Vesa-Matti Loiri viettää joulun yksin, mutta laulaa joka vuosi sydämen suomalaisten jouluun: "Tämä on viimeinen kiertue"

Loiri on laulanut yhden rakastetuimmista joululauluista, Sydämeeni joulun teen. Se täyttää 30 vuotta.

Kulttuurivieras
Vesa-Matti Loiri viettää joulun yksin
Vesa-Matti Loiri viettää joulun yksin

– Hienoa että pääsitte paikalle, Vesa-Matti Loiri tervehtii.

Hän tulee haastatteluun managerinsa avustamana. Diabetes on vaikuttanut jalkoihin, vaikka paino on pudonnut huomattavasti.

73-vuotias Loiri kertoo olevansa nykyisin pätkäkävelijä.

Vesa-Matti Loiri on tuonut laulamalla joulun lukuisten ihmisten sydämiin jo useamman vuosikymmenen ajan. Hän on joulukonserttikiertueella jälleen kerran. Tämä kerta saattaa olla viimeinen.

– Jos voimat riittävät, niin ehkä ensi jouluna tehdään vielä muutama konsertti. Mutta kyllä mulla on sellainen näkemys, että tämä on viimeinen kiertue. Lavoilta en aio silti poissa pysyä.

Kaikkeen hän pitää silti veto-oikeuden.

Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loirin joulukonserttikiertueella soittavat Pauliina Lerche (vas), Juho Kivivuori ja Peter Lerche.Antti Lähteenmäki / Yle

Joulumuistoja

Vesa-Matti Loiri kertoo olleensa aiemmin jouluihminen. Joulupukin kokeminen oli tietenkin jännittävä asia ensimmäistä kertaa. Loiri muistaa oman hetkensä lapsuudestaan. Se tosin liittyy reilun vuoden nuorempaan veljeen Pekkaan.

– Veli oli sedän olkapäillä ja pelästyi pukkia niin paljon, että pissasi tämän niskaan, Loiri muistelee nauraen.

Iän myötä joulun taika on hälvennyt. Joulua kun eletään pitkälti lasten kautta ja hänen nuorimpansakin on jo kolmannella kymmenellä.

Pari kertaa hän on paennut Suomen joulua ulkomaille. Joulun tunnelma on löytynyt Thaimaasta ja Espanjasta, vaikka on ollut aurinkoa ja lämmintä.

– En ole oikein koskaan tykännyt syksystä ja en ole hiihtoihmisiä.

Suomalaisista jouluperinteistä haudoilla käyminen ei myöskään kuulu Vesa-Matti Loirin tapoihin. Hänen mielestään siellä on vain kiviä. Hän ei ole uskovainen kirkollisessa mielessä. Kiinnostus korkeampiin voimiin lähtee idän filosofioiden kautta.

– Mutta en kiellä Jeesus Kristus -ajattelua. Olen kyllä määrätyllä tavalla uskossa. Olen aina ollut.

Sydämeeni joulun teen

“Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”

Sydämeeni joulun teen on uusimpia jouluklassikoita. Se levytettiin 30 vuotta sitten. Vexi Salmi kertoi Ylen haastattelussa, että kappale syntyi pakon edessä. Vesa-Matti Loirin joululevylle tarvittiin kappale ja hän kirjoitti tekstin nopeasti. Yhtä vikkelästi syntyi sävel Kassu Haloselta.

Loiri ei itsekään tajunnut kappaleen suuruutta sen ilmestyttyä. Vesku Show’ta ohjannut Inkeri Pilkama ehdotti sitä ohjelman loppulauluksi. Laulaja olisi halunnut vetää jonkun perinteisemmän joululaulun kuten Varpunen jouluaamuna.

– Tajusin vasta, kun se tehtiin. Löysin sen laulun.

Vesa-Matti Loiri
– Joulua vietetään periaatteessa yhdessä, mutta voi sen rauhan kokea myös yksin. Aion kestää sen hyvin, sanoo Vesa-Matti Loiri.Antti Lähteenmäki / Yle

Sydämeeni joulun teen kosketti suomalaisia. Siitä tuli ensimmäisiä uudempia suomalaisia jouluklassikoita. Samaan sarjaan on vaikea päästä, sillä joulu on kerran vuodessa ja joululauluja kuunnellaan vain lyhyen aikaa. Klassikoksi noustaan vuosien toiston jälkeen.

– Se on kertomus yksin olevasta ihmisestä, joka kuitenkin löytää joulusta elämän merkityksen ja tarkoituksen jälleen kerran. Niin kuin pitääkin.

Kappale on päätynyt myös osaksi joulumusiikkitapahtumaa, Kauneimpia joululauluja, sillä moni toivoi sitä mukaan. Joidenkin mielestä se ei ole tarpeeksi hengellinen, vaikka siinä Jeesuksesta lauletaankin.

– En näe sitä pelkästään hengellisenä lauluna. Se on henkisesti hienosti sanottu. Joulua vietetään yhdessä, mutta tämä henkilö on yksin ja löytää sen valon kuitenkin.

Loirin mielestä kappale tuo lohtua niille, jotka viettävät joulua yksin. Heitä löytyy Suomestakin paljon.

Näin aikoo tehdä myös Loiri itse. Hänen joulukonserttikiertueensa loppuu 22.12. Helsingin Kultuuritalolle, ja 11 keikan jälkeen maistuu lepo omassa rauhassa.

– Joulua vietetään periaatteessa yhdessä, mutta voi sen rauhan kokea myös yksin. Aion kestää sen hyvin. Hommaan vähän kinkkua ja saan Lapista kalaa.

Joulun aikana Vesa-Matti Loiri kokee hartautta. Hän ajattelee ystäviään ja soittelee muutamalle. Viestejäkin tulee.

Samaan aikaan hän pohtii elämän syvempiä merkityksiä.

– Kaikkialla rauhoitutaan ja koetaan yhteenkuuluvuutta. Toisaalta on paljon ihmisiä, joilla asiat eivät ole ollenkaan niin hyvin. Tulee ajatelleeksi, miten onnellisessa asemassa sitä onkaan esimerkiksi suomalainen.

Viestijä

Vesa-Matti Loiri laulaa erinomaisesti. Hyvinkääsalin konsertissa korkeat nuotit soivat kauniisti, matalat äänet korahtelevat ja tulkinta on vahvaa.

Ero on huima muutaman vuoden takaiseen, kun Loiri kuulosti lähikapakan karaoken elähtäneeltä vakioasiakkaalta.

Tuolloin Loiri painoi 150 kiloa ja diabetes vaivasi. Nyt paino on tippunut 90 kiloon. Taudin jälkeen liikkuminen on kuitenkin hiipunut köpöttelyyn. Jalkapohjissa ja varpaissa ei ole tuntoa.

– Mutta on tässä tullut juostua monen edestä, Loiri kuittaa.

Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loiri soittaa huuliharppua joulukonserttinsa aluksi. Diabetes on tehnyt rakkaasta huilun soittamisesta mahdotonta.Antti Lähteenmäki / Yle

Muusikko harmittelee ainoastaan sitä, että diabetes väänsi sormet siten, ettei huilun soittaminen enää onnistu. Huuliharppu sentään liikkuu näppärästi, mistä hän antoi näytteen konserttinsa aluksi.

Hyvinkääsalissa on iäkkäämpää yleisöä, joka on kasvanut Vesa-Matti Loirin kanssa. Heille ovat varmasti tuttuja joululaulujen lisäksi Loirin lukuisat roolit Uuno Turhapurosta lähtien.

Vesa-Matti Loiri on legenda jo eläessään.

– En ole oikein koskaan ajatellut asiaa sillä tavalla. Väitän olevani nöyrä tuon asian suhteen. Uskallan sanoa, että mulla ei ole noussu kusi päähän. Toivottavasti olen oikeassa.

Loiri toivoo, että hänet muistettaisiin etenkin Eino Leinon runojen tulkinnoista. Hän haluaisi olla ihmisten mielessä tunteiden tulkki.

– Toivottavasti olen osannut viestiä tunnetta ja sen tärkeyttä ihmisille. Tarkoitan sillä sitä, että ihminen osaisi elää enemmän tunteen kautta kuin olla oravanpyörässä.

Vesa-Matti Loiri
– Kyllä varmasti yksi levy tulee tehtyä, Vesa-Matti Loiri paljastaa.Antti Lähteenmäki / Yle

Levy ja suklaa mielessä

– Ei tämä ole mikään Alice Cooper -show, Vesa-Matti Loiri heittää Peter Lerchelle tämän kitarasoolon jälkeen.

Parivaljakko on heittänyt kahdestaan keikkaa ja homma on toiminut isommankin yleisön edessä kuten viime kesänä Joensuussa pesäpallostadionilla.

Vaikka Loiri on tuuminut, että kiertueet alkavat hänen osaltaan olla jo nähty, yksittäisiä keikkoja hän silti aikoo vetää esimerkiksi klubeilla. Ravintoloihin hän ei kuitenkaan enää lähde esiintymään.

Uutta musiikkiakin on ehkä tiedossa.

– Kyllä varmasti yksi levy tulee tehtyä.

Ennen sitä on tiedossa joulu. Mitä Vesa-Matti Loiri toivoo joululahjaksi?

– Suklaarasian. Hyvät konvehdit ovat hyviä, Loiri nauraa.