IMF:n pääekonomisti varoittelee Yhdysvaltoja talouskasvun hiipumisesta

IMF:n pääekonomisti Maurice Obstfeld ei kuitenkaan usko mihinkään rajuun taantumaan.

IMF
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääekonomisti Maurice Obstfeld
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääekonomisti Maurice ObstfeldShawn Thew / EPA

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääekonomisti ennustaa Yhdysvaltain talouden kasvun hidastuvan vuonna 2020. Amerikkalaiset alkavat tuntea hiipuvan kasvun seurauksia jo ensi vuonna, mutta he säästyvät uudelta taantumalta, hän arvioi.

– Olemme jo pitkään ennustaneet jonkin verran matalampaa kasvua Yhdysvalloille 2019 kuin mitä tänä vuonna näemme, sanoo IMF:n pääekonomisti Maurice Obstfeld. Obstfeldin mukaan kasvun hiipuminen "tulee olemaan todennäköisempää vuonna 2020 kuin vuonna 2019.

Obstfeld oli Wall Street Journalin ja Financial Timesin haastateltavana vain pari päivää ennen kuin hän jää eläkkeelle.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääekonomisti Maurice Obstfeld
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääekonomisti Maurice ObstfeldMade Nagi / EPA

Kansainvälinen valuuttarahasto on jo tarkistanut USA:n vuoden 2019 ennustettaan alaspäin 2,5 prosenttiin kuluvan vuoden odotetusta 2,8 prosentista. Taustalla on mm. se, että Euroopan ja Aasian kolmannen neljänneksen odotettua heikompi talouskasvu heijastuu myös Yhdysvaltoihin.

Obstfeld myös pahoitteli jälleen kerran Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiä tulehtuneita kauppasuhteita. Lisäksi hän oli huolestunut myös USA:n ja muiden kauppakumppaneiden, kuten Euroopan suhteista, jotka uhkaavat maailmanlaajuista kasvua. Hän kuitenkin sulki pois mahdollisuuden, että maailma voisi nähdä toisen vastaavan suuren laman kuin 1930-luvulla.

Lue myös:

Afrikka haluaa takaisin osan sieltä ryövätyistä miljoonista siirtomaaesineistä – uusimpana kiistakapulana Brysselin verinen Afrikka-museo

Analyysi: Britannia varautuu EU-erosopimuksen kaatumiseen – edessä on kaoottinen aika, mutta parlamentti pyrkii ottamaan brexitin ohjat käsiinsä

Öljyntuottajat sopivat tuotannon leikkauksesta – öljyn hinta lähti nousuun

Lähteet: AFP