Latvian parlamentti on viimein päättänyt julkaista KGB:n arkistoja, joiden julkaisemisesta on väitelty jo 27 vuotta.
Kun Latvia itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991, pieni osa Neuvostoliiton salaisen poliisin arkistoista jäi itsenäisen Latvian viranomaisten haltuun. Niissä listataan tuhansia ihmistä, jotka raportoivat KGB:lle tietoja Latviassa. Näiden KGB:n tietolähteiden nimet on määrä julkaista joulukuun aikana.
Asiakirjojen salaaminen on lietsonut spekulaatioita siitä, keitä KGB-kontaktien listalla on. 2000-luvulla Latvian parlamentti päätti kolme kertaa julkaista materiaalin, mutta silloinen presidentti Vaira Vike-Freiberga kieltäytyi joka kerta hyväksymästä lakia.
Aineiston salaamista puoltaa se, että julkaiseminen voi leimata myös syyttömiä KGB:n kätyreiksi.
Kortisto ei kerro, mitä siinä mainitut ihmiset ovat tehneet. Mukana on todennäköisesti informanttien lisäksi myös muita ihmisiä, joille KGB on avannut oman tiedoston.
Latvialainen Astrids Freimanis tuntee tarinan molemmat puolet — sekä informanttien vaikean aseman että sen, miten ilmiannot tuhosivat ihmisten elämän. Hän on poliittisen vainon uhreja edustavan LPRA-yhdistyksen varapuheenjohtaja, jonka perhe lähetettiin Siperiaan vuoden 1949 suurkyydityksissä.
— Minun koko perheeni lähetettiin Siperiaan, jossa vietin seitsemän ja puoli vuotta.
Informantiksi vai Siperiaan
Fraimanis oli 14-vuotias, kun hänen perhettään tultiin hakemaan.
— Perhe pidätettiin kello viisi aamulla. Pakkaamiseen annettiin viisitoista minuuttia. Latviasta lähti 35 junaa kohti Siperiaa, Freimanis sanoo.
Freimanisin perheelle osoitettiin asuinpaikka Omskin seudulla. Siellä karkotettujen liikkumista valvottiin tarkasti ja olot olivat kovat.
— Perillä kaikki, lapsista vanhuksiin, tekivät työtä auringonnoususta auringonlaskuun. Jos teit työtä, sait päivittäisen ruoka-annoksen: 200 grammaa leipää, Freimanis kertoo.
— Ensimmäisen talvena rakensimme suurta maatilaa. Sen talven aikana 30 prosenttia lapsista ja vanhuksista kuoli nälkään.
Hän selittää, että Moskovasta lähetettiin kiintiöt sille, montako karkotettavaa Latviasta pitää löytää.
— KGB etsi ihmisiä, jotka sanoisivat minun perheestäni, että me olemme nationalistiporvareita tai rikollisia. Jos ihmiset kieltäytyivät antamasta tekaistua ilmiantoa, he saattoivat joutua itse Siperiaan. Junassa, matkalla Siperiaan, mukana oli tällaisia ihmisiä, jotka olivat kieltäytyneet tekemästä ilmiantoa.
Freimaniksen mukaan uhkausten lisäksi KGB rekrytoi ihmisiä myös lupaamalla etuja, esimerkiksi asunnon virallisten jonojen ohi.
Uhrien yhdistys vastusti julkaisua
Astrids Freimanis pitää KGB-kontaktien nimien julkaisua virheenä.
Hänen mukaansa monet niin sanotut informantit antoivat KGB:lle tarkoituksella vääriä tietoja. Koska moni heistä on jo kuollut, sanoo Freimanis, että nimen julkaisusta voi tulla syyttömiin omaisiin kohdistuva rangaistus.
— Nimien julkaisu voi johtaa noitavainoihin. Maanpetos on niin kova leima.
Julkaisua ajanut Kansallinen allianssi -puolueen kansanedustaja Ritvars Jansons toppuuttelee pelkoja julkaisun vaikutuksista. Jansons sanoo, että julkaisun jälkeen ihmisillä on mahdollisuus kertoa oma tarinansa ja selittää, miksi heidän nimensä on KGB:n kortistossa.
Hän huomauttaa, ettei nimien julkaiseminen ole johtanut muissakaan Itä-Euroopan maissa vainoon tai itsemurha-aaltoon.
Poliittisen vainon uhrien yhdistyksen sisällä on Freimaniksen mukaan nimien julkaisemisesta eri näkemyksiä. Yhdistys on kuitenkin ottanut sen kannan, että vain niiden informanttien nimet pitäisi julkistaa, joiden syyllisyydestä on todisteet.
Freimanis sanoo, että Latvian ratkaisu muistuttaa häntä Stalinin ajan nurinkurisista käytännöistä, joissa todistustaakka jää syytetylle.
— Olen vakuuttunut, että mukana on myös syyttömiä.
Kuuntele myös Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma: Miksi Suomi ei vieläkään julkaise Tiitisen listaa?
Lisää aiheesta:
Baltian maiden vaikeat vuodet, Elävä arkisto 19.9.2012
