Savonlinnassa sata ihmistä kokoontuu viikoittain seurakunnan maksuttomiin yhteisöruokailuihin

Seurakunta halusi tarjota tilan, jonne voi tulla vailla painetta ostaa, osallistua tai ottaa kantaa.

Savonlinna
Lapsen kädessä voileipä.
Nella Nuora / Yle

Savonlinnassa seurakunnan yhteisöruokailu on osoittautunut suosituksi.

Maanantaisin maksuttomassa ruokailussa seurakuntakeskuksessa käy joka viikko noin sata ihmistä. Ruokailun nimi on Hengen ravintola Leipä, ja tilaisuuksia on järjestetty syyskuusta lähtien.

Seurakunnan henkilökunnalla oli kokemus, että kaupungissa on tarvetta yhteisölliselle avoimelle tilalle, jonne voi tulla vailla painetta ostaa, osallistua tai ottaa kantaa. Lisäksi seurakuntakeskuksen tilat olivat arkipäivisin vajaalla käytöllä.

Savonlinnan seurakunnan tiedottaja Anna-Kaisa Mannonen kertoo, että ruokailuihin osallistuu erilaisia ihmisiä, kuten hoitovapaalla olevia äitejä ja ikäihmisiä.

– Meille oli tavallaan yllätys, että joka kerta ruokailuun tulee uusia ihmisiä, Mannonen sanoo.

Ruokailun lisäksi tilaisuuksissa on hengellistä ohjelmaa, johon voi halutessaan osallistua. Tilaisuuksien vapaaehtoinen kolehti käytetään toiminnan pyörittämiseen.