltoselle kertyi kattava kokoelma Vanaja-kairoja, kun pilkkimiehet halusivat vaihtaa kairansa uudempiin malleihin.

– Ne ovat vuosien aikana kertyneet. Nämä ovat niin sanottuja vaihtokairoja. Kaverit halusivat nuorempia malleja ja ne ovat jääneet nurkkiini. Olen halunnut säilyttää ne sen takia, että tästä nähdään jääkairan kehittyminen.

Reijo Aaltonen myöntää olevansa ylpeä museolle lahjoitetusta kairarivistöstä.

– Siinä on minun ja isäni vuosien elämäntyö. Nämä kuuluvat museoon. Jos minä kuolen, mitä perikunta tekee näillä? Minä tunnen nämä kairat, niiden iän ja erot, ei ole muita, Aaltonen pohdiskelee.

Vanaja-kairan valmistus Hämeenlinnassa päättyi vuonna 1987, kun Reijo Aaltosen isä tuli eläkeikään ja kairatuotanto myytiin Rapalalle. Kauppasopimus määritti, etteivät myyjät saaneet jatkaa kairojen tekemistä viiteen vuoteen. Vuonna 1992 tuotanto alkoi uudelleen Veto-merkkisenä.

Kehitystyötä kilpailijan kanssa

Vanaja-kairan kanssa samoilla markkinoilla oli myös heinolalainen UR-kaira. Aaltonen muistelee, että Uuno Rantasen kanssa kilpailtiin ja tehtiin omalla tavalla yhteistyötä. Parannusten etsimisessä ei syytetty toista kopioinnista: hyvät ideat satoivat pilkkimiesten laariin parempina kairoina.

Kairojen paremmuus testattiin SM-pilkkikisoissa: kenen tekemä kaira oli pilkkimestarilla, sen kairat kävivät kaupaksi ja tämä näkyi seuraavan vuoden myyntitilastossa.

Reijo Aaltonen harmittelee, että pilkkimisen suosio on hiipunut. Kun parhaina vuosina SM-pilkissä saattoi olla 7 000 kilpailijaa, nyt yli tuhat osanottajaa on jo hyvin. Muutenkin pilkkiharrastuksen väheneminen näkyy.

Mies pilkillä
Mika Soramäki näyttää, että hyvissä varusteissa viihtyy pilkkijäillä.Tiina Kokko / Yle

– Nuoriso ei lähde enää jäälle. Se on heidän mielestään liian kylmää. 1950-luvulla jäältä lähdettiin hakemaan viikolle ainakin yhden päivän ruokakalat. Nykyään harrastetaan enemmän verkkokalastusta ja uistelua.

Kattava kokoelma kalastusmuseolle

Reijo Aaltonen katsoi, että nyt oli sopiva aika luovuttaa Vanaja-kairakokoelma Suomen kalastusmuseolle. Sitä ollaan perustamassa Riihimäelle Suomen metsästysmuseon yhteyteen. Suunnitelmat kalastusmuseosta etenevät, kun sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että maa- ja metsätalousministeriö ovat näyttäneet museolle vihreää valoa asettamalla sille selvitysmiehen.

Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Lappalainen on iloisesti yllättänyt Aaltosen tekemästä lahjoituksesta. Erityisen arvokkaaksi lahjoituksen tekee se, että jokaisesta kairasta on tarkat tiedot valmistusvuosineen ja ominaisuuksineen. Lappalainen visioi jo, että kairat tulevat museossa nähtävillä sarjana.

– Tämä määrä yllätti kyllä minut. Tässä näkyy hyvin jääkairojen kehityskulku, tosi hieno kokonaisuus, ihastelee Ari Lappalainen.

Erämuseon yhteyteen Riihimäelle

Vuonna 1978 perustettu Suomen Kalastusmuseoyhdistys on tehnyt 30 vuotta työtä kalastusmuseon eteen. Nyt se on toteutumassa, kun Riihimäelle on perusteilla erämuseo. Siihen yhdistettäisiin kalastusmuseo ja nykyinen metsästysmuseo. Selvitystä museoista odotetaan keväällä, kertoo toiminnanjohtaja Ari Lappalainen.

Suomen Metsästysmuseo Riihimäellä
Kalastusmuseota suunnitellaan Suomen Metsästysmuseon yhteyteen Riihimäellä.Yle

Kalastusmuseota varten kokoelmissa on jo 50 000 esinettä, 60 000 valokuvaa, arkisto ja kirjasto. Tavoitteena on koota perusnäyttelyt meri-, joki- ja järvikalastuksesta sekä vaelluskaloista. Näyttelyitä on tarkoitus elävöittää pienoismalleilla. Vaihtuvissa näyttelyissä ensimmäisten teemojen joukossa on pilkkikalastus.

– Toivottavasti saamme lisää kalastusaiheisia valokuvia. Voimme digitoida kuvat, jolloin ihmiset voivat pitää alkuperäiset kuvat itsellään. Myös uhanalaisia arkistoja otetaan mielellään vastaan.

– Vieheitä meillä on, mutta keräilijöillä on varmasti kattavampia kokoelmia. Näitäkin me olemme valmiina ottamaan vastaan ja laittamaan julkisesti esille, jatkaa Lappalainen.