Mannerheimin isoisän kovakuoriaiskokoelma hätkähdyttää kauneudellaan – Kellarissa keskellä Helsinkiä lepää yhdeksän miljoonaa hyönteistä

Luonnontieteelliseen keskusmuseoon vuosisatojen saatossa kerättyjen kokoelmien sisältämä informaatio on päivänpolttavaa juuri nyt, sillä digitoituja näytteitä voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksen tutkimisessa.

Luonnontieteellinen keskusmuseo
Hevoskimalainen, luonnontieteellinen näyte, pistiäinen, Luomus, luonnontieteellinen museo
Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmista on digitoitu tähän mennessä noin kymmenesosa. Yksi sähköiseen muotoon tuoduista näytteistä on kuvan hevoskimalainen, joka on löytynyt Lohjan Jalassaarelta 26. kesäkuuta 1996.Pekka Malinen / Luomus

Luonnontieteellisen keskusmuseon, Luomuksen, johtaja Leif Schulman nappaa hyllyltä käsiinsä läpinäkyvän muovipussin täynnä luita.

– Tämä on varmaankin leijona, Schulman pohtii pyöritellessään luusäkkiä käsissään.

– Tai ei tässä koko leijonaa ole, tästä pussista puuttuu selvästi raajojen luut.

Savannin kuninkaan luurangon tarkasteleminen muovipussissa tuntuu suorastaan pilkkaamiselta.

Syynä on kuitenkin käytännöllisyys: kaikkia Luomuksen kokoelmassa olevia luurankoja ei vain ole mahdollista säilyttää koottuina. Tilat loppuisivat kesken.

Harva museovieras tietääkään, että Luomuksen kokoelmista vain alle tuhannesosa on esillä yleisölle.

Loput kokoelmasta sijaitsee muun muassa Luonnontieteellisen museon kellarikerroksissa – katseilta piilossa.

Seinällä kymmenittäin erilaisten hirvieläinten sarvia.
Luonnontieteellisen museon kellaritiloissa säilytetään esimerkiksi kokoelmaa erilaisten hirvieläinten sarvista.Antti Kolppo / Yle

Maan alla, harmaissa rullakaapeissa, on savannin kuninkaan luurangon lisäksi esimerkiksi pitkä rivi erilaisten hirvieläinten sarvia, nisäkkäiden nahkoja, lintujen siipiä ja yhdeksän miljoonaa näytettä kattava hyönteiskokoelma.

Kaikkiaan Luonnontieteellisen keskusmuseoon on kerätty 340 vuoden aikana kokoelmat, jotka ovat laajuudeltaan lähes 13,4 miljoonaa näytettä.

Mittasuhdetta saa, kun miettii suurta hypermarkettia kuten Prismaa, joissa on erilaisia päivittäistavaratuotteita keskimäärin noin 60 000 kappaletta (siirryt toiseen palveluun). Luonnontieteellisen keskusmuseon eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteillä täyttäisi yhteensä 223 hypermarkettia.

10 jaavalaista pistiäistä, kiitos

Suuresta kokoelmasta ei kuitenkaan ole juuri iloa, jos se lepää maailman tietämättömissä.

Toki kansainvälinen tutkijakunta hyödyntää Helsingin luonnontieteellisiä näytteitä koko ajan.

He matkustavat Helsinkiin tutkimaan näytteitä tai vaihtoehtoisesti pyytävät näytteitä tutkijalainaan. Viime vuonna Luomuksesta lähetettiin 28 000 näytettä lainaan ympäri maailman.

Mutta se on vain noin 0,2 prosenttia kokoelman kaikista näytteistä. Hauraiden näytteiden postittamisessa on myös oma vaivansa ja riskinsä.

Kampaseppä mustalla taustalla.
Kuvan kampaseppä on löytynyt Espoosta 16. kesäkuuta 1994.Pekka Malinen / Luomus

Luomuksen johtaja Leif Schulman toteaakin, ettei kokoelmien käyttö ole niin tehokasta kuin se voisi olla.

Hän uskoo, että kokoelmien käyttöä saadaan parannettua digitoimalla näytteet sähköiseen muotoon. Työ aloitettiin Luomuksessa kymmenisen vuotta sitten.

Käytännössä digitointi tarkoittaa sitä, että jokaisesta näytteestä otetaan korkeatasoinen valokuva. Lisäksi näytteiden mukana olevien sormenpään kokoisten tietokorttien, eli etikettien, informaatio tallennetaan digitaaliseen muotoon. Etiketeistä käy ilmi muun muassa se, milloin ja mistä näyte on kerätty.

Digitointi tuo tutkijoiden saataville aiempaa laajemmat arkistot.

Lophyra fabii -kuoriainen
Lophyra fabii -lajin kuoriainen on kerätty 10. toukokuuta 1978 Saudi-Arabiasta.Pekka Malinen / Luomus

Esimerkiksi jaavalaisia pistiäisiä kaipaava tutkija pääsee tarkastelemaan sähköisesti Luomuksen kokoelmia tuhansienkin kilometrien päästä. Valokuvien perusteella hän voi päättää, tarvitseeko hänen nähdä näytteitä fyysisesti.

– Tutkija voi ehkä tarkentaa lainapyynnön muutamaan yksilöön tai muutamaan kymmeneen yksilöön. Tällä tavalla ilman muuta tehostetaan prosessia ja säästetään aikaa ja vaivaa, Schulman toteaa.

Kätkössä olleet kokoelmat tulevat myös tavallisen kaduntallaajan ulottuville, sillä digitoitujen näytteiden tiedot lisätään Suomen lajitietokeskuksen verkkosivuille (siirryt toiseen palveluun).

Mannerheimin isoisän kovakuoriaiset

Pitkän käytävän varrella on molemmin puolin korkeita, harmaita rullakaappeja.

Niissä lepää neulattuna kymmeniätuhansia kovakuoriaisia, pistiäisiä, perhosia, kärpäsiä, sirkkoja, muurahaisia – mitä vain hyönteislajeja, joita kuvitella saattaa.

Käytävän päässä on vanhoja puisia vetolaatikostoja. Täältä löytyy yksi kruununjalokivistä: Marsalkka Mannerheimin isoisän, Carl Gustaf Mannerheimin, hyönteiskokoelma.

– Tätä pidetään erillisenä kokoelmana, koska tässä on hyvin paljon niin sanottuja tyyppinäytteitä, eli näytteitä, joiden perusteella laji on alun perin kuvattu tieteelle, Schulman kertoo.

Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Leif Schulman esittelee Marsalkka Mannerheimin isoisän kovakuoriaiskokoelmaa.
Marsalkka Mannerheimin isoisän kovakuoriaiskokoelma on yksi Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmien kruununjalokivistä.Antti Kolppo / Yle

Luonnontieteet ja hyönteisten keräily olivat suosittuja harrastuksia korkea-arvoisten virkamiesten keskuudessa 1700- ja 1800-luvuilla. Tuolloin älypuhelimet eivät täyttäneet vapaa-ajan joutilaita hetkiä.

Vuosisatojen saatossa kerättyjen kokoelmien sisältämä informaatio on päivänpolttavaa juuri nyt, sillä digitoituja näytteitä voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksen tutkimisessa.

Kun näytteiden tiedot on tuotu sähköiseen muotoon, lajeille pystytään tekemään historiallisia levinneisyyskarttoja. Siis kertomaan, missä jokin laji esiintyi vaikkapa 1800-luvulla, ja miten ilmaston muuttuminen on vaikuttanut levinneisyyteen.

– Se on tietoa, jota emme pysty enää keräämään. Se on mennyttä aikaa. Tätä dataa on kokoelmissa mieletön määrä, mutta se on tutkijoille luoksepääsemätöntä niin kauan, kun se ei ole digitaalisessa muodossa, Schulman toteaa.

Mannerheimin kymmeniä tuhansia näytteitä sisältävä kovakuoriaiskokoelma hätkähdyttää kauneudellaan. Kuoriaisten selkäpanssarit hohtavat metallinvihreänä, -sinisenä, -violettina, -mustana ja -punaisena.

Helictopleurus politicollis -kovakuoriainen
Helictopleurus politicollis -kovakuoriainen on kerätty talteen Madagaskarissa jo tammikuussa 2004, mutta hohtaa metallin vihreänä kuin elävä yksilö.Pekka Malinen / Luomus

Avara luonto -sarjan ystävää ilahduttaa myös nähdä ohjelmasta tuttu lantakuoriainen kaikessa komeudessaan.

Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmat ovat maamme kokoon nähden mittavat.

Tästä voidaan kiittää virkamiesten harrastusintoa ja sitä, että Suomi on ollut vuorotellen osa Ruotsia ja Venäjää.

– Suomalaiset ovat päässeet toimimaan virkamiehinä hyvin laajoilla alueilla. He ovat keränneet asemapaikassaan näytteitä ja lahjoittaneet kokoelmat myöhemmin kotimaahansa, Schulman kertoo.

Kokoelmia ovat vuosisatojen saatossa kartuttaneet myös yliopiston omat tutkijat ja näytteitä kokoelmiin lähettävät tavalliset kansalaiset.

25 vuotta muuttui 50 vuodeksi

Museomestari Juho Paukkunen nappaa neulassa olevan yökkösen laatikosta, jossa valkeita perhosia on riveissä kymmenittäin.

Hän irrottaa neulasta pikkuriikkiset etiketit, joita on tällä kertaa kolme kappaletta. Kortit ja neulassa olevan yökkösen Paukkunen asettelee varovasti kuvauskelkkaan.

Kelkka linjastolle ja naps!

Kamera ottaa kuvan koko komeudesta ja lähettää sen Paukkusen tietokoneelle.

Yökköstä asetetaan kuvaus kelkkaan.
Hauraiden näytteiden digitoiminen on tarkkuutta vaativaa puuhaa.Antti Kolppo / Yle

Paukkunen naputtelee kuvassa olevat tiedot Excel-taulukkoon. Työ on tarkkaa ja hidasta. Välillä etikettien tulkinta vaatii kyrillisten aakkosten osaamista. Toisinaan korteissa lukee pelkkiä koodeja, jotka pitää ”murtaa” näytteiden kerääjän laatiman koodikirjan avulla.

– Tietojen määrä etikettilapuissa vaihtelee. Lisäksi lappujen lukumäärä vaihtelee. Yhdessä yksilössä voi olla kuusi tai seitsemän lappua, se vie tietysti aikaa, Paukkunen kuvailee.

Eikä työ tekemällä lopu.

– Tässä on nyt parisen vuotta tehty tällä digitointilinjastolla pääasiassa yökkösiä. Näitä riittää vielä varmaan vuodeksi eteenpäin, Paukkunen toteaa.

Vielä muutama vuosi sitten haaveena oli, että luonnontieteelliset kokoelmat – kaikki noin 13,4 miljoonaa näytettä – olisi saatu digitoitua 25 vuodessa.

Museomestari Juho Paukkunen asettelee kuvauskelkkoja kuvauslinjastolle.
Museomestari Juho Paukkunen asettelee kuvauskelkkoja kuvauslinjastolle.Antti Kolppo / Yle

Luomukseen oli hankittu uutta teknologiaa: digitointilinjastoja, tasoskannereita, kuvausmikroskooppeja sekä 3D-skanneri.

Sitten alkoivat korkeakouluihin kohdistuneet leikkaukset.

– Tarkoitus oli ajaa digitointilinjastoja kaksivuorotyönä. Sitten tulivat leikkaukset ja väki väheni. Nyt emme pysty edes yhdessä vuorossa sataprosenttisesti ajamaan linjastoja. Ilman rahaa tätä ei tehdä, Schulman kuittaa.

Nyt arvio on, että kokoelmien digitointi kestää 50 vuotta. Tähän mennessä vasta noin kymmenesosa kokoelmista on saatu vietyä sähköiseen tietokantaan.

Ja kokoelmat karttuvat koko ajan. Vuosittain kokoelmiin lisätään yli 50 000 näytettä.

Uudet lajit lymyilevät arkistojen kätköissä

Luomuksen johtaja on kuitenkin toiveikas. Teknologia kehittyy koko ajan.

Työtä ajaa eteenpäin uteliaisuus, sillä kokoelmien läpikäyminen on kuin aarteen etsintää.

Nykyisten arvioiden mukaan maapallolla on noin yhdeksän miljoonaa lajia ja näistä vasta alle kaksi miljoonaa on kuvattu tieteelle.

Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Leif Schulman seisoo käytävällä keskusmuseon kellarissa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Leif Schulman toivoo, että digitointiurakkaa pystyttäisiin nopeuttamaan. "Kokoelmien sisältämää dataa tarvitaan juuri nyt."Antti Kolppo / Yle

Maallikko saattaa ajatella, että uusia lajeja löydetään vain sademetsässä samoillessa, mutta todellisuudessa uudet lajit lymyilevät lähempänä kuin arvaammekaan.

– Todellisuudessa uudet lajit löytyvät tällaisista kokoelmista. Ne on kerätty jo aikaa sitten. Kukaan ei vain ole ehtynyt tutkimaan kokoelmia niin huolellisesti, että olisi huomannut, että näytteet, joiden olemme kuvitelleet olevan tiettyä lajia, niin niiden seassa on jotain toista lajia, Schulman kertoo.

Uudet lajit odottavat siis vain löytäjäänsä harmaissa rullakaapeissa Luonnontieteellisen museon kellarikerroksissa.

11.12.2018 klo 10.21 Juttuun lisätty Carl Gustaf Mannerheimin nimi.