Ihmiset ovat ajaneet suhteellisen varoen heikossa talvikelissä – yöllä lämpötila pysyy etelässä plussan puolella

Pahin kolari tapahtui iltapäivällä Lopella Kanta-Hämeessä.

Liikennesää
Sohjoa tiellä
Sohjoinen tienpintaKati Myöhänen / Yle

Tampereen tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjän Jori Hildenin mukaan huonosta ajokelistä huolimatta lauantain aikana ei suurempia kolareita ole tapahtunut muutamaa enempää.

– Yllättävän hyvin ihmiset näyttävän ymmärtäneen, että tässä talvikelissä tiet voivat olla sohjoisia ja näkyvyys heikko. Lumiräntäsade on ohittanut Pirkanmaan ja painuu Jyväskylän suuntaan, samalla heiketen, Hilden kertoi alkuillasta.

– Lämpötila pysyy yön yli maan etelä- ja keskiosissa onneksi nollan tuntumassa tai pari kolme astetta plussan puolella, joten tienpintojen jäätyminen ei uhkaa.

Päivän pahin kolari tapahtui Kanta-Hämeessä Lopella, jossa iäkäs mies sai surmansa nokkakolarissa. Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella rekka suistui illalla ojaan siten, että nuppi oli ojassa ja perävaunu tiellä. Henkilövahinkoja ei syntynyt, mutta tie oli poikki. Pienempiä peltikolareita on sattunut eri puolilla maata joitakin kymmeniä.