1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liikenne ja kuljetus

Bussihyökkäykset saivat linja-autonkuljettajat mietteliäiksi – "Jos pelottaisi, olisi hankalaa tehdä tätä työtä"

Koiviston auton kuljettajat toivovat turvaohjaamoja ja enemmän turvallisuuskoulutusta.

Toinen alkuviikon bussihyökkäyksistä sattui Koiviston auton vuorolla Helsingistä Ouluun. Kuva: Yle

Turvaallisuusasiat ovat olleet vakioaiheita linja-autonkuljettajien kahvipöydissä jo pitkään, mutta alkuviikon bussihyökkäykset ovat tuoneet puheisiin astetta vakavamman sävyn.

– Olemme puhuneet aiheesta paljon työsuojelun piirissä, ja nyt kun asia konkretisoituu tällä tavalla todellisuuteen, että tällaista voi todella tapahtua, niin kyllähän se on paljon puhuttanut, kertoo Koiviston auton työsuojeluvaltuutettu ja linja-auton kuljettaja Harri Konttila.

Konttila kertoo, että kuljettajien toiveissa on jo pitkään ollut bussien varustaminen turvaohjaamoilla. Konttilan tietojen mukaan sellaisilla varustettuja autoja onkin tulossa lähiaikoina ainakin Lahden paikallisliikenteeseen sitä mukaa, kun kalustoa uusitaan.

– Pääkaupunkiseudulla näitä on ollut jo pitkään, mutta Lahdessa turvaohjaamoja ei ole yhdessäkään linja-autossa, hän sanoo.

Pitkän matkan liikenteessä turvaohjaamot ovat Konttilan mukaan ongelmallisempia, mutta eivät mahdottomia.

– Nyt ainakin, kun on taas vähän ponttakin asiasta puhua, niin ainakin jonkinlainen suoja olisi syytä saada.

Yleensä tilanteista selviää puhumalla

Konttila ajaa itse sekä pitkän matkan vuoroja, että kaupunkiliikennettä Lahdessa. Työssään hän on huomannut, että uhkaavia tilanteita tulee eteen enemmän kuin ennen.

– Kyllä sen ihmisten käyttäytymisen muutoksen näkee aika hyvin tuossa linja-auton ratissa.

Tähän asti turvallisuuskeskustelu on Konttilan mukaan kiteytynyt toteamukseen, että onneksi mitään vakavampaa ei ole koskaan tapahtunut.

– Toivon, että ihan koko maassa nyt ymmärretään, että ikäviä asioita voi meilläkin tapahtua.

Paitsi turvaohjaamoilla, uhkaaviin tilanteisiin voi myös varautua koulutuksella, johon Konttila toivoo työnantajaltaan lisää panostusta.

– Tähän mennessä olen selvinnyt puhumalla uhkaavista tilanteista, ja sitä on koulutuksissakin painotettu.

Pelottaako ratissa?

– Pelko ei ehkä ole se oikea sana, mutta kyllä se on hyvin kiusallinen tilanne, kun kyydissä on epäilyttäviltä vaikuttavia matkustajia ja tiedostat, että jotain uhkaa voi olla. Mutta jos pelkäisi, tätä työtä olisi aika hankala tehdä, Konttila pohtii.

KRP vaatii kahta vangittavaksi välikohtauksista linja-autoissa – toinen vangittiin, toinen oikeudessa lauantaina

Poliisiylijohtaja hyökkäyksistä linja-autonkuljettajien kimppuun: Ei ole syytä pelkoon

Ulkomaalaistaustaisten matkustajien epäillään hyökänneen linja-autossa kuljettajan kimppuun Uuraisilla ja Loimaalla – "Hän yritti ohjata autoa vastaantulevien kaistalle"