Yli 200 kilometriä tunnissa Turunväylän tunneleissa kaahanneilta ajokortti pois – Poliisi: "Tunneleissa ajetaan jatkuvasti kilpaa"

Kahta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Molemmat on määrätty ajokieltoon.

ylinopeus
Kartta Karnaisten tunneli
Yle

Länsi-Uudenmaan poliisi tavoitti itsenäisyyspäivänä kaksi hurjaa ylinopeutta ajanutta kuljettajaa Valtatie 1:llä eli Turunväylällä. Lohjan Karnaisten tunnelissa kilpaa ajaneiden autoilijoiden nopeudeksi mitattiin reilut 200 kilometriä tunnissa.

Toinen kuljettajista kaahasi paikoin jopa 210 kilometriä tunnissa, poliisi kertoo. Törkeästä liikenteen vaarantamisesta epäillyt kuljettajat menettivät ajokorttinsa ja heidät määrättiin ajokieltoon.

Torstai-iltapäivänä noin kello viiden aikaan kilpaa ajaneet hurjapäät ohittelivat useita ajoneuvoja ja aiheuttivat useita vaaratilanteita.

Poliisin mukaan hurjat ylinopeudet ja kilpaa ajaminen ovat valitettavan yleisiä ilmiöitä Turunväylällä, juuri Lohjan ja Muurlan välisellä osuudella, jossa on useita tunneleita. Niistä pisin, Karnaisten tunneli, on reilut kaksi kilometriä pitkä.

– Tunneleissa ajetaan jatkuvasti kilpaa ja rajua ylinopeutta. Sitä on ihmetelty, että miten se voikin olla sellaista kaahaamista, päivittelee Länsi-Uudenmaan poliisin rikosylikonstaapeli Jukka Koivunen.

Poliisin mukaan selvästi suurin osa räikeää ylinopeutta ajavista kuljettajista on nuoria miehiä. Turunväylän tunnelit tuntuvat houkuttelevan hurjastelijoita muun muassa siksi, ettei tunneleissa ole kiinteitä kameroita tai tutkia.

– Kyllähän tämä nuoriso sen tietää ja sitten vedetään siellä kahden kilometrin tunnelissa niin paljon kun vehkeistä lähtee, Koivunen sanoo.

Onnettomuus tunnelissa pelastajille vaikea operaatio

Toistuvat ylinopeudet ja kilpa-ajot Lohjan ja Muurlan välisellä tieosuudella sekä erityisesti tunneleissa ovat suuri onnettomuusriski. Toistaiseksi pahemmilta onnettomuuksilta on vältytty.

– Jos siellä tunnelissa joskus käy huonosti, niin se on pelastuksen kannalta ja kaikkien kannalta erittäin haasteellista kaikin puolin. Varsinkin, jos autot syttyvät palamaan, Koivunen kertoo.

Poliisin mukaan reilua ylinopeutta ajavat ovat harvoin ensimmäistä kertaa asialla. Yleensä tapaukset ovat toistuvia ja kiinni jäädessä kuljettajat usein vähättelevät tapahtunutta.

– Tässäkin tapauksessa nämä nuorukaiset vain totesivat hiukan ajaneensa kilpaa, eikä siinä sen ihmeempää. Mutta kyllä se on tässä kymmenien vuosien aikana nähty, että kun on noin paljon ylinopeutta ja muutakin liikennettä tiellä, niin ei siitä hyvää seuraa.