Jyväskylän kaupunginkirjaston ensimmäisen kerroksen remontti valmis – musiikkiosasto avataan tammikuussa

Jyväskylän pääkirjaston muutostyöt ovat edenneet siihen vaiheeseen, että kirjaston ensimmäisessä kerroksessa oleva Uutuudet -alue on valmistunut. Myös ylimmän kerroksen Lukuparven työskentelytilat ovat nyt käytettävissä.

Jyväskylä
Jyväskylän kaupunginkirjasto ulkoa.
Petri Aaltonen / Yle

Kirjastouudistus jatkuu parhaillaan pääkirjaston musiikkiosastolla, joka valmistuu tammikuussa 2019. Sen jälkeen remontti jatkuu toisessa kerroksessa lasten- ja nuorten osastolla sekä aikuisten osastolla.

Ensimmäisen kerroksen Uutuudet -alueelle on sijoitettu varausten nouto, uutuusaineistoa, viikkolainat, elokuvat, asiakaskoneet, mikrofilmilaite, lainausautomaatti ja Lukupysäkki.

Pysäkille voi istahtaa lukemaan uutta, juuri ilmestynyttä kirjallisuutta. Kirjat ovat lukukappaleita, joita ei voi lainata kotiin. Uudelleenkalustetulle alueelle on rakennettu myös Lava, jossa järjestetään muun muassa kirjailijavierailuja ja akustisia musiikkikeikkoja.

Työskentelytilat nykyaikaistettiin

Kirjastossa työskentelee päivittäin paljon ihmisiä opintojen ja etätöiden parissa. Sen vuoksi kolmannen kerroksen Lukuparven työskentelytilojen ergonomiaa on parannettu. Hiljaisen työskentelyn tilaan on asennettu sermillisiä työpöytiä, joiden korkeutta voi säätää.

Ryhmätyöhuoneita on nyt neljä eli yksi enemmän kuin aikaisemmin. Ryhmähuoneet ovat kenen tahansa käytettävissä ja niitä ei tarvitse erikseen varata.

Akustiikkalevyissä luontokuvia

Muutostöissä kohennettiin myös kirjaston akustiikkaa. Ensimmäisen kerroksen lavan takaseinään ja kolmannen kerroksen työskentelytiloihin on kiinnitetty akustiikkalevyjä.

Levyjen pintaan on painettu luontoaiheisia kuvia, muun muassa poimulehden kukinto, maahumala, männyn oksa ja lehmuksen runko. Kuvat on ottanut aktiivinen luontoharrastaja ja Jyväskylän kaupunginkirjaston työntekijä Katri Niskanen.

Hiljaisen työskentelyn tilan levyjen pinnoista löytyy pääkirjaston perustamisesta kertovia kuvia vuosilta 1978-1980.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus