Kuopion kaupunkipyörien hinnoittelusta suunnitelma: puolen vuoden kausimaksu 50 euroa, lisämaksua yli puolen tunnin yhtäjaksoisesta käytöstä

Jos yhtäjaksoinen käyttö ylittää kolme tuntia, pyöräilijälle napsahtaa 100 euron sakkomaksu.

Kaupunkipyörät
Kuopiossa keväällä 2019 käyttöön otettava sähköavusteinen kaupunkipyörä.
Antti Karhunen / Yle

Kuopion kaupunki on linjaamassa uusien kaupunkipyörien hinnoittelua.

Kuopio ottaa ensi keväänä käyttöön 150 sähköavusteista kaupunkipyörää. Ne palvelevat lyhyitä matkoja. Pyörät ovat kaupunkilaisten käytössä noin puolet vuodesta eli toukokuun alusta lokakuun loppuun.

Kausimaksuksi on kaavailtu 50 euroa. Pyörän kuukausimaksu olisi 20 euroa, viikkomaksu 10 euroa ja päivämaksu 5 euroa. Ideana on, että päivä-, viikko- tai kausimaksulla pyörää saisi käyttää puoli tuntia kerrallaan. Jos pyöräilijä ylittää tämän ajan, häneltä peritään lisämaksua.

Lisämaksut ovat maltilliset kolmeen tuntiin saakka. Kolmen tunnin käyttöajan ylittämisestä koituu 100 euron sakkomaksu.

Kuopio arvioi saavansa pyörien käyttömaksuista tuloja 40 000–50 000 euroa vuodessa. Laskelma perustuu siihen, että jokaisella pyörällä tehdään kaksi matkaa päivässä.

Kaupunkipyörän saa käyttöön matkapuhelimeen ladattavalla Freebike-sovelluksella. Kaupunkipyörien hankkiminen maksaa Kuopiolle 270 000 euroa.

Kuopion kaupunkirakennelautakunta (siirryt toiseen palveluun) päättää hinnoittelusta kokouksessaan 12. joulukuuta.