Valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa oli Mikkelissä 15 000 ihmisen yleisö – ohimarssi katsottavissa Yle Areenasta

Poliisi kertoo tapahtuman sujuneen suunnitellusti ja rauhallisesti.

Mikkeli
Puollustusvoimien lippujoukkue kantavat paraatissa näyttäviä lippuja.
Emilia Korpela / Yle

Itsenäisyyspäivän valtakunnallista paraatia seurasi Mikkelissä poliisin arvion mukaan 15 000 ihmisen yleisö.

Ylen verkkosivuilla on julkaistu tallenne ohimarssista sekä tietoa paraatiin osallistuneesta kalustosta.

Kirkkaassa auringonpaisteessa marssitussa paraatissa oli joukkoja kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitokselta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä. Tapahtuma oli osa Puolustusvoimien 100-vuotisjuhlallisuuksia.

Ennen paraatia Päämajapatsaalle laskettiin seppele ja suoritettiin katselmus. Ohimarssin jälkeen ihmiset saivat tutustua Puolustusvoimien kalustoon.

Yle Uutisten verkkosivuilla julkaistussa kuvakoosteessa näkyvät muun muassa marssivat joukot, paikalla ollutta yleisöä ja ylilennon tehneitä helikoptereita.