KRP vaatii kahta vangittavaksi välikohtauksista linja-autoissa – toinen vangittiin, toinen oikeudessa lauantaina

KRP:n tämänhetkisten tietojen perusteella tapahtumat eivät liity toisiinsa eikä niitä epäillä terroristisiksi teoksi.

keskusrikospoliisi
Linja-autonkuljettaja ajaa autoa.
Stefan Paavola / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on määrännyt vangittavaksi Loimaalla linja-auton kuljettajaan käsiksi käyneen miehen epäiltynä todennäköisin syin liikennetuhotyön yrityksestä.

Uuraisilla linja-auton kuljettajan käteen tarttuneen miehen vangitsemista samalla perusteella käsitellään lauantaina.

Keskusrikospoliisi on vaatinut heitä vangittavaksi alkuviikon välikohtausten vuoksi. Miesten epäillään yrittäneen puuttua linja-autojen kulkuun Uuraisilla ja Loimaalla.

Uuraisilla välikohtauksen aiheuttanut mies oli yllättäen noussut istuimeltaan ja käynyt kuljettajaan käsiksi. Etummaisilla penkkiriveillä istuneet matkustajat huomasivat tilanteen ja onnistuivat taltuttamaan epäillyn. Välikohtaus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Helsingistä Ouluun matkalla olleessa linja-autossa.

Loimaalla toisen miehen epäillään puuttuneen linja-auton kulkuun tiistaina iltapäivällä. Tilanteen pelasti vastaantulevan linja-auton kuljettaja, joka reagoi nopeasti väistämällä. Turkuun matkalla olleen linja-auton kuljettaja sai pysäytettyä auton tien sivuun ja mies saatiin aisoihin yhdessä matkustajien kanssa.

Toistaiseksi ei viitteitä terrorismista eikä tekijöiden yhteyksistä

Tekoja ei tällä hetkellä tutkita terroristisina tekoina.

– Mitään viitettä siihen ei ole tullut. Me joudumme perustamaan tutkinnan faktoihin. Meillä ei ole sellaista faktaa, että se olisi terroristinen teko. Mutta totta kai me jatkamme asian tutkintaa, sanoo tutkinnanjohtaja Sanna Springare.

KRP:n tämänhetkisen arvion mukaan ei ole viitteitä siitä, että tapausten välillä olisi yhteyttä.

– Teot ovat itsenäisiä, eivätkä rikoksesta epäillyt ilmeisesti tunne toisiaan. Asian selvittämistä jatketaan.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että meillä olisi kaksi erillistä tekoa. On sattumaa, että ne ovat samanlaiset teot ja suht lähellä toisiaan.

Epäiltyjen puhelimia, teletietoja ja mahdollisia tietokoneita ei vielä ole tutkittu. Poliisi tarvitsee oikeuden luvan telepakkokeinojen käyttöön.

Epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin

Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Loimaalla kuljettajaan kiinni käynyttä miestä on kuulusteltu kaksi kertaa ja Uuraisten epäiltyä kerran.

Poliisin mukaan tekojen motiivit eivät ole vielä täysin selvät, mutta tapahtumien kulku on suurin piirtein selvillä.

– Tarkkaa motiivia ei heidän suustaan vielä ole tullut.

– He kertoivat jonkinlaista tapahtumakulkua, mutta poliisin näkökulmasta ei vielä riittävää kuvausta. Mutta en lähde avaamaan sitä, mitä tarkkoja sanoja he käyttivät.

Springaren mukaan tekijöiden motiivit ja mahdolliset yhteydet sekä tekojen mahdollinen liittyminen toisiinsa ovat nyt keskeisimpiä tutkinnan kohteita.

Vangitsemiskäsittelyt tänään ja huomenna

Epäiltyjen lisäksi poliisi on kuullut linja-autojen kuljettajia ja osaa matkustajista.

Helsingistä Ouluun matkalla olleen bussin matkustajat ovat hajallaan eri puolilla Suomea. Loimaan välikohtauksen aikana linja-auton kyydissä olleet matkustajat ovat suppeammalla alueella.

Springare arvioi, että kaikkien todistajien tavoittaminen ja kuuleminen kestänee kaksi viikkoa. Tavoitteena on kuulla heitä mahdollisimman pian.

Tutkinnassa on mukana kymmenkunta poliisia eri puolella Suomea.

Loimaan rikoksesta epäiltyä säilytetään Springaren mukaan Lounais-Suomen alueella ja hänen vangitsemisestaan käsitellään oikeudessa tänään.

Uuraisten rikoksesta epäilty on siirretty pois Sisä-Suomen alueelta, mutta Springare ei kerro missä häntä pidetään. Oikeus käsittelee hänen vangitsemisemistaan huomenna.

Molemmat rikoksesta epäillyt ovat noin 30-vuotiaita ulkomaalaisia miehiä. He ovat kotoisin eri maista. KRP ei kerro, ovatko miehet turvapaikanhakijoita eikä heidän kotimaitaan.

Lue lisää:

Linja-autohyökkäyksistä epäiltyjä kuulustellaan tänään – vangitsemispäätös tehtävä viikonloppuun mennessä

Sisäministeri bussihyökkäyksistä: Suomessa 9 000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa – "On riski, että turhautuminen johtaa tämäntyyppiseen"

Bussikuljettaja autossa tapahtuneesta hyökkäyksestä: Olisi voinut käydä pahemminkin, tapaus jää mieleen pitkäksi aikaa

Poliisiylijohtaja hyökkäyksistä linja-autonkuljettajien kimppuun: Ei ole syytä pelkoon

Ulkomaalaistaustaisten matkustajien epäillään hyökänneen linja-autossa kuljettajan kimppuun Uuraisilla ja Loimaalla – "Hän yritti ohjata autoa vastaantulevien kaistalle"