Poliisiylijohtaja hyökkäyksistä linja-autonkuljettajien kimppuun: Ei ole syytä pelkoon

Samankaltaiset tapaukset sattuivat eilen. Ensimmäinen Loimaalla iltapäivällä, jälkimmäinen Uuraisilla yöllä.

rikokset
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi epäiltyjä bussihyökkäyksiä
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi epäiltyjä bussihyökkäyksiä

Keskusrikospoliisi on tänään kertonut tutkivansa kahta eilen sattunutta erittäin poikkeuksellista rikostapausta. Molemmissa ulkomaalaistaustaisen matkustajan epäillään hyökänneen linja-autonkuljettajan kimppuun ja yrittäneen suistaa auto pois tieltä.

Bussiyhtiöiden toimitusjohtajien mukaan kyse oli vakavista vaaratilanteista. Ensimmäinen tapauksista sattui Loimaalla Varsinais-Suomessa tiistaina iltapäivällä noin kello 16, toinen tapaus Uuraisilla Keski-Suomessa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Loimaalla epäilty tekijä onnistui saamaan linja-auton törmäämään toiseen autoon ennen kuin hänet taltutettiin. Uuraisilla matkustajat taltuttivat epäillyn ennen kuin mitään vakavaa ehti tapahtua.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on vähäsanainen epäillyistä rikoksista. Hän sanoo, että vielä ei tiedetä, onko tapauksilla yhteyttä keskenään.

– Nyt juurikin sitä poliisi selvittää, onko tapauksilla mitään yhteyttä keskenään. Tämä on tietysti yksi tutkinnassa selvitettävä asia, josta kuulemme myöhemmin, hän sanoo.

Kolehmaisen mukaan tapauksia tutkitaan liikennetuhotyön rikosnimikkeellä. Hänen mukaansa poliisi selvittää, mitä busseissa on tapahtunut.

Poliisiylijohtaja ei halua hysterisoida tapahtumia. Kolemainen perää nyt poliisille ja viranomaisille työrauhaa, ja sanoo että ei ole syytä pelkoon.

– Rikosnimikkeet ovat kohtuullisen arkipäivää, emme puhu mistään terrorismista. Tällä hetkellä viranomaiset tekevät parhaansa, jotta Suomi on jatkossakin turvallinen maa, Kolehmainen sanoo.

Lue lisää:

Ulkomaalaistaustaisten matkustajien epäillään hyökänneen linja-autossa kuljettajan kimppuun Uuraisilla ja Loimaalla – "Hän yritti ohjata autoa vastaantulevien kaistalle"